keskiviikko 16. joulukuuta 2015

joululomaa odotellessa.



Täällä vielä tämä viikko uurastetaan. Sitten koittaa se odotettu joululoma. Aivan loistavaa!

Palatakseni vielä facebookissa sanomaani asiaan, siihen, että lopetan tämän blogin pitämisen, koska maailma on niin hullu paikka. Mutta, päätin kuitenkin jatkaa, koska eihän meillä mitään akuuttia hätää ole tässä, vaikka turvallisuus on nykypäivänä tässä maailmassa kaukana kaikkien asioiden suhteen. Ei tämä blogi oloamme tässä elossa sen turvattomammaksi tee, kuin se, että ei olisi blogia. Mitä vain voi tapahtua koska vain, enkä mä siihen voi mitenkään valmistua.


T

Tämä bloginpitäminen on kuitenkin mulle ihan äärettömän rakas harrastus. Tämä kuitenkin luo varmasti toivoa joillekkin vanhemmille, joilla saattaa olla tulevaisuudessa itselläkin lapsi, jolla tämä sama erityispiirre on. Muutenkin haluan kertoa, että kuinka tämä elo näin muuten menee, jos kamppailee yhtään samojen asioiden kanssa kun minä. Hengissähän kaikesta selviää, kunnes kuolee (naurahdus). 

Mitä sitä murehtimaan tulevaa, vaan nauttimaan juurikin tästä hetkestä kun kaikki on vielä ihan loistavasti. Seuraavassa hetkessä ne ei välttämättä ole ja mitä mä sitten olen murehtimisella voittanut? En mitään. Sitten voin vain todeta, että mitäs mä sanoin, kaikki meni niin huonosti kuin ajattelin, mutta voitinko sillä yhtään mitään? Todennäköisesti en. Sitten en ole vain kerennyt mistään nauttimaan. Sitä kuitenkin haluan tehdä. köökkipsykologiaa hehheh.


Tässä on kuitenkin maailma valloitettavana mulla ja mun koko perheelle. Hetkessä eläminen ois parasta tällä hetkellä mitä voi tehdä.

Ahdistuin ihan valtavasti siitä uutisesta, mitä tämä kuuluisa terrorismijärjestö on suunnitellut. Maailma on saanut luvan tappaa kaikki kehitysvammaiset, downit siinä samalla. Down-vauvoja jo tapettu n. 40.. Mutta milloin sitä ei olisi tehty. Aina sitä on tehty. Nyt niistä vain uutisoidaan laajemmin ja nykyään kun tämä maailma pyörii somessa pääosin, on kaikki uutisetkin niin paljon helpommin luettavissa. Totuushan kuitenkin on se, että tää maailma on mennyt todella pahaan suuntaan, mutta sille mä en yksinkertaisesti voi mitään. 

Tässä maapallossa sitä on elettävä. Jos voisin ja jos sellaista mahdollisuutta edes oisi, että pääsisi pakoon kaikkea tätä, lähtisin. Jos oisi se toinen parempi maapallo missä kaikki saisi elellä vaaleanpunaisten hattarapilvien päällä, sinne muuttaisin. Rakastan kaikkea ällölällyy ihkudaa juttua ja sen takia mä ahdistunkin kovasti kun  jotain pahaa jostain luen, pienimmistäkin asioista. 

Pistäähän tuo uutinen nyt kenen tahansa mielen matalaksi, itkuisaksi, ahdistuneeksi ja paniikinvaltaan. Niinkuin mut laittoi. Heti olin valmis luopumaan tästä rakkaimmasta harrastuksesta. Mutta, pohdittuani sitä hetken, kun paniikki oli ohi, tulin siihen tulokseen, että ei. Se ei ole mihinkään ratkaisu.

Että semmosta. 

Eilen oli Pyryn joulujuhlat päiväkodilla. Käytiin siellä koko perhe. Sen jälkeen suuntasin Pyryn kanssa lääkäriin. sillä silmätulehdus nro.10 tälle syksylle yltyi taas semmoiseksi, että ei vaan enää selvinnyt ilman silmätippoja. 
Raukat nuo Pyryn silmät. Onkohan meillä kohta se isompi silmäoperaatio edessä? Se missä sinne kyynelkanaviin asetetaan ne jotkut putkenpätkät, ettei noi oo aina tulehduksessa? Pitääpä keskustella lääkärin kanssa asiasta. Eihän tästä tule enää oikein mitään. Siihen en kyllä mielelläni lähde, mutta missä tulee sitten se raja vastaan?


Pakko kertoa vielä yks juttu. Pyry kun on suuri Robin fani, niin ei voi olla söpönpää ku ku Pyry huutamassa äitille, että "OBIII" ja osottaa teeveetä! Eihän sillon voi kuin laittaa sieltä tulemaan Robinia. Tv on aivan mähmäsenä, kun sitä OBIA pitää pussailla. 
Joku päivä vien tuon pojan vielä Obin keikalle!

Nyt on ryhdyttävä koulutehtävien pariin.  Palaan taas blogin ääreen, kun yhtään asiaa tulee ;).

perjantai 4. joulukuuta 2015

Petekiat, mitä ne on?


Huokaista saatiin helpotuksesta. Onneksi.
 Virusperäinen tauti se vain meidät onneksi säikäytti. 
Ai mistäkö on kyse? Pyryllä siis tuli petekioita jalkoihin.  Aamulla rasvaillessani Pyryn jalkoja huomasin muutaman verenpurkauman, purppuran värisiä sellaisia pohkeesta.


