sopeutumisvalmennuskurssi

Oltiin siis sopeutumisvalmennuskurssilla tämä viikko, maanantaista perjantaihin. Se oli järjestetty täällä Helsingissä, pitäjänmäessä. Kolmannen sektorin järjestämä "täyshoito". 

Eli siihen kuului paljon vertaistukea, luentoja, lastenhoitoa ja syömistä suoraan seisovasta pöydästä. 

Meitä oli siellä kolme perhettä ja meitä perheitä yhdistää se, että meillä kaikilla on downlapsi.

Lapsilla oli päivisin omat hoitajat jotka leikitti lapsia aina siihen kello neljään asti. Me vanhemmat istuimme luennolla vuoroin ulkona auringossa ja luentosalissa. Meille kävi luennoimassa mm.lasten neurologianlääkäri, psykologi, puhe- fysio- sekä toimintaterapeutti ja terveydenhoitaja. Saimme paljon tietoa downin oireyhtymään liittyen, oikeastaan uutena tietona itselle tuli eri tukimuodot, kouluunliittyvät asiat, sekä minkälaisia juttuja tulee esiin jos on downlapsella siskoja tai veljiä. 

Kurssista jäi hyvin lämmin ja hyvä olo. Saimme kaksi perhettä lisää tarpomaan tätä matkaa meidän kanssa. Ihania ihmisiä meidän elämään lisää. Se vertaistuki vaan on parasta mitä tiedän. Eli suosittelen suurella sydämellä kaikille muillekin vertaisille näitä kokemuksia. Se, että siellä hoidetaan lapsia ammattitaidoilla, saat 5x ruoat suoraan valmiina nenän eteen ja saat siitä  vielä kelalta kuntoutusrahaa on iso juttu, mutta se, että saat sieltä vielä vertaisten tuen ja näet, että teitä yhdistää tässä elämässä niin iso asia on vielä isompi juttu. Vertaisissa on voimaa. Usko tai älä.

Me vanhemmat saatiin vielä vapaa iltakin. Kaiken edellä mainitun päälle. Käytiin sitten hohtogolfaamassa toisen perheen kanssa.  Yhtenä päivänä käytiin sealifessä kaikkien kanssa yhdessä.

Siis ihan tosi mieletön fiilis kaikesta. Kiitos tuhannesti vertaisille <3 Jäitte meidän sydämiin pysyvästi. Nähdään pian.

Tänään sitten ollaan noustu päivään kipeenä. Pyryllä nousi kuume. Mulla kurkkua aristaa. Kesälunssa sai meistä vissiin otteen.  Jäämme siis toisiamme hoivaamaan. Paras apu tähän o läheisyys.

Hyvää sunnuntaita kaikille. Levätään vielä hetki.

Hei teille! Olen päiväkirjabloggaaja!

apuva apuva apuva apuva.

Aika menee hurjaa kyytiä. En oo kirjoittanut tänne kolmeen viikkoon. 

Tää on oikeasti mulle ihan hirveän tärkeä kanava purkaa tuntemuksia asioissa kuin asioissa, silti en meinaa saada millään aikaiseksi avattua läppäriä ja kirjoitettua. Heti ku ois vaikeinkin haaste avata kone.

Tästä kun en kirjoita, seuraa mulle ahdistus. ISO ahdistus. Tästä on tullu mulle taakka. Mitä jos ne ei enää luekkaa. Mitä jos ne vähäisetki lukijat katoaa. Mitä mä sitten teen. Sitten toisaalta, en edes jaksa kirjoittaa liibalaabaa, edes joka viikko. Puhun vähän mutta asiaa ;). 

Pidän tätä päiväkirjatyyppisenä blogina. Mut jotenkin stressaan hirveästi teitä lukijoita. Et mitä jos ja mitä jos ja entä jos. 

Mä olen hyvä stressaamaan tämmöisiäkin asioita.

Nyt teen täälle jossittelulle pisteen.

Mä en yritä edes olla kuin muut bloggaajat, että joka päivä tai viikko jotain tänne yritän väen vängällä kirjoittaa.

Mä meen nyt omilla ehdoilla ja toivon, että silti te tyypit pysytte mukana ja jaksatte harvakseltaankin meidän kuulumiset käydä kurkkaamassa.

