keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pakko-oireinen häiriö – pakkoajatus, pakkotoimi – sekoanko? Löysin toivonpilkahduksen. En sekoa sittenkään!

Hitto. Pakko kertoa tänne.

Mä oon valitellut tännekin siitä että mua ahdistaa. Ahdistaa ihan sikana. Mulla on todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Ollaan sitä yritetty hoitaa pois, tekemällä siihen sopivia käytännönharjoitteita, jotka ei mun kohdalla ole auttanut.
Käyn siis juttelemassa Psykologin kanssa ja teen nettiterapiaa ahdistuneisuushäiriön pohjalta.
Päivä päivältä silti oloni käy tukalammaksi. Oon sanonu, että ei, tämä ei voi olla normaalia ahdistuneisuutta. Mä oon kujassa mun ajatusten kanssa. Pelkään mun ajatuksia. Pelkään ihan hirveästi ajatella yhtään mitään, koska tuntuu, että sekoan niistä ajatuksista. Mun mielestä siinä on jotain muutakin.




Se,
että yrität purra hampaita päivästä toiseen niin kovaa yhteen, että saisit sen inhottavan tunteen pois suusta, mikä siellä jostain ihmeen syystä on, tekemällä suun tuntemuksista vieläkin vaikeimpia.

Se,
että mietit kokoajan sitä, että mikä sairaus sulla on ja minä hetkenä siihen kuolet tai sekoat niin, että joudut laitokseen tai lukkojen taa pehmustettuun huoneeseen.



Se,
että teet jotain pahaa jollekin läheiselle, tai kelle vain joka tulee vastaan.

Se,
että pelkäät, että oot saanu jostain pesuaineesta, jota on mennyt vahingossa sormellesi, jonkun myrkytyksen mihin kuolet hetkenä minä hyvänsä tai, että se tuhoaa kehoasi pikkuhiljaa.





Se,
että haistat jotain purkkia jossa on pesuainetta tai hajuvettä ja sitä menee vähän nenän päähän, olet varma, että se on mennyt jo nieluun asti tai aivoihin ja tuskissasi hinkaat nenää, että se ei kerkeisi tappaa sua.

Siinä muutama esimerkki mun elämästä.
Nuo kaikki sotii sitä vastaan, että tämä oisi vain pelkkää ahdistuneisuutta.

Kuulostaa hullulta? EI. Sitä se ei ole. Sitä mä en ole. Nyt sen uskon ja nyt uskon senkin että tähän saan apua.

Tänään laitoin I:lle viestiä, että mä en oikeasti kestä. Mä oon tulossa hulluksi. Mä joudun sairaalaan. Mä en jaksa enää tätä olotilaa. Luulen että sekoan ja kuolen.
Noh, I tuli töistä pois kotiin. Alettiin sitten pohtii, että oikeasti, mun on aloitettava psykoterapia tähän ahdistuneisuuteen ja alettiin ettii sitten eri vaihtoehtoja netistä.






Sitten.

Sitten tapahtui se konkreettisin juttu. Kirjoitin facebookissa yhteen mun perustamaan ryhmään, missä on muitakin meitä pelkopotilaita, tästä olotilastani. Siellä sitten sain linkin sivulle: paniikkihairio.

Siellä sivuilla törmäsin ensimmäistä kertaa teksteihin, missä kaikki mitä siellä oli kirjoitettu, osui ja upposi muhun.
Löysin sivun, jossa sanasta sanaan jokainen lause kuvastaa minua. Tässäpä teille esimerkki:

                           

Pakko-oireinen häiriö – pakkoajatus, pakkotoimi – sekoanko?

