Lomalla viimeinkin!

Meil alkoi koko perheellä loma jo torstaina. Aivan loistavaa! Pari viikkoa ilman mitään kummempaa aikataulua. Tai no, kyl meil jonkun sortin aikataulua on. Pitää keretä muutamissa paikoissa käydä. Niistä kuulette lisää loman päätyttyä. Eli kiirettä pitää lomallakin ;).

HOPLOP. Pyry nauttii pomppimisesta ja se sujuukin
yllättävän hyvin!

Mullahan tuo koulu päätty. Minä oon nyt tavallaan lähihoitaja. Vailla vielä yhtä tutkintotilaisuuden

arviointitilaisuutta ja siitä saatavaa numeroa ja virallisia papereita. Juhlat menee kyllä varmasti

väistämättä toukokuulle. Mutta niitä kyllä juhlitaan! Minä, joka olen nuoruuden elänyt kuin

tuulispää konsanaan, koskaan mitään ammattia saaneena, keikkatöitä tehneenä, sanonut vain kaikille, että sitten kun mulla on lapsi, sitten luen itselleni ammatin. Sen tein. Tunnollisesti teinkin. Tähän mennessä tutkintotilaisuuksista on tullut vain kiitettäviä ja niiden eteen on tehty tukkaputkella töitä. Hirveässä stressin vallassa. Nyt sekin stressi on ohi. Vaikka yks arviointi vielä edessä, sitä en jaksa stressata. Menköön miten menee. Paperit kuitenkin varmasti saan.

Millainen mä olen lähihoitajana?  Voin sanoa jo sen, että olen tunnollinen ja rakastan auttaa ihmisiä, annan työhön aina 110prosenttia itsestäni. Työn tulevaisuudessa pitää kyllä kolahtaa muhun joka kantilta. Tärkeimpänä siihen kuuluu työkaverit. En tiedä onko edes sellaista työpaikkaa, missä kaikkien työkavereitten kans synkkais täysin. Toivottavasti, sillä ne inhottavat tyypit syö mua. Ne jotka kohtelee mua kuin olisin joku idiootti, tai siltä musta tuntuu. Ehkä se on eriasia sit oikeana työläisenä, ku se, että on tavallaan toisten ohjattavana ollut tähän mennessä. Toivon eniten silti, että tulevaisuudessa en joudu kokemaan enää uusiksi sitä olotilaa, mikä tuli viimeisessä työpaikassa- Yksikin huonoenerginen ihminen saa mun fiiliksen kyl heikoksi. Ei enää sellaista. Mä en edes ymmärrä miten semmoset tekee hoitotöitä. Mut ei siitä sen enempiä.

Liukumäet on melkein parasta mitä Pyry tietää.

Meil on tänään osteopaatilla käynti. Ihana mennä sinne ja kertoa osteopaatille, että hän on tehnyt meidän elämästä melko kivaa. Pyry nimittäin vihdoin ja viimein nukkuu. Siis oikeasti. Se joka vielä tämän vuoden alussa heräsi pahimmillaan toistakymmentä kertaa yössä, herää ehkä kaksi kertaa yössä. Ei välttämättä siis sitäkään. 12 tunnin yöunia. Ei herää kuudelta, vaan kasin jälkeen. Joskus ehkä joo aikasemmin, sillon ku on kiire johonki. Muuten ei. Tästä me nautitaan! Neljä vuotta jotakuinkin tähän meni. Toivottavasti tämä jatkuu. 

Vaari <3  Pyry. Parivaljakko. Pyry on ihan vaarinsa poika.
Tämäkin asia saa mut liikuttuneeksi. :').

Mutta nyt ruoanteon kimppuun ja nauttimaan auringonpaisteesta! Mukavaa kuun vaihdetta teille, palataan muutaman viikon päästä viimeistään asiaan ;). Jos en aikasemmin jo ehdi konetta availemaan..

Pyrykin täytti jo 4 vuotta! Taas kuukausi oli ja meni.

ohhohops. Taas se meni. Kuukausi. Tää aika menee lentäen töissä. Vapaa-ajat kun viettää tiiviisti perheen kesken ja viimeisten työssäoppimiseen liittyvien opiskelujen keskellä.

Mulla ois koulu ollu ohi tulevana keskiviikkona, mutta.. 

Torstaina kun olisi ollut tärkeä; sairaanhoito- ja huolenpidon työssäoppimisen tutkintotilaisuus niin heräsin vatsataudissa. Taas siis kaikki meni muutaman mutkan kautta. 

