perjantai 27. joulukuuta 2013

Tuntee itsensä hyvinkin rakastetuksi.

Kuva kertonee kaiken. Mutta kerron silti lisää.

Sain tämän lahjakortin ystävältäni. Ystäväni oli saannut tän meidän yhteiseltä ystävältä. Tai tarkemmin sanottuna mun nettiystävältä. En ole koskaan lahjakortinantajaa nähnyt.

Nettiystävä oli kerännyt kolehdin kasaan eräässä facebook ryhmässä, missä meillä kaikilla oli lasketutajat samoihin aikoihin.
Päättäny näin ilahduttaa mua (+siinä samalla Iivaria), hotelliyöllä <3.

Tämä siis siitä hyvästä että olen voinut ajoittain tosi huonosti. Nukkunut huonosti lähes koko vuoden, kärsinyt paniikki ja ahdistuskohtauksista, jännittänyt kesään asti Pyryn sydänleikkausta jne.

Tuli kyllä niin tarpeeseen ja olen niin otettu että en oikein vieläkään usko todeksi tätä. Enkä osaa kiittää tarpeeksi.

Yks ihanimmista lahjoista pitkään aikaan.

Kiitos suurin ja halaus lämpimin jokaiselle asianosaiselle!
Ei parempaan hetkeen ois lahja voinut tulla. Täällä kun makaan peittojen alla, antibiootteja syöden johonki tautiin, mitä ei edes lääkäri osannut kertoa, muuta kuin määrätä verikokeita ja antibiootteja. En nyt sitten tiedä et valuuko nenä sen takia että oon kipeä, vaiko teidän takia jotka yllätyksen järjestitte?

Kiitos. <3

2 kommenttia:

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)