"Äsi" meni aamutuimaan heti Pyryn luo sairaalaan.
Ikävä oli jo kova kerennyt tulla. Poika olikin jo paljon pirteämpi kuin eilen.
Sitten sainkin itkun sekaista puhelua puolilta päivin kun äiti olisi saatava hyvin nopeasti jo paikalle Kuu siskon kanssa. Sinne me sitten lähdimme ja näin tomerana hän siellä jo odotteli.
Kovasti sain halia ja pusua. Hän esitteli kanyyleita käsistään ja hienoa sinistä kipsiään. Selitti päivän tapahtumiaan omalla kielellään. Pipiä ei ollut missään, mutta tilanne harmitti kovasti. Hinku ois päästä ulos ja kauppaan. Sitä on vaikea pojan ymmärtää, että ihan heti sinne ei voi päästä.
Kipsi on tosiaan koko vasemman jalan mittainen. Se kiertää myös ympäri vatsanseudun, pitäen vapaana kuitenkin kokonaan oikean jalan. Seuraavat neljä viikkoa mennään siis puoli-istuvassa asennossa, ei ihan hirveän pystyyn siis pääse.
Fysioterapeutilta tuumme saamaan jonkunlaisen kärryn, jolla ulos pääsemme sitten kun kotiudumme. Joskus ensi viikolla siis.
Vielä Pyrylle menee epiduraalipuudutus epitilaan ja kipulääkkeetkin on kohdillaan. Viikonlopun aikana epiä aletaan asteittain vähentää. Ehkä jopa sunnuntaina saattaa olla ensimmäinen päivä milloin voi kokeilla pärjätä kovien kipulääkkeiden voimin. Jos pärjää hyvin, voi olla kotia pääsy alkuviikosta mahdollinen. Toivottavasti näin tapahtuu.
Kuun saaminen kainaloon oli luultavasti paras hetki päivässä. Häntä pusuteltiin ja siliteltiin hellästi. Sitten kun meidän lähtö tuli, niin meinasi kyllä itku tulla. Isä sinne nyt jäi kaveriksi lattialle yöksi ja se olikin erittäin hyvä juttu Pyryn mielestä.
Kyllä se tuntuu tuolla mun sydämessä asti kun toista harmittaa tilanne niin kovasti, eikä ihan ymmärrä, että miksi tämä tehtiin. Kiittää varmasti isompana silti,että tehtiin tämä nyt, eikä isompana, sitten kun olisi jo saattanut nivelrikkoa kehittyä. Onneksi tämä on vain yksi kuukausi. Pitkä aika, mut kyllä se siitä. Kovasti vain aktiviteettia joka päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)