Pääsiäiseksi jos nyt saan tehtyä kaiken oppimiseen liittyvät asiat pois alta, ni eiköhän huhtikuun puoleen väliin mennessä paperit ole kädessä.

Mä oon monesti miettiny, että miten voi tulla yhdelle ihmiselle näin paljon vastoinkäymisiä :D.

Mitäs muuta meille kuuluu? Mä käyn säännöllisesti juttelemassa omista häiriöistäni ja yritän saada niitä jotenkin pakettiin ja heitettyä johonki, niin kauas ettei ihan heti ole tulossa mun luo takaisin.

Kauheaa ku esim. on hirveä vauvakuume, mutta mun häiriöt laittaa satanolla vastaan. 

Siitä mä en tykkää. 

Mua siis pelottaa asia ihan liikaa ja niitä pelkoja on monenmoisia, eikä ne ole todellakaan niin helposti selitettävissä. Eikä vaan voi sanoa, että kaikkia pelottaa. Mä otan ne niin paljon jotenkin isommin. En tiiä. Mutta joskos tämän alla olevan kirjan avulla ja muutamien psykoterapeuttien käyntien avulla saisin uskallusta tulevaan. Siihen haluisin luottaa.

Tämän kuluneen kuukauden sisällä Pyrykin on täyttänyt jo NELJÄ (4) vuotta.  Siis mahoton ku siitäkin on jo kauan ku Pyry oli ihan vauva.  Silloin hän oli 42cm ja 1930g. Nyt hän on 93cm pätkä ja 13.5kg painava. Pieni ja pippurinen. Näin tiivistetysti.

Nämä pari seuraavaa kuvaa on päiväkodin ottamia. Ihana, että he jaksaa päivästä meille kertoa välillä kuvienkin muodossa. Tää on just parasta!

Pyryn syntymäpäivänä hän sai olla kuningas pvkodissa :)

Pyrylle pidettiin ihan kunnon juhlat. Meillä kävi kylässä kummit ja ystäväperheet. 

Tarjolla oli jäätelöbuffet. Joka sisälsi kaikkea mistä Pyry tykkää. (ehkä muutamaa sellaista myös mistä ei, mut mistä me vanhemmat sit taas tykätään ;) ). 

Pyrystä on näiden neljän vuoden aikana kasvanut iloinen, nauravainen, tanssivainen, temperamenttinen ja huomionhakuinen huumorijätkä, jolta ei myöskään tahdonlujuutta puutu. Vaikka tämä temperamenttinen luonne on peritty äidiltä niin se tulee tämän pojan käytöksessä ilmoille satoja kertoja vahvempana kuin äidissään.  Jos ei periksi saa jossain asiassa, esimerkiksi jäätelön saamisessa, ni lentelee peilitkin seinistä. Sen jälkeen tullaan kyllä varmasti ja läppästään. Sitten tuleekin suru ja halataan. Sama toistetaan sitten kun anteeksi on edelliset änkyrät saanut.

Onneksi kuitenkin iloisuus, nauravaisuus, tanssivaisuus on niin iso asia tunne-elämässä , että vaikka Pyry on hyvin temperamenttinen päivittäin, niin nämä muut asiat vie voitot ja me vanhemmat unohdamme temperamenttisen käytöksen melkeen samantien. Robin ("obi, böbi, öbi") ja Fröbelin palikat ("ka" ja nyrkkien lyönti yhteen) ja jonkinmoinen rokki saa pojan pomppimaan korkeuksiin, pyörimään ympyrää niin, että useimmiten kaatuu, laulamaan omilla tavuillaan, tuulettamaan, taputtamaan ja viuhtomaan käsiä sivuille. 

Hän jaksaa nauraa jatkuvasti. Kaikelle mitä äiti ja isä tekee ja sille, että keksii meille vanhemmille jekkuja ->> wc:ssä veden valuttaminen ja sen veden läiskyttäminen, muovimukeja löytyy milloin uunista, milloin mikrosta ja milloin roskista.  

Lempileikkejä on pallopelit, palikoitten rakentaminen ja puhuva napa;  äiti vääntelee Pyryn napaa ja kertoo napamaisella äänellä  Pyryn päivänkuulumiset. Sillon kikatetaan ;).

Hän rakastaa yli kaiken myös kirjoja. Niitä meillä luetaankin kasoittain päivittäin. Ehdottomasti voiton vie soivat laulukirjat. Niitä saa äiti ja isä vuorotellen yllikyllin laulella.

