perjantai 15. joulukuuta 2017

Vauvakuplaa

Tosiaan meille on pieni nyytti saapunut kotiin. Hän on jo 2 viikkoa ja 2 päivää vanha pikkuinen tuhisija. Hän on tähän mennessä ollut hyvin rauhallinen, hyvin nukkuva, paljon ilmavaivoja päästelevä ja kovasti ähisevä, tyytyväinen, äärettömän suloinen, syntyessään 51cm ja 3140grammaa painava prinsessa.



Me koko perhe ollaan aivan lumoutuneita tästä pienestä. Pyry on isoveljenä ottanut todella hoivaavan roolin siskoonsa. On kovin tärkeää saada ottaa vauva Päiväkodin jälkeen syliin, silitellä ja pussailla. Myös vauvan äänien matkiminen on lempparijuttuja. Jos vauvaa itkettää, vauvalle sanotaan ' auvvaaa, ei ikke.' ja tietysti silitetään. Alussa vauvan äänet ja liikkeet kovasti pelotti, mutta nyt ne on erittäin jänniä juttuja.
Hän taitaa mustasukkaisuuden näyttää enimmäkseen isälleen, mutta sekin on hieman helpottanut. Olemme alusta asti hyvin paljon Pyrylle osoittaneet myös hänen kaipaamaansa huomiota ja antaneet hänelle paljon omia pieniä yksityishetkiä varsinkin iltaisin kun päiväkodista kotiin on tullut. Luulen, että se on paljon auttanut meitä tässä tilanteessa.
Mutta niin hän vain mun peloista huolimatta otti vauvan vastaan paljon paremmin kuin osasin edes kuvitella.



Nyt minä vauvan kanssa kovasti pesin kotona ja parantelen itseäni kovan työn jälkeen. Mun synnytyshän ei mennyt yhtään niinkuin oisin toivonut. Ei tullut Pyryn synnytykselle tästä korjaavaa kokemusta lähimainkaan. Oikeastaan Pyryn synnytys tuntuu nyt paljon iisimmältä kokemukselta. Tää alku on ollut mulle erittäin raskas henkisesti ja olen todella monet itkut vääntänyt tämän kahden viikon aikana. Täytyy vain olla iloinen, että ollaan vauvan kanssa hengissä. Näin ei nimittäin olisi muutama kymmenvuosi taaksepäin katsottuna.
Olen hakenut positiivisen ajattelun voimalla tsempit alkupäiviin ja tietty siihen jaksamiseen on auttanut se, että kun on palkinto mitä mahtavin saatu ja hän osaa syödä tissiäkin kuin vanha tekijä. Se on todella iso juttu mulle!




Vielä siis otan rennosti vauvan kanssa pikkuhiljaa itseäni kuntouttaen normaaliin elämään ja sen jälkeen kerron teille synnytystarinaa hieman.

Tässä on kovasti taas tapahtumassa kaikkea. Ensiviikolla Pyryn kita- ja nielurisa leikkaukset ja maaliskuussa lonkkaleikkaus. Voin sanoa, että herään ehkä eloon uusiksi maaliskuun lopulla. Siihen asti varmaan mennään aika sumussa ja hieman kaikkea jännittäen ja peläten. Voi vain toivoa, että kaikki sujuu hyvin ja uskoa tulevaan.

Palataan siis taas tässä joku päivä.

Ihanaa joulunodotusta kaikille lukijoille. :)


3 kommenttia:

  1. Onnea ja jaksamista teille kaikille. Ihania kuvia! Pyrylle jouluterveisä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ja sinne myös jouluterveisiä :)

    VastaaPoista
  3. Onnea paljon pienestä prinsessasta! Voimia ja jaksamista! Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)