torstai 2. kesäkuuta 2016

Minkälaista mulla on pelkojen kanssa nykyään?





Kokosin tähän tekstiin muutamia  tärkeitä voimalauseita. Ne löytyy tuosta kirjasta joka on viimeisessä kuvassa. Sain sen ystäväpariskunnalta valmistujaislahjaksi <3. Mielettömän hyvä kirja ja kortit! Voin suositella kaikille.






Piti kertoman, että miten mulla menee mun pelkojen kanssa? Yllättävän hyvin etten sanois. Paremmin kuin silloin vuosi sitten. Paljon paremmin. Silloin olin aivan täysin hukassa ja olin ajautunut johonkin pienen pieneen kuplaan pelkojeni kanssa.






Mikäs sitten niihin pelkoihin on auttanut? Se, että puhun puhun puhun ja puhun. Sen lisäksi, että teen käyttäytymisharjoituksia (Opin ahdistuneisuushäiriönettiterapian avulla) ja luen tätä hyvän mielen kirjaa ja yhtä joustava mieli kirjaa, niin liikun paljon ja käyn puhumassa nykypäivänä ihan psykoterapeutin luona. Puhuminen on ollut ehkä se kaiken a ja o. Oon saanut erilaisia ajatusmalleja päänsisälleni. Vaikka sitten puhun seinille, mutta se auttaa mua. Luulenpa, että muutama läheinenkin on saanut mun puhumisesta vähän liikaakin. Mutta kiitos ku ootte kuunnellu. Mulla on nimittäin tapana purkaa ihan viestienkin avulla murehtimisiani ja pelkojani muille. Välillä sen vois jättää tekemättä mutta mä en vaan osaa olla hiljaa näistä asioista. Jos hiljentyisin, niin mä en selviäisi näitten kanssa. Mulla on pakollinen tarve saada kaikki ulos musta ja sitä kautta työstää asiat.



Oon erittäin kova tyttö pohtimaan, mietiskelemään ja murehtimaan. Niitä kun teen niin ahdistun, alan pelkäämään ja panikoin. Eli saan paniikkikohtauksia. Nykyään kun aloitan sen murehtimisen niin alan kääntää niitä ajatuksia päässäni sinne hyvän suuntaan (eli hyviin asioihin) ja toitotan itelleni samalla, että vaikka paniikki ja ahdistus on kurja tila, niin se ei mua voita ja kohta se taas helpottaa hetkeksi. Hengittelen, keskityn just tähän minuuttiin ja badammmmm, ahdistuspelko on useimmiten näillä keinoin voitettu. Eli olen oopinut hallitsemaan pelkojani.




Pelkoja tulee je menee, mutta nykyään olen melko hyvä puhumaan itteni ympäri niiden suhteen. Mä en oo koskaan antanut niille periksi. Se varmaan on se mun voitto niitä kohtaan. Sama mitä pelkään ni meen vaikka hampaat irveessä niitä pelkoja kohti. En oo antanut niiden hallita mun elämää, vaikka hitto vie on monet kerrat siltä tuntunut, että helpompi ois luovuttaa. Mutta ei, mua ei oo tehty luovuttamaan. Tää mun ahdistuneisuushäiriö on aika todennäköisesti kroonista. Eli tulee pysymään. Sen on laukaissut synnytys. Se tulee olemaan siis mulla varmuudella aina, mutta se kans oppii elämään, kuulemma. Tai pakkohan se on oppia, eihän siinä oo muuta vaihtoehtoa. Meni syteen tai saveen ni tää tyttö nousee :D.



Edelleen mä pelkään sitä, että mitä jos mä yllättäin sekoan auton ratissa ja ajan itteni toisten kaistalle tai, että jos vaan näkö lähtee kesken ajon ja ajan kolarin ja saan näillä paniikinpoikasta aikaseksi niin jatkan vaan ajamista. Oon selvinny siitä monta monta kertaa ja selviän jatkossakin. Se on "vain" pelko ja sitä minä ohjaan.

Pelkään myös edelleen kaikki aineita. Pelkään, että mitä reaktioita voin saada mistäkin aineista ja jos niitä menee silmiin ja kuolen ja bläh. Tähän keksin keinon; en käytä mitään järkyttäviä myrkkyjä. En edes värjää hiuksia tällä hetkellä. Käytän luonnollisia aineita hammastahnasta lähtien. 

Pelkään vähän vaikka ja mitä edelleen, mutta suuri muutos näihin on se, ETTÄ;

useimmat pelot ei saa enää otetta mun elämästä. Pystyn elämään pelkojen kanssa ja ne pelot ei määrittele mua. Viskon niitä toisin sanoen välillä päin näköä ;)

Eli kaikessa lyhykäisyydessään; Mä oon hakenut mulle paljon eri apuja ja oon hyötynyt niistä avuista. Mä en tarvitse lääkitystä tälläkään hetkellä tähän (tai no ainoastaan rauhoittavia joita otan jos oikeasti iskee ihan hillitön paniikkiahdistuskohtaus).  Näin on tällä hetkellä hyvä ja eteenpäin ollaan kokoajan menossa.


Nouseeko ajatuksia ja kysymyksiä mieleen? Minä kyllä vastaan ;).