Pyryn sydäntä lähellä on muut lapset. Varsinkin pienemmät lapset saa Pyryn ihan totaalisen "sekaisin". Hän ei oikeasti tiedä edes miten päin istuisi kun näkee vauvan.  Pitäisi saada vaan silittää, pussata ja halata. Rutistaa kovaa. Mutta jos he itkevät, ni silloin sitä luullaan, että se on hänen vika ja itteä läpsitään sen vuoksi poskille.

Huomionhakuisuudella tarkoitan sitä, että Pyry hakee kyllä jokaisen huomion keinolla millä hyvänsä. Nykyään voimakkaimpana huomionhakuna ilmenee itsensä läpsiminen poskille. Sillä muuten saa takuuvarmasti jokaisen huomion. Tämä tapa on toivottavasti ohimenevä tapa. Sillä se on jotenkin hämmentävä tilanne joka kerta ja saa mut vaivaantuneeksi. Se läppäisy kun ei ole mikään nätti pikku läppäisy, vaan sitä läppäistään niin, että posket punottaa vielä viikon. 

ÖISTÄ sen verran, että Pyry nukkuu nykyään pääosin melko hyvin. Joskin vuoroöin heräilee itkemään ja yleensä sen takia, että isin tai äidin ote on irronnut hänestä. Eli hän suostuu nukkumaan vain meidän vieressä. Ollaan tehty sellainen ratkaisu, että Pyry nukkuu seinän vieressä ja I keskellä ni minä saan nukuttua melko hyvin heräämättä yöt(I kun ei herää, tai ei ainakaan muista heränneen v niin näin parempi).Äännähdyksiin kyllä herään, mutta en siihen jatkuvaan kieriskelemiseen.

Me siis luovutettiin sen suhteen, että jäpä nukkuis omassa sängyssä. Ei jaksanu taistella, ainakaan tällä hetkellä. 

Osteopaattikäynnit oli ja meni ja melkein voisin vannoa, että niistä oli suuri apu näihin ongelmiin. Pyry ei herää öisin enää huvikseen istuskelee tms. ja nukahtaakin nopeasti kun vaan pääsee rutistukseen.  Ennen unet saatto ajoittua vain klo 23-06 välille, nykyään klo 22-08 välille väistämättä. Tänäänkin herättiin 8.40 :D. Osteopaatti muuten oli niin ihana, että antaa meille vielä muutaman ylimääräisen käynnin lahjaksi <3. Ne ylimääräiset vielä siis pian tulossa. 

Nyt tästä tulis taas tämmöne kauhea stoori. Mutta tätä tää on. Kiireisen bloggaajan elämää. 

Yritän kirjoittaa koulun loputtua useammin. Sitten ei oo enää niitä koulutehtäviä mitä stressata illat.

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille. Nauttikaa ulkoilusta ja auringosta!

Ystävyyttä ja viikon kuulumiset.

Ystävyys

Ystävyys on mulle tärkein asia maailmassa. Ystäviksi luokittelen myös oman perheen, lapseni, sisarukseni ja vanhempani, siis kaikki läheiset.

Mulle ystävyys on sitä, että voi tukeutua kaikkiin niihin ystäviin ja läheisiin asiassa kuin asiassa. Puolin ja toisin autamme selviämään elämässä eteenpäin. Ne on niinku mun henkireikä. Heidän kanssa voi jakaa ilot, surut ja vaikeudet. Heille pitää olla luotettava ja näytettävä, että

heitä rakastetaan. Se on mun mielestä hirmuisen tärkeä sanoakin. Mä oon mielestäni aika hyvä siinä hommassa ja mä haluan, että sitä sanotaan mullekin.

Mä ikävöin ihan jatkuvasti mun niitä läheisimpiä ystäviä, jotka on kilometrien päässä, ja joiden kanssa näkee oikeasti aivan liian harvoin. Mulle on tosi tärkeää se yhdessä oleminen ja elämisen jakaminen heidän kanssa kaikin tavoin. 

Mä voisin joka ilta istua pöydän ääreen ystävien kanssa ja höpötellä niitä näitä. Mun suurin haaveni on aina ollutkin sellainen, että asuisin ihan vierekkäin, siis ihan täysin vierekkäin, jonkun ystävän  kanssa. Sillee, et vois vaikka yöpaidassa hipsiä pihan poikki toisen luo kylään, ihan vain höpöttämään ja nauttimaan toisen seurasta.