Mä en jatkossakaan rupea kirjoittaa tänne semmoisista asioista mitkä ei vaan kuulu mun juttuihin. Kerron siis jatkossakin pelkästään omassa päässäni tapahtuvista myllerryksistä ja erityislapsen äitinä olemisesta.  Itkut sekä naurut. Pyrin siihen, että tää blogi pysyy siis ihan yhtä tylsän ytimekkäänä tästäkin eteenpäin. 

Eli hei teille! Olen päiväkirjatyyppinen bloggaaja ja olen sitä jatkossakin! Kirjoitan kun kirjoittamisenvimma iskee.

No mutta. Mä oon nyt siis ollut kotona ja miettinyt tulevia valmistujaisiani ja vetänyt niistäkin hirveästi stressiä. Mistä en stressaisi. Mutta tiedän kyllä, että ne tulee menee just niinku ne menee vaikka en niitä stressaisikaan. Sen lisäksi oon urheillut ja ulkoillut. Pyryn kanssa ja ilman.

Oon katsellut töitä ja aloittanut psykoterapian. Oon käynyt Antti tuiskun konsertissa ja viettänyt vappua sitten vuosiin kavereiden seurassa (Pyry kun oli tilapäishoitopaikassansa yötä).

Äitienpäivä tuli juhlittua munkkiniemenrannan irtojätskeillä, anoppilassa syöden ja siitä Nummelaan siskolle huristaen. Siellä sitten paljuiltiin, syötiin ja katsottiin jäkismatsi.

Eli kevät ja alkukesä on otettu iloiten vastaan. On ollut paljon puuhaa. Pyryn kanssakin aika menee lentäen. Hän muuten opettelee ihan hirveällä innolla puhumaan. Toistaa kyllä enenevissä määrin sanoja, epäselvästi mutta jokatapauksessa. Paras sana on kyllä ehdottomasti : äiti! Maailman söpöintä kuultavaa!

Nyt on taas aika mennä. Johan sitä tunnin kerkesi tässä hölläämään ;). 

Aurinkoista alkanutta kesää teille ja toivottavasti pysytte mukana, vaikka laiska kirjoittamaan olenkin!

Puss.

Robin on saanut vastustajan...

..ja tämä jos mikä on huippua!

Nimittäin Robinin kanssa kilpailemaan lähti muumipeikko!

Muumipeikkoa syötetään...

Muumipeikkoa pussataan....

Muumipeikon kanssa katsotaan muumeja tvstä.

Muumipeikon kanssa lauletaan "paapapapaappapaapaapaappa"...

Muumipeikon kanssa mennään myös kylpyyn ja vessaankin.

Muumi on aika kova. En tiiä kumpi pallo ois lähtenyt matkaan, jos Robinistakin ois pallo tehty?

Vaihtelu virkistää. Toivottavasti tämä nyt pysyykin yhtenä suosikkina, saatetaan päästä muumimaailmaan kesällä.

Muumit ja Robinin näkis festareilla samaan aikaan? Se ois ehkä kovinta ikinä. Mutta liian kallista, ehkä.

Lomat lusittu. Helsinki-Tampere-Kokkola-Imatra-Helsinki väli koluttu.

Se oli se kaunis aurinkoinen tiistai päivä kun kaksi viikkoa sitten lähdimme kohti tamperetta oman perheen voimin. Mentiin kolmeksi yöksi Tampereen kylpylään. Siell meilllä oli yläkuvan kaltaiset olotilat. Huone oli kyl just siisti. Kaksi kerrosta, saunat ja kaikki. Siellä me viihdyimme.

Käytiin tutustumassa tampereen kaupunkiin. Mulle se oli miettikää eka kerta! Siis ihan siellä ytimessä! Ainakaan en muista, että oisin siellä joskus ytimessä jalkaisin astellut menemään. Sen lisäksi käytiin lintsillä vähän kävelemässä. Eihän siellä oikein tähän aikaan vuodesta mitään ihmeellistä ollut. Aurinko kun paistoi niin kivaa se silti oli.

Extempore meiningille suunnattiin aprillipäivänä auton nokka kohti koti-kokkolaa. Siellä me oltiin sitten viikonloppu. Se meni nopeasti se aika. Käytiin esim. veljen perheen kans makkaranpaistossa merenrannalla, mammakirppistelyssä, mun äitiä, isää ja isosiskon perhettä tapaamassa (alakuvassa siskon poika ja Pyry pussaa hyvästiksi), sekä kattomassa parin pikkuveljen jalispelin.