Pelko toisten vahingoittamisesta 

Pelko itsen vahingoittamisesta
Pelko siitä, olet vastuussa jostakin kauheasta mikä voi tapahtua
Pelko väkivaltaisista ajatuksista
Pelko vastentahtoisista seksuaalisista teoista ja ajatuksista, että tekisit niitä

Pelko, että toimisit jotenkin impulsiivisesti, etkä hallitse tekojasi

Tai, oletko huolissasi ja koetko ahdistusta liittyen seuraaviin:

Ruumiin nesteet (kuten virtsa tai sylki)

pöpöistä, bakteereista, mikrobeista
sairauksista, tartunnasta
liasta yleensä
kemikaaleista

Jos kärsit joistakin ylläolevista ajatuksista tai peloista ja huolista – ja pelkäät siksi sekoavasi, niin voit heti relata tuosta nimenomaisesta pelosta – siis siitä, että sekoat koska koet moisia ajatuksia:
ei ole lainkaan todennäköistä, että olet yhtään sen hullumpi kuin suurin osa meistä. Koet ajatuksia joita useimmat meistä kokevat.
Ero on vain siinä, että useimmat eivät ahdistu niistä ajatuksista – ja siksi he unohtavat pian kokemansa ajatuksen. Sinä et. Ja siksi ahdistut. Et ole sekoamassa, mutta saatat kärsiä ahdistusongelmasta nimeltä pakko-oireinen häiriö.


Tämän kaiken kopioin siis em. sivulta. Koska osu ja upposi. Löysin oman diagnoosini. Tähän auttaa kognitiivinen psykoterapia. Pitäisi nyt löytää vain mulle sopiva ihminen siihen ja lähteä hakemaan sitä elämää takaisin, mitä mulla oli ennen kun tähän "sairastuin". Oikeasti, tunnen itseni melko sairaaksi. Tähän ei auta masennuslääkkeet, rauhoittavat ehkä vähän, mutta ei tarpeeksi. Tähän auttaa ainostaan tuo psykoterapiamuoto. Sinne siis. Sieltä toivon löytäväni sen äärettömän iloisen ja positiivisen oman itseni.
Halusin avata tätä taas teille, koska haluan tuoda kasvot pakko-oireista kärsivästä tyypistä. 
Ette usko kuin meidän kummankin olo helpottui kun löydettiin tämä tieto. Ollaan oltu niin huolissaan, miehen kans kumpikin, mun päänmenosta. Ollaan etitty vain apua yleistyneeseen ahdistukseen. Ilman minkäänlaista apua. Kummakos tuo, oikean asian ydintä ei ole koskaan hoidettu. Kukaan ei oo koskaan mulle tuosta asiasta edes maininnut. Mä sitä jo tänään hetken googlettelin. En löytänyt itse sitten tätä hyvää sivua. Nyt mulle se kerrottiin. 
Tästä ei voi tulla kuin hyvää tästä eteenpäin. Nyt tiedän mistä saan avun ja tiedän hieman myös, miten pelkojen kanssa tästä edes toimin. 
Kiitos jos jaksoitte lukea. Olette askeleen syvemmällä mun päänsisällä ja ehkä ymmärrätte mua nyt hiukan paremmin.

Hyvää yötä.

11 kommenttia:

  1. Vau, oot älyttömän rohkea kun uskalsit tuoda julkisesti esille jotain tällaista. Kaikesta voi parantua! <3 se vaatii tahtoa ja ammattitaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas. Tästä poistui kommenttini, kun poistin turhia viestejä, nämä kun tuppaa tulemaan kaksinkertaisena tänne. Toivottavasti kerkesit sen nähdä :)

      Poista
    2. Enhän minä sitä nähnyt, ku ei niistä tuu mitään ilmoituksia. ;)