Mulla on ollut aina tosi paljon ystäviä. Joidenkin kanssa mä pidän lähes päivittäin viestein yhteyttä ja joitakin näen puolestaan taas todella liian harvoin. Ei edes lähellekään vuosittain, mutta silti voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin. Mä todella haluaisin nähdä heitä kaikkia useammin, mutta meillä kaikilla on kiireemme. Se on melkeenpä mahdottomuus jos kilometrejä on useita kuitenkin välissä ja on perheet ja niin. Blääh. oispa enempi aikaa!

Muistelen monesti nuoruutta kun mulla oli samat ystävät ala-asteen alusta aina kahdenkympin ikäluokkaan asti vierellä kulkemassa. Me mökkeiltiin joka talvi yhdessä, vietettiin toisilla aikaa yökyläillen, matkattiin junalla pohjoiseen tapaa muita ystäviä. Käytiin laavulla. Käytiin uimassa. Pidettiin herkutteluiltoja. Ajeltiin monia kymmeniä kilometrejä pyörillä kesäisin paikasta toiseen. Käytiin uimassa. Välillä riideltiin, sitten taas sovittiin. Otettiin paljon kuvia.(joista mulla on mieletön läjä kansioissa). Kirjoitettiin kirjevihkoja (jotka mä typerä menin ja heitin roskiin, toisaalta en mä niit kehdannut lukea) :D. Ne parhaat hetket on kuitenkin muistoissa. Ihan mahtavia muistoja onkin. Sitä monesti mietin, että miks se kaikki loppu siihen ku muutettiin eri paikkakunnille? Vaikka me oltiin aika erottamattomat silloin ennen. Se monesti harmittaa. Mutta silti, te tiedätte, että teitä muistellessa mua aina naurattaa ja kun teitä näkisin, ni halaisin :).

Ystävyys tarkoittaa suurinta rakkautta, suurinta avuliaisuutta, avoiminta keskustelua, ankarinta totuudellisuutta, sydämellisintä opastusta ja suurinta mielen yhteyttä mihin ihmiset pystyvät.

Jeremy Taylor

Oikeasti, tää teksti jäi nyt tosi raakileeksi. Mun piti laittaa tää jo ennen Ystävänpäivää. Mä en ymmärrä kuin mulla jää kaikki aina puolitiehen. Liian kiireinen mukamas.

Meillä menikin ystävänpäivä viikonloppu niin, että Pyry meni visiittiin tilapäishoitoon. Me mentiin I:n kanssa Heinolaan, kylpylään nimeltä Kumpeli. Se oli kyl ihan tosi kiva paikka! Aikuisten makuun rauhallista, erilaisia saunoja ja porealtaita + ihan tosi hyvät ruoat! 

Vaatimattoman näköinen, mutta niin ihana <3

Meillä siis meni I:n kanssa tosi kivasti reissu. Pyryllä sitten tuolla hoidossa oli omat haasteensa. Hän ei ollut suostunut koko aikana syömään mitään. Ainoastaan vähän oli juonut. Itkeskellyt ensimmäisen päivän, mutta se johtui varmasti väsymyksestä, sillä hän ei nukkunut ollenkaan päiväunia.

Pyryhän tuossa tovin sairasteli. Oli nielu- ja silmätulehdusta. Silmätulehdus kesti koko sen kaksi viikkoa. Flunssa alkoi myöhemmin kun muut ja toinen viikko menikin yöt  lähes kokonaan itkien, yskien ja valvoen. Ensimmäinen korvatulehdushan se siellä sitten oli. Antibiootit joutui hampaat irveessä Pyrylle ottaa ja tauti talttuikin heti toisen annoksen jälkeen. Onneksi oli vain kolmen päivän kuuri. Oltas oltu muuten kusessa.

Nyt mä oon palannut takaisin työharjoitteluun. Lonkka oikkuilee jatkuvasti, mutta yritän vapaa aikoina sitä kovasti jumpata ja hieroa. Toivottavasti tässä käy nyt hyvin. 

Nyt mä rupeenkin sitten nukkumaan. Viime yönä ihan omaksi huvikseni valvoin lähes tulkoon koko yön, kurkkukivun ja mahakivun takia, ni meinaa 3tunnin unien ja pitkän työpäivän jälkeen vähän silmiä painaa.

Hyvää yötä.

Ps.arvatkaa kuin innoissaan tää äiti voi olla, kun Pyry on löytänyt pehmokoirastansa itsellensä kaverin? <3 siis, koira on otettava unille viereen öiksi. Vihdoin! on niin söpön näköistä ku sitä pussaillaan ja halaillaan!

toipumista ja pakkoajatuksia.