Maanantaina 4.päivä pörähdettiin kuusjapuoltuntia autolla kohti imatraa; saimaan kylpylää. Pariksi yöksi sinne. Alkoi ainakin itellä olemaan jo veto aika veks. ja se menikin aika hyvin löhöten se reissu. Tietty kylpylässä ja keilaamassakin tuli tietysti käytyä.

0

Viimeisenä reissuiltana Pyry saikin elämänsä ensimmäisen oksennustaudin. Johtuen aika varmuudella kylläkin klooriveden hörppimisestä. Ikimuistoinen ensimmäinen oksennustauti tietenkin alkoi missäs muuallakaan kuin itse ALTAASSA! Ja se ei ollu mikään pikkupulautus... Me oltiin kumpikin niin täysin "sen" peitossa. Sitä tuli ja tuli. aina ilta myöhään asti. Monia monia kertoja. En jaksa yksityiskohtaisesti selittää meininkiä, mutta ihan kauhea paikka oli!Se, että se sattuikin alkaa siellä altaassa. Voi vain kuvitella sen mun olotilan siinä.. onneksi se oksentelu sittten loppui sen illan aikana ja seuraavana aamuna ei ollut enää mitään.

Nyt keskiviikkona siis tultiin sitten takaisin reissusta. 

Mä tein suuren liikkeen ja lähdin samantien hakemaan itselle salikorttia. Siellä sitten oon nyt viihtynyt itse.

Toinen mitä on tällä viikolla tapahtunut ni on se, että löysin itselleni psykoterapeutin. Jolla aloitan nyt sitten kuukauden päästä käymään säännöllisesti,tietty siihen tulee kesälomatauko miltei heti, mutta joka tapauksessa. Olen tosi huojentunut! Se terapeutti löytyikin näin nopeasti. Huippua!

Pyry käytiin tänään viemässä sitten yökylään tilapäishoitopaikkaansa. Mietittii, että mitä me I:n kanssa tehtäis, niin tein hänenkin mielestä aika yllättävän päätöksen: Hän sai luvan lähteä kavereiden kans frisbeegolfaa ja minä lähin shoppailee! Ja nyt istun yksinäni kotona ja kirjoitan tätä. Täähän meni just kivasti. Tärkeintä on, että saan I:n sit viekkuun loppuillasta. Kerkeää vaikka vielä leffan kattoa kainalotusten :).

Mut siis huomaatte varmaan, että kiirettä on ollut, vaikka lomalla ollaan oltukin! 

Mut on ollut kyllä just huippua.

Pyry on muuten nykyään kyllä maailman paras matkakumppani. Ihan huippu! Viihtyy autossa niin hyvin, ettei meil oo hätää päivää ajella pitkiä matkoja. Hän kattelee ikkunoista ulos ja naureskele. Ainut vaatimus matkoilla on... no mikäs muukaan ku se, että saa kuunnella ROBINIA. Hahaha. EI ollu varmaa suuri yllätys.

Nyt on tsillausasennon vuoro. Laitan teeveen päälle ja uppudun toiseen maailmaan. Mukavaa viikonloppua!

Lomalla viimeinkin!

Meil alkoi koko perheellä loma jo torstaina. Aivan loistavaa! Pari viikkoa ilman mitään kummempaa aikataulua. Tai no, kyl meil jonkun sortin aikataulua on. Pitää keretä muutamissa paikoissa käydä. Niistä kuulette lisää loman päätyttyä. Eli kiirettä pitää lomallakin ;).

HOPLOP. Pyry nauttii pomppimisesta ja se sujuukin
yllättävän hyvin!

