maanantai 25. toukokuuta 2015

Miksi pelkään elämää? Katselmus astetta syvemmälle sisimpääni.

Ajattelin kirjoittaa teille asiasta, joka on todella henkilökohtainen, jota on yritetty monet kerrat hoitaa kuntoon, siinä onnistumatta, joka saa mulle ahdistuksen ja paniikkikohtaukset aikaan. Kaikessa lyhykäisyydessään sen asian nimi on:

PELKÄÄMINEN.

Pelkään oikeasti ihan kaikkea. Välillä oikeasti nauran tälle mun pelkäämiselle.
Pelkään sairastumista johonkin vakavaan. Pelkään että jostakin pienestä kehittyy jotain suurta, esimerkkinä vaikka että joku haava tulehtuu niin pahoin että kuolen. (tämä tatuoinninottaminen oli yksi mun pelonkohtaamisia, vieläkin pelkään että siitä tulee jotain pahaa mulle.)
Pelkään kuolemaa. Sitä että joku mun läheinen menehtyy. Pelkään että sekoan.
Pelkään että en saa oikein mitään aikaiseksi tässä elämässä, etten pääse eteenpäin.
Pelkään kaikki hyönteisiä, tällä hetkellä punkkejakin niin paljon, että olen ihan hysteerinen tuolla joenvarrella lenkkeillessä.
Pelkään syömishetkiä, varsinkin jos Pyry syö niin pelkään että hän tukehtuu.
Pelkään lentämistä lentokoneilla. Pelkään sitä peltipurkissa olemista ja sitä että sieltä ei pois pääse jos paniikki iskee.
Pelkään autolla ajamista isoilla teillä.
Pelkään etten voi saada enää lisää lapsia, koska pelkään raskaaksi tulemista, raskaana olemista, synnytystä, jos jotain pahaa tapahtuu jossain vaiheessa raskautta/synnytystä/vauva-aikaa.
Joka hetki pelkään että jotain kamalaa tapahtuu, että kaikki hyvä viedään multa pois.

Pelkään siis ihan kaikkea, mitä voitte vain kuvitella.


"Lopeta pelkääminen ja ala elää". Sitä on sanonut mulle niin niin niin monet. Helpommin sanottu kuin tehty. Yritän parhaani. Silti pelkään joka päivä. Enkä ymmärrä itseäni että miksi. Se on jotenkin niin uskomatonta, Miksi pelätä jotain mitä ei ole käynyt? Miksi en pysty vain relaamaan ja nauttia siitä kaikesta mitä hyvää mulla on? Miksi pelkään jotain ruokailuhetkiä niin paljon että olen kokoajan valppaana, ettei Pyry tukehdu? Mietin päässäni että mitä mun täytyy sitten tehdä jos niin käy. Pelkään sitä että musta ei pidetä, että kaikki ympärilläni olevat ihmiset miettii vain kokoaja sitä että miltä minä näytän, kuinka mä oon niin lihonu, kuinka munkans ei viitti enää hengailla ku näytän siltä ku oisin posliinikauppaan eksynyt norsu, kuinka mä oon muuttunut niin ihmeelliseksi ja oudoks. Miettikää. TYHMÄÄ. TYPERÄÄ. ITSENSÄKIUSAAMISTA.

Tää kuulostaa varmaan ihan sairaalta. Sitä se onkin. Tiedän.
Oon monet kerrat käynyt juttelemassa asioista, vaikka minkälaisen asiantuntijan kanssa. Silti, se vain seuraa mukana, ja olen viimeisellä juttelukerralla sanonut asiantuntijalle että ei se vain auttanut. En vain usko siihen että saisin tämän kaiken pelon musta pois ja että opisin taas olemaan sellainen lepponen tyyppi, vailla huolenhäivää.

En oikein tiedä että mikä mut on ajanut tähän pelkäämisen kierteeseen? Pyryn sydänleikkaus? Pyryn erityisyys? Synnytys, joka oli melko kamala? Lapsuuden uskonto ja siitä eroaminen? Vai henk.koht kokemus, jossa oli itsellä hengenlähtö erittäin lähellä? Vai joku aivan muu? Mikä? Ja miten siinä voisin auttaa itseäni?

Mä oon hirveän positiivinen ihminen. Musta ei todellakaan huomaisi päälle päin että tuo PELKO on mun riivaaja. Nauran paljon ja rakastan elämää. Rakastan kaikkia mun läheisiä ihan mielettömästi ja haluaisin kokoaja sitä kaikille kuuluttaa ja sanonkin sitä aika-ajoin. Olen huomaavainen ja arvostan mun ympärillä olevia ihmisiä niin paljon, välillä vähän liikaakin, koska oman itseni unohdan.

Yritän kätkeä kaiken pelon ja pahanolon sisääni ja tuoda vain esille kaikkea hyvää, korostaen niitä, että uskoisin siihen että oikeasti, mulla on niin hyvä elämä, mun pitää nauttia siitä, koska kaikilla näin hyvin ei ole asiat.
Olen mielettömän avoin ihminen, sen takia mun on tännekin todella helppo avautua. Välillä jopa liiankin avoin. Kaikkea ei tarvisi kaikille kertoa, mutta sellainen mä olen.
Olen aina ollut sellainen, mutta ennen Pyryä en pelännyt. En ainakaan muista sitä. Olin aina mielettömän iloinen, positiivinen, hauska jne. Olen vieläkin, mutta tuo pelkääminen määrittelee mua aika paljon nykyään.