Tietty heti iski epäilyksen peikko, siitä kaikkein kauheimmasta; leukemiasta. Se kun tuppaa olemaan näiden jälkien takana joskus, mutta onneksi harvoin. Sitten kun downeilla tuo leukemia kuulemma on pikkasen yleisempi ku taviksilla, ni siitäkin sitten pelko vielä lisääntyi.

 Soitin terveysneuvontaa ja he ohjasi menemään terkkariin.  Siellä sit petekiat levisi hurjaa vauhtia.





Lähetettiin lastenklinikalle, jossa ne vielä kukkivat kunnolla.  Otettiin verikokeita ja pelättiin pahinta. Todella pelättiin, minä kun pelkään kaikkea vielä vähän ekstrasti. Verikokeiden jälkeen petekiat alkoikin sitten häviämään.
Lääkäri käski tulla takaisin, jos ne taas tulee ja vielä isompina takaisin, tai jos kuume tästä nousee hurjasti. 
Mittari näyttää 37.4-37.8 välillä kokoajan jo viidettä päivää. Flunssa on vuosisadan pahin ja yskäkin on melkoinen. Ääni on myös kadonnut. Vetokin on melko veks.  Mutta kyllä Pyry tästä taas nousee! Me noustaan yhdessä!

Kylläpä taas säikäytti. Mutta onneksi näköjään selvittiin säikähdyksellä.
Poika saatettu jo kaksi kertaa takaisin omaan sänkyynsä. Hän kun ei nukkua pysty tuon taudin takia. Henkeä pieni ei meinaa saada. 

Nt on onneksi levollinen mieli. Paljon levollisempi ainakin kun aamulla. Väsynytkin.
Kaiken tämän härdellin ohella kävin vielä päivällä porauttamassa omasta suusta yhden hampaan reiän.  Huomannu edes pelätä, ku oli muuta ajateltavaa.

Nyt nukkumaan. Toivottavasti seuraava kirjoitukseni kertoo pojasta, joka on terve. Niin on paljon mukavampi. 

Kaunista viikonloppua kaikille ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää! :)


torstai 3. joulukuuta 2015

Semmosta ja tämmöstä, joulunodotusta.



Joulukuu on pyörähtänyt käyntiin. Pyry on sen kunniaksi saanut kuumeen ja yskän.
Miten näitä tauteja nyt tuppaa pyörimään täällä kokoajan? Onko se tuo leuto ilma joka pyörittelee viruksia ympäriinsä, niistä päästämättä irti? Varmaan.




Unikoulua mennyt pari viikkoa. Heräilyjä 4-14 per yö. Ma-ti yön nukku kokonaan ja syy löytyi vissiin siitä, että sittenhän Pyry sairastui.  Nyt pari yötä on  pieni nukkunut vieressä, koska ei ole suostunut yöllä nukahtamaan enää takaisin omaan sänkyyn, huonon vointinsa takia. Tää tarkoittaa sitä, että unikoulu alkaa uudestaan, kunhan tästä toivumme. 

Viime viikonloppunahan Pyry oli muuten siellä visiitissä yötä. Mua jännitti Pyryn vieminen sinne, enkä oikein osanut koko iltana sitten rentoutua. Pelotti, että Pyryllä on siellä ikävä olla. Pelotti turhaan. Pyry oli ollut kuulemma niin iloinen ja reipas koko sen ajan. Siis oma ihana ittensä.  Meinasin jo luovuttaa ja hakea kotia takas yötä. Onneks en luovuttanu! Saatiin nukuttua ainakin hyvät yöunet jos ei muuta!
Tammikuussa seuraavan kerran.



Tässäpä ollaan pohdiskeltu, että miten me vietetään joulu? Päädyttiin siihen, että tehdään samalailla ku viimejouluna, eli ollaan kotona suurimmaksi osaksi. Jos vain anoppilaan/mummilaan käy, niin aamulla sinne aamupalalle, siitä kotia saunomaan, nukkumista, syömään taas mummilaan, sitten meille lahjojen jakoon ja mä pidän siinä sitten huolen herkkupöydän antimista. 
Käydään illan tullen toivottamassa I:n pikkuveljelle hautausmaalla hyvät joulut ja nautitaan loppuillasta. 
Tähän jouluun kyllä haluisin tuoda takaisin mun oman lapsuuden perinteet. 
Joulukirkon. Joskos sinne asti tänä vuonna pääsis.
 Sitä olen harrastanut aina kokkolassa ollessa, nyt olisi se perinne aika siirtää myös tänne. 



Tänä vuonna en jaksanut alkaa tekemään tänne joulukalenteria. Mä oon vaan niin huono päivittäisessä blogikirjoittamisessa. En jaksa ressata itseäni sillä, vaikka tästä hommasta tykkäänkin.
Olen enemmänkin bloggaajana sellainen, että kirjoitan sitten kun on asiaa. Välillä sitä asiaa on viikottain monta kertaa, välillä vain muutaman viikon välein. En jaksa kirjoitella mitään liipalaapaa kauniista päivästä ja meidän ulkoilusta, jossa ei oo mitään sen kummempia tapahtunut. Kirjoitan vain niistä asioista mistä haluan, että jää jotain käteenkin. Tietty, kyllähän mä välillä kirjoitan ihan silkkaa jouteliaisuuttanikin, mutta sitä mä en juuri jaksa usein tehdä. 

Nyt on aika siirtyä Pyryn kanssa leikkimään. 
Hän kun ei enää malttanut istua kainalossa ja katsoa kun kirjoitan. 

Palataan pian asiaan!