Mullahan tuo koulu päätty. Minä oon nyt tavallaan lähihoitaja. Vailla vielä yhtä tutkintotilaisuuden

arviointitilaisuutta ja siitä saatavaa numeroa ja virallisia papereita. Juhlat menee kyllä varmasti

väistämättä toukokuulle. Mutta niitä kyllä juhlitaan! Minä, joka olen nuoruuden elänyt kuin

tuulispää konsanaan, koskaan mitään ammattia saaneena, keikkatöitä tehneenä, sanonut vain kaikille, että sitten kun mulla on lapsi, sitten luen itselleni ammatin. Sen tein. Tunnollisesti teinkin. Tähän mennessä tutkintotilaisuuksista on tullut vain kiitettäviä ja niiden eteen on tehty tukkaputkella töitä. Hirveässä stressin vallassa. Nyt sekin stressi on ohi. Vaikka yks arviointi vielä edessä, sitä en jaksa stressata. Menköön miten menee. Paperit kuitenkin varmasti saan.

Millainen mä olen lähihoitajana?  Voin sanoa jo sen, että olen tunnollinen ja rakastan auttaa ihmisiä, annan työhön aina 110prosenttia itsestäni. Työn tulevaisuudessa pitää kyllä kolahtaa muhun joka kantilta. Tärkeimpänä siihen kuuluu työkaverit. En tiedä onko edes sellaista työpaikkaa, missä kaikkien työkavereitten kans synkkais täysin. Toivottavasti, sillä ne inhottavat tyypit syö mua. Ne jotka kohtelee mua kuin olisin joku idiootti, tai siltä musta tuntuu. Ehkä se on eriasia sit oikeana työläisenä, ku se, että on tavallaan toisten ohjattavana ollut tähän mennessä. Toivon eniten silti, että tulevaisuudessa en joudu kokemaan enää uusiksi sitä olotilaa, mikä tuli viimeisessä työpaikassa- Yksikin huonoenerginen ihminen saa mun fiiliksen kyl heikoksi. Ei enää sellaista. Mä en edes ymmärrä miten semmoset tekee hoitotöitä. Mut ei siitä sen enempiä.

Liukumäet on melkein parasta mitä Pyry tietää.

Meil on tänään osteopaatilla käynti. Ihana mennä sinne ja kertoa osteopaatille, että hän on tehnyt meidän elämästä melko kivaa. Pyry nimittäin vihdoin ja viimein nukkuu. Siis oikeasti. Se joka vielä tämän vuoden alussa heräsi pahimmillaan toistakymmentä kertaa yössä, herää ehkä kaksi kertaa yössä. Ei välttämättä siis sitäkään. 12 tunnin yöunia. Ei herää kuudelta, vaan kasin jälkeen. Joskus ehkä joo aikasemmin, sillon ku on kiire johonki. Muuten ei. Tästä me nautitaan! Neljä vuotta jotakuinkin tähän meni. Toivottavasti tämä jatkuu. 

Vaari <3  Pyry. Parivaljakko. Pyry on ihan vaarinsa poika.
Tämäkin asia saa mut liikuttuneeksi. :').

Mutta nyt ruoanteon kimppuun ja nauttimaan auringonpaisteesta! Mukavaa kuun vaihdetta teille, palataan muutaman viikon päästä viimeistään asiaan ;). Jos en aikasemmin jo ehdi konetta availemaan..

Pyrykin täytti jo 4 vuotta! Taas kuukausi oli ja meni.

ohhohops. Taas se meni. Kuukausi. Tää aika menee lentäen töissä. Vapaa-ajat kun viettää tiiviisti perheen kesken ja viimeisten työssäoppimiseen liittyvien opiskelujen keskellä.

Mulla ois koulu ollu ohi tulevana keskiviikkona, mutta.. 

Torstaina kun olisi ollut tärkeä; sairaanhoito- ja huolenpidon työssäoppimisen tutkintotilaisuus niin heräsin vatsataudissa. Taas siis kaikki meni muutaman mutkan kautta. 

Pääsiäiseksi jos nyt saan tehtyä kaiken oppimiseen liittyvät asiat pois alta, ni eiköhän huhtikuun puoleen väliin mennessä paperit ole kädessä.

Mä oon monesti miettiny, että miten voi tulla yhdelle ihmiselle näin paljon vastoinkäymisiä :D.

Mitäs muuta meille kuuluu? Mä käyn säännöllisesti juttelemassa omista häiriöistäni ja yritän saada niitä jotenkin pakettiin ja heitettyä johonki, niin kauas ettei ihan heti ole tulossa mun luo takaisin.

Kauheaa ku esim. on hirveä vauvakuume, mutta mun häiriöt laittaa satanolla vastaan. 