 Pyry on ollut nyt reippaan viikon kipeänä. Nyt alkaa olemaan kuitenkin jo siinä kunnossa, että pääsee huomenna päiväkotiin. 

Rankalla silmätulehduksella aloitettiin, jonka lisäksi sitten tuli nielululehdus, täysin peitteinen kurkku, kummakaan ettei ruoka ole maistunut.

Nyt ollaan onneksi  reippaasti paranemaan päin.

Minä oon olllut työssäoppimisesta kaksi viikkoa sairaslomalla. Ensi viikko on kolmas ja sen jälkeen palaan takas. Sitten on neljän viikon rupeama ja pitäisi saada lähihoitajanpaperit käteen.

Ootan sitä päivää enemmän kuin ikinä.

Yksi vaihe elämässä takana, eikä tarvi opiskeluilla itteänsä stressata.

Mulla siis on kroonista bursiittia lonkassa. Sen lisäksi nivelet ovat yliliikkuvat ja si-nivel ärsyyntynyt. Hoito tähän kaikkeen on se, että ensin hoidan kivut kuntoon; buranaa,panadolia, lepoa, hierontaa ja omia pieniä venytys- ja jumppaliikkeitä. Tästä lähtien kun kivut on hellittänyt aika paljon, on aika siirtyä vahvistamaan kropan lihaksia. Se tietää sitä, että tää mamma palaa takas saliharrastuksen pariin. Onhan se aikaki. Lopetin sen puoltoista vuotta sitte ku alko koulu. Jos haluan pysyä työkuntoisena ni se on täysin pakollista. Yliliikkuvat nivelet tarvitsevat extramäärän lihasta ympärilleen pitämään kropan oikeassa asennossa. 

Mulla on nyt ollu muutama rankka päivä tässä itseni kanssa. Tuo pakkoajatushäiriö kun on vähän sellaista aaltoilevaa sorttia, ni nyt on taas ollut se kaikista pahin viikko takana. Selvästi mun pää ei siedä yhtään sitä, että en tee mitään konkreettista päivittäin. Mulla täytyy olla se aikataulutettu elämä, etten kerkeä ajatella liikaa. Ne pakkoajatukset alkaa myrskynlailla lisääntyy aivoissa kun olen kotona, enkä pääse oikein kipujen takia tai sairaan lapsen takia liikkumaan. 

Yöt olen valvonut ja itkenyt. Paniikkia, ajatuksia, paniikkia. Niitä kun ei noin vain pysty lopettaa. Niitä on ylipäätänsä aivan erittäin vaikea kontrolloida. Ei onnistu, eikä vissiin saakkaa. Ne pitäis käsitellä. Mutta kun tuo pääsy säännölliseen psykoterapiaan on vaikeaa. Jonottaa täytyy monta kuukautta ylipäätänsä, että pääsee psykoterapeutille, joka tekee lähetteen kelalle, että saisin kelan tukemaa terapiaa. Mulla on vasta tuo psykoterapian haastattelu reippaan kuukauden päästä. Oon odottanut sitä lokakuusta asti. Sillon tajusin sitä tarvitsevani. Pitkä aika. Hiton pitkä aika.

Tämä pakkoajatushäiriö syntyy yleensä raskauden päätteeksi. Tai jonkun trauman seurauksena. Mulla todennäköisesti synnytys tämän laukaisi ja tämä on sit pikkuhiljaa mennyt pahempaan suuntaan. Tämä on suurimmaksi osaksi sellainen häiriö mitä ei voi parantaa, kroonista siis. Tämän kanssa on opittava elämään, joka on se kaikista vaikein juttu. Oon itkenyt ja huutanut täällä omalle miehelle sitä, että miksi minä, minä joka en tekis pahaa edes pahimmalle vihamiehelleni oon saanut tämmöisen pirun matkaan tähän ainoaan elämään. Minä joka oon aina nauttinut täysillä elämästä, sain synnytyksen myötä jonkun todella vaikean häiriön päähän. Mitä tällä yritetään mulle kertoa? Miksi just mulle? Välillä on ihan todella rankkaa taistella tätä vastaan. 

Kyllä tämä taas tästä. Toivottavasti. Tekee välillä hyvää purkaa tännekin asiaa, vaikka arkaa asiaa onkin. Tämmönen mä oon. Mä en pysty pitämään pahaa oloa sisälläni. Kaikki saa sen nähdä, että milloin mun on hyvä olla ja milloin paha. Mutta se siitä. 

Nämä kuvat on tällä viikolla otettu. Muutaman kerran siis ollaan ulos asti päästy haukkaamaan happea