Voihan jumitus ja uhma..eiku kehitysvaihe!

Olen sellainen, että puhun suoraan jos elämä ottaa koville ja mistään ei tahdo tulla mitään. Sellaista elämä kun tuppaa olemaan meillä jokaisella välillä, eikö? Ja niistähän saa ja pitää puhua! Ainakin minua se auttaa.

Esimakua seuraavasta postauksesta

Mikä se sitten ottaa koville? Jumit. Pyryn siirtymätilannejumit ja uhma (mukamas pitäisi kutsua kehitysvaiheeksi, mut uhma kuvaa paremmin sitä, miltä meistä vanhemmista se tuntuu). Myös Kuun kehitysvaihe, kipeys ja Pyryn mustasukkaisuus Kuuta kohtaan. Ne meitä hiertää. Pyryhän vastaa 3 vuotiaista lasta monissa asioissa.

Jumi. Se ei ole sitä, että joku asia hetkeksi jumittaa ja sitten jatketaan. Se on olotila joka on ja pysyy meidän perheessä tällä hetkellä joka hetkessä jo reippaasti toista vuotta enenevissä määrin.

Montako siirtymätilannetta löydät päivästäsi? Ei varmaan tule edes mieleen, että jokainen asia mitä teet päivässäsi, vaatii tilanteeseen ryhtymisen ja siinä välissä on se siirtymätilanne. Eli; Kun heräät päivään, menet vessaan, puet päälle housut, paidan, sukat, kengät, takin, menet ovesta ulos, kävelet autolle, nouset autoon, poistut autosta..ja kun tulet kotia, nuo kaikki toistetaan ja siitä mennään syömään, pestään kädet jne.

 Jo aamutoimissa tilanteita ennen kun pääset autoon on kymmenen. Eskarista kotia tullessa illan aikana tilanteita tulee useita kymmeniä lisää. Ne kaikki tilanteet meillä jumittaa. Eli Pyry ei yksinkertaisesti tee mitään asian eteen, vaan huutaa ja vaikeroi, vaikka vastaa aina kun kysyy, että haluaako tehdä sitä tätä ja tuota, että joo, haluaa, mutta ei vain kykene suorittamaan tarvittavia asioita ennen kun päästään lopputulokseen. Meidän on täytynyt kuvittaa meidän koko päivän siirtymätilanteet kuvakorteilla, joita sitten siirrellään ensinsitten kortille. Niillä pelleillään päivästä toiseen jatkuvasti jos haluamme, että tilanteet etenee. Silti joka päivä useaan otteeseen tuo pieni poika saa hermoromahduksen. Silloin satutetaan sekä itteä, että vanhempia, mutta sen jälkeen taas osataan mennä hetki eteenpäin.

Pyry ei siedä kovia ääniä. Jos vaikka pikkusisko itkee, Pyry saattaa nipistää tai raapia tai jopa tönäistä hänet kumoon ja sitten surettaa meitä kaikkia. Niin hemmetin tärkeä kuin tuo pikkusisko onkaan, ei se silti yliherkkyyksien täyttämiä aivoja saa noissa tilanteissa hallintaan. Sillon toimitaan miten toimitaan, vaikka tiedetään, että asiasta seuraa itkua ja surua. Tämä meininki sitten tekee päivistämme sellaista, että Pyryä ja Kuuta ei voi jättää hetkeäkään ilman valvovia silmiä. Se uuvuttaa.

Kuulosuojaimet pelastaa vaativammatkin tilanteet ;)

Niin ihana ja rakas kuin tuo poikamme onkaan, on tämän hetken elämän tilanteemme se, että olemme todella väsyneitä tähän meininkiin. Ei pelkästään Pyrystä johtuvista syistä kuitenkaan. Esim. Tuo pieni tyttö on jatkuvasti kipeänä ja yöunet ovat kymmenien herätyksien täyttämiä. 

Syyllisyyttä koen itse siitä, että mulla on aivan liian vähän aikaa antaa Pyrylle kaksin. Mutta se tulee lisääntymään tulevina viikkoina, sillä 3x vkossa hoitaja nappaa Kuun tunniksi mukaansa ja minä olen pyryn kanssa kaksin. Silloin hän saa käpertyä täysin mun kainaloon ja olla mun pieni poika kokonaisuudessaan.

Esimakua Kreikan reissustamme

Tämmöistä kaaoksen täyttämää elämää. Oltiin siellä ulkomaillakin.. matka oli vähemmän onnistunut!kerron siitä seuraavassa postauksessa.