Siitä mä en tykkää. 

Mua siis pelottaa asia ihan liikaa ja niitä pelkoja on monenmoisia, eikä ne ole todellakaan niin helposti selitettävissä. Eikä vaan voi sanoa, että kaikkia pelottaa. Mä otan ne niin paljon jotenkin isommin. En tiiä. Mutta joskos tämän alla olevan kirjan avulla ja muutamien psykoterapeuttien käyntien avulla saisin uskallusta tulevaan. Siihen haluisin luottaa.

Tämän kuluneen kuukauden sisällä Pyrykin on täyttänyt jo NELJÄ (4) vuotta.  Siis mahoton ku siitäkin on jo kauan ku Pyry oli ihan vauva.  Silloin hän oli 42cm ja 1930g. Nyt hän on 93cm pätkä ja 13.5kg painava. Pieni ja pippurinen. Näin tiivistetysti.

Nämä pari seuraavaa kuvaa on päiväkodin ottamia. Ihana, että he jaksaa päivästä meille kertoa välillä kuvienkin muodossa. Tää on just parasta!

Pyryn syntymäpäivänä hän sai olla kuningas pvkodissa :)

Pyrylle pidettiin ihan kunnon juhlat. Meillä kävi kylässä kummit ja ystäväperheet. 

Tarjolla oli jäätelöbuffet. Joka sisälsi kaikkea mistä Pyry tykkää. (ehkä muutamaa sellaista myös mistä ei, mut mistä me vanhemmat sit taas tykätään ;) ). 

Pyrystä on näiden neljän vuoden aikana kasvanut iloinen, nauravainen, tanssivainen, temperamenttinen ja huomionhakuinen huumorijätkä, jolta ei myöskään tahdonlujuutta puutu. Vaikka tämä temperamenttinen luonne on peritty äidiltä niin se tulee tämän pojan käytöksessä ilmoille satoja kertoja vahvempana kuin äidissään.  Jos ei periksi saa jossain asiassa, esimerkiksi jäätelön saamisessa, ni lentelee peilitkin seinistä. Sen jälkeen tullaan kyllä varmasti ja läppästään. Sitten tuleekin suru ja halataan. Sama toistetaan sitten kun anteeksi on edelliset änkyrät saanut.

Onneksi kuitenkin iloisuus, nauravaisuus, tanssivaisuus on niin iso asia tunne-elämässä , että vaikka Pyry on hyvin temperamenttinen päivittäin, niin nämä muut asiat vie voitot ja me vanhemmat unohdamme temperamenttisen käytöksen melkeen samantien. Robin ("obi, böbi, öbi") ja Fröbelin palikat ("ka" ja nyrkkien lyönti yhteen) ja jonkinmoinen rokki saa pojan pomppimaan korkeuksiin, pyörimään ympyrää niin, että useimmiten kaatuu, laulamaan omilla tavuillaan, tuulettamaan, taputtamaan ja viuhtomaan käsiä sivuille. 

Hän jaksaa nauraa jatkuvasti. Kaikelle mitä äiti ja isä tekee ja sille, että keksii meille vanhemmille jekkuja ->> wc:ssä veden valuttaminen ja sen veden läiskyttäminen, muovimukeja löytyy milloin uunista, milloin mikrosta ja milloin roskista.  

Lempileikkejä on pallopelit, palikoitten rakentaminen ja puhuva napa;  äiti vääntelee Pyryn napaa ja kertoo napamaisella äänellä  Pyryn päivänkuulumiset. Sillon kikatetaan ;).

Hän rakastaa yli kaiken myös kirjoja. Niitä meillä luetaankin kasoittain päivittäin. Ehdottomasti voiton vie soivat laulukirjat. Niitä saa äiti ja isä vuorotellen yllikyllin laulella.

Pyryn sydäntä lähellä on muut lapset. Varsinkin pienemmät lapset saa Pyryn ihan totaalisen "sekaisin". Hän ei oikeasti tiedä edes miten päin istuisi kun näkee vauvan.  Pitäisi saada vaan silittää, pussata ja halata. Rutistaa kovaa. Mutta jos he itkevät, ni silloin sitä luullaan, että se on hänen vika ja itteä läpsitään sen vuoksi poskille.