Suurissa ihmismassoissa ollessani, varsinkin silloin kun niitä tärkeimpiä läheisiä on vierellä, tunnen että kaikki pelko kaikkoaa ja on hyvä olla. Mitä enempi läheisiä ympärillä, sitä levollisempi ja onnellisempi olen. Voisiko tämä taas johtua siitä että olen kasvanut suurperheessä? Siinä oli aina paljon ihmisiä ympärillä. Nykyään tätä arkea pyörittää vain me kolme. Suurinosa läheisisistä monensadankilometrin päässä. Olen aina halunut itsekin monta lasta jalkoihini pyörimään, mutta elämäntilanne sitä ei ole vielä sallinut, ikääkin alkaa olemaan jo yli 30 ja enää niitä ei välttämättä kerkeä hirveään montaa synnyttämään. Varsinkaan jos sitä vielä pelkää!

hmm.. Sellainen purkaus. Onko muilla tämmöistä? Tai onko joku tämmöisestä hillittömästä pelkäämisestä parantunut?

Kiitos jos jaksoit lukea, ja kiitos jos jaksat jollain tavalla rohkaista mieltäni. Kiitos jos arvostat mua vielä tämän kirjoituksen jälkeenkin :D







tiistai 19. toukokuuta 2015

Kevätjuhlat

Vähän silmäkulma kostui kun katsoi omaa lasta hänen ensimmäisissä kevätjuhlissa.  Hiirenä hän siellä piipersi menemään.  Muut hienosti joukkueena esiintyivät, Pyry valtasi yksin estradin toisen pään ja esiintyi yksinään toiselle puolelle yleisöä! Saaden hymyjä ja nauruja katsojiltaan.

Muiden  esityksiä  jaksoi hienosti seurata istualteen muiden kanssa.  Innostukseltaan vain kuitenkin naureskeli ja kiljahteli joka välissä. Taputtamisesta puhumattakaan.

Huikee pikkuäijä!!

Tänään muuten aamulla kun olin lähössä päiväkodille, kerroin Pyrylle et mihin mennään. Niin poika vastasi viittoen sekä sanoen "pauppaan pauppaan" , kauppaan siis olisi ollut menossa ;)

Nyt me vielä hetki leikitään.  Sen jälkeen onkin pojan nukkuaika. Sitten minä linnottaudun sohvalle valvomaan euroviisuja!

Moii.

torstai 14. toukokuuta 2015

Uutta vanhan sijasta ja äitienpäivää

¨
Kävin tällä viikolla päivittämässä jalkapöydän tatuointia. Taannoin tatuoin jalkapöytääni kekkovauvan, joka tuli siihen huumorimielellä korvaamaan vauvakuumettani. Se näytti tältä: 



No eikö ollutkin melko söpö? :D Hauska, mutta ei mitenkään hieno. Oma historiansa silläkin.

Noh, kävin päivittämässä sen uuteen:


 

Eli siihen tuli sellaisia juttuja mistä olen aina tykännyt; sulkaa, sydäntä, korua, peace-merkki ja sydän. Sydäntä nyt näihin kuviin ei näkyviin tullutkaan. 

Kumpi teidän mielestä on parempi?  Itse ehdottomasti tykkään tästä joka nyt tulee olemaan mulla aina. Niin mun näköinen. Ei paremmin kuvilla voisi kertoa omaa tyyliäni ja luonnettani. :)   Rakastan.



Seuraavana pientä tyylinäytettä ihanasta Pyrystä! Hän rakastaa aurinkolasejaan tätä nykyä! Niitä ei helpolla päästä saakkaan pois! 







Seuraavana muutama kuva menneestä äitienpäivästä. Aamu alkoi halailulla ja pusuilla.



Äitienpäivää ennen, torstaina, oli päiväkodilla äitienpäivä aamiainen. Sieltä sainkin sitten mukaani Pyryn tekemän lahjan. Jonka avasinkin sitten äitienpäivä aamuna, Sisältä paljastui keksejä. Ne maistuikin erittäin hyvältä kahvin kanssa! Erityisen hyvältä, olivathan ne oman pojan pikku kätösin muotoiltu :).




I:ltä sain perinteiseen tuttuun tapaan mysaaga -koruuni täydennystä. Nyt sitä tuli koristamaan oman nimeni ensimmäinen kirjain. Sen lisäksi aamiainen tarjoiltiin ja kukkia oli koristamassa pöytää.
Loppupäivä vietettiinkin sitten anoppilassa, herkkuruokia syöden.



Semmosta pientä kuulumista. 

Mä oon aika harvakseltani tänne nykyään kirjoitellut, Mut nyt saattaa tulla muutos, sillä tajusin että mähän voin mun läppärillä tätä kirjoittaa! Ilman että joudun erikseen kuvia siirtelemään mistään mihinkään! Sillä google+ kuvapalvelu nyt mulle vasta valkeni! jee! Oonpas ollu melkosen uuno!

Tällä hetkellä odotan innolla illan tsekki-suomi taistelua! Muut ajat lueskelen lääkehoitoa, ensiviikolla koe!

Palataan taas pian! jos vaikka nyt ryhdistäytyisin tuohon kuvaamiseenkin enempi! Tää oli vähän niinkuin tämmöinen kokeiluversio -kirjoitus kun tajusin tuon google+:n pointin!