      Poista
  2. Olet rohkea nainen! Toivon sinulle kaikke hyvää ja parasta! <3

    VastaaPoista
  3. Rohkea kirjoitus. Mulla on ollut lievää ahdistuneisuutta johtuen stressistä ja tärkeän ihmisen menetyksestä, kirjoitinkin mun kokemuksista blogiini hiljattain. En lähde vertailemaan sun kokemuksiin koska tiedän että mun ongelmat on ollut verrattaen lieviä ja suurilta osin käsiteltyjä. Toivottavasti saat apua, se epätoivon hetki kun on varma että sekoaa, on kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua minäkin toivon. :) joo, ei kannata ikinä lähteä vertailemaan, olemme kuitenkin kaikki eri ihmisiä ja jokaisella on omat murheensa, ja jokainen meistä ottaa ne niin eri tavalla. Tsemppiä sinullekin ahdistuksen kanssa! Samassa veneessä soudetaan.

      Poista
  4. Tsemppiä!! Toivottavasti löydät pian ihmisen, joka osaa auttaa sut noiden tunteiden ja ajatusten yli! <3

    VastaaPoista
  5. Hei, sattumalta eksyin blogiisi ja pakko (!!) kommentoida tähän postaukseen. Kirjoitat aivan kuin minun tuntemuksista ja ajatuksista muutama vuosi sitten. Mulla on siis dg paniikki- ja pakko-oireinen häiriö ollut jo useamman vuoden ja nykyään pärjäilen melko hyvin sen kanssa. Mulla on serotoniinlääkitys, joka auttaa ainakin mun kohdalla pakkoihin tosi hyvin. 3 vuotinen terapiasessio alkaa olla loppusuoralla ja myös se on ollut toimiva juttu. Pystyn elämään melkein tavallista ja täysipainoista elämää, on työ ja lapset ja mies ym ym perussettiä. Muutama juttu vaan täytyy pitää aina mielessä: itseään pitää kuunnella, ne omat hälytysmerkit oppii vuosien myötä tunnistamaan ja tietää, milloin on otettava hetki iisimmin, lennettävä matalalla ja levättävä. Osaan jo itse "kirjoittaa itselleni sairaslomaa" muutaman päivän kun huomaan, että nyt mennään taas liian lujaa ja pakot ja paniikit vaanii kulman takana. Tärkeää on myös nukkua ja syödä säännöllisesti. Ei valvomista, ei alkoholia, ei hormonaalista ehkäisyä, ei kahvia, ei energiajuomia, ei kolajuomia. Kuulun itse siis myös erityisherkkiin ihmisiin, olen kehollisesti todella herkkä.

    Se mitä halusin sulle sanoa, on muistutus siitä, että tämä pakkoilu on vähän kuin piirre ihmisessä. Siitä ei ehkä koskaan parane, se tulee aina olemaan, mutta: sen kanssa oppii elämään! Ja niin nurinkurista kuin se onkin: minkä enemmän yrittää siitä päästä eroon ajattelemalla, että onpa nyt tyhmää ajatella näin ja näin ja nyt en saa ajatella näin ja näin, niin sen varmemmin se iskee kahta kauheammin päälle!

    ajatuksiaan täältä kirjoitteli Päivi, joka pahimmillaan pelkäsi sitä, että kun heitti puita liiteriin, niin Kiinassa tuli varmasti maanjäristys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista! Se sai mut hymyilemään!varsinkin viimeinen lause :), koska siihen osaan samaistua niin hyvin.
      Hyvä tietää että apua on sulle löytyny, ja oot oppinut elämään tämän häiriön kanssa hyvin. Sitä mäkin toivon.

      Se kun pakko-oireita ja ajatuksia tulee, haluaisi niiden loppuvan heti ja niitä on yritetty sivuuttaa, oon huomannu et on ollu huonoin keino ikinä. Oon antanut itelleni armoa, tutkiskelen paljon oireitani ja ajatuksiani ja näin sitä pärjää paljon paremmin,vaikka todella vaikeaa se on niiden antaa vaan tulla.

      Pitääpäs siis yrittää tuo kahvikin lopettaa kokonaan.. Aamulla vaan tuntuu että sitä on pakko saada. :o

      Poista

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)