Huomionhakuisuudella tarkoitan sitä, että Pyry hakee kyllä jokaisen huomion keinolla millä hyvänsä. Nykyään voimakkaimpana huomionhakuna ilmenee itsensä läpsiminen poskille. Sillä muuten saa takuuvarmasti jokaisen huomion. Tämä tapa on toivottavasti ohimenevä tapa. Sillä se on jotenkin hämmentävä tilanne joka kerta ja saa mut vaivaantuneeksi. Se läppäisy kun ei ole mikään nätti pikku läppäisy, vaan sitä läppäistään niin, että posket punottaa vielä viikon. 

ÖISTÄ sen verran, että Pyry nukkuu nykyään pääosin melko hyvin. Joskin vuoroöin heräilee itkemään ja yleensä sen takia, että isin tai äidin ote on irronnut hänestä. Eli hän suostuu nukkumaan vain meidän vieressä. Ollaan tehty sellainen ratkaisu, että Pyry nukkuu seinän vieressä ja I keskellä ni minä saan nukuttua melko hyvin heräämättä yöt(I kun ei herää, tai ei ainakaan muista heränneen v niin näin parempi).Äännähdyksiin kyllä herään, mutta en siihen jatkuvaan kieriskelemiseen.

Me siis luovutettiin sen suhteen, että jäpä nukkuis omassa sängyssä. Ei jaksanu taistella, ainakaan tällä hetkellä. 

Osteopaattikäynnit oli ja meni ja melkein voisin vannoa, että niistä oli suuri apu näihin ongelmiin. Pyry ei herää öisin enää huvikseen istuskelee tms. ja nukahtaakin nopeasti kun vaan pääsee rutistukseen.  Ennen unet saatto ajoittua vain klo 23-06 välille, nykyään klo 22-08 välille väistämättä. Tänäänkin herättiin 8.40 :D. Osteopaatti muuten oli niin ihana, että antaa meille vielä muutaman ylimääräisen käynnin lahjaksi <3. Ne ylimääräiset vielä siis pian tulossa. 

Nyt tästä tulis taas tämmöne kauhea stoori. Mutta tätä tää on. Kiireisen bloggaajan elämää. 

Yritän kirjoittaa koulun loputtua useammin. Sitten ei oo enää niitä koulutehtäviä mitä stressata illat.

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille. Nauttikaa ulkoilusta ja auringosta!

Ystävyyttä ja viikon kuulumiset.

Ystävyys

Ystävyys on mulle tärkein asia maailmassa. Ystäviksi luokittelen myös oman perheen, lapseni, sisarukseni ja vanhempani, siis kaikki läheiset.

Mulle ystävyys on sitä, että voi tukeutua kaikkiin niihin ystäviin ja läheisiin asiassa kuin asiassa. Puolin ja toisin autamme selviämään elämässä eteenpäin. Ne on niinku mun henkireikä. Heidän kanssa voi jakaa ilot, surut ja vaikeudet. Heille pitää olla luotettava ja näytettävä, että

heitä rakastetaan. Se on mun mielestä hirmuisen tärkeä sanoakin. Mä oon mielestäni aika hyvä siinä hommassa ja mä haluan, että sitä sanotaan mullekin.

Mä ikävöin ihan jatkuvasti mun niitä läheisimpiä ystäviä, jotka on kilometrien päässä, ja joiden kanssa näkee oikeasti aivan liian harvoin. Mulle on tosi tärkeää se yhdessä oleminen ja elämisen jakaminen heidän kanssa kaikin tavoin. 

Mä voisin joka ilta istua pöydän ääreen ystävien kanssa ja höpötellä niitä näitä. Mun suurin haaveni on aina ollutkin sellainen, että asuisin ihan vierekkäin, siis ihan täysin vierekkäin, jonkun ystävän  kanssa. Sillee, et vois vaikka yöpaidassa hipsiä pihan poikki toisen luo kylään, ihan vain höpöttämään ja nauttimaan toisen seurasta.

Mulla on ollut aina tosi paljon ystäviä. Joidenkin kanssa mä pidän lähes päivittäin viestein yhteyttä ja joitakin näen puolestaan taas todella liian harvoin. Ei edes lähellekään vuosittain, mutta silti voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin. Mä todella haluaisin nähdä heitä kaikkia useammin, mutta meillä kaikilla on kiireemme. Se on melkeenpä mahdottomuus jos kilometrejä on useita kuitenkin välissä ja on perheet ja niin. Blääh. oispa enempi aikaa!

Muistelen monesti nuoruutta kun mulla oli samat ystävät ala-asteen alusta aina kahdenkympin ikäluokkaan asti vierellä kulkemassa. Me mökkeiltiin joka talvi yhdessä, vietettiin toisilla aikaa yökyläillen, matkattiin junalla pohjoiseen tapaa muita ystäviä. Käytiin laavulla. Käytiin uimassa. Pidettiin herkutteluiltoja. Ajeltiin monia kymmeniä kilometrejä pyörillä kesäisin paikasta toiseen. Käytiin uimassa. Välillä riideltiin, sitten taas sovittiin. Otettiin paljon kuvia.(joista mulla on mieletön läjä kansioissa). Kirjoitettiin kirjevihkoja (jotka mä typerä menin ja heitin roskiin, toisaalta en mä niit kehdannut lukea) :D. Ne parhaat hetket on kuitenkin muistoissa. Ihan mahtavia muistoja onkin. Sitä monesti mietin, että miks se kaikki loppu siihen ku muutettiin eri paikkakunnille? Vaikka me oltiin aika erottamattomat silloin ennen. Se monesti harmittaa. Mutta silti, te tiedätte, että teitä muistellessa mua aina naurattaa ja kun teitä näkisin, ni halaisin :).

Ystävyys tarkoittaa suurinta rakkautta, suurinta avuliaisuutta, avoiminta keskustelua, ankarinta totuudellisuutta, sydämellisintä opastusta ja suurinta mielen yhteyttä mihin ihmiset pystyvät.

Jeremy Taylor

Oikeasti, tää teksti jäi nyt tosi raakileeksi. Mun piti laittaa tää jo ennen Ystävänpäivää. Mä en ymmärrä kuin mulla jää kaikki aina puolitiehen. Liian kiireinen mukamas.

Meillä menikin ystävänpäivä viikonloppu niin, että Pyry meni visiittiin tilapäishoitoon. Me mentiin I:n kanssa Heinolaan, kylpylään nimeltä Kumpeli. Se oli kyl ihan tosi kiva paikka! Aikuisten makuun rauhallista, erilaisia saunoja ja porealtaita + ihan tosi hyvät ruoat! 

Vaatimattoman näköinen, mutta niin ihana <3

Meillä siis meni I:n kanssa tosi kivasti reissu. Pyryllä sitten tuolla hoidossa oli omat haasteensa. Hän ei ollut suostunut koko aikana syömään mitään. Ainoastaan vähän oli juonut. Itkeskellyt ensimmäisen päivän, mutta se johtui varmasti väsymyksestä, sillä hän ei nukkunut ollenkaan päiväunia.

Pyryhän tuossa tovin sairasteli. Oli nielu- ja silmätulehdusta. Silmätulehdus kesti koko sen kaksi viikkoa. Flunssa alkoi myöhemmin kun muut ja toinen viikko menikin yöt  lähes kokonaan itkien, yskien ja valvoen. Ensimmäinen korvatulehdushan se siellä sitten oli. Antibiootit joutui hampaat irveessä Pyrylle ottaa ja tauti talttuikin heti toisen annoksen jälkeen. Onneksi oli vain kolmen päivän kuuri. Oltas oltu muuten kusessa.

Nyt mä oon palannut takaisin työharjoitteluun. Lonkka oikkuilee jatkuvasti, mutta yritän vapaa aikoina sitä kovasti jumpata ja hieroa. Toivottavasti tässä käy nyt hyvin. 

Nyt mä rupeenkin sitten nukkumaan. Viime yönä ihan omaksi huvikseni valvoin lähes tulkoon koko yön, kurkkukivun ja mahakivun takia, ni meinaa 3tunnin unien ja pitkän työpäivän jälkeen vähän silmiä painaa.

Hyvää yötä.

Ps.arvatkaa kuin innoissaan tää äiti voi olla, kun Pyry on löytänyt pehmokoirastansa itsellensä kaverin? <3 siis, koira on otettava unille viereen öiksi. Vihdoin! on niin söpön näköistä ku sitä pussaillaan ja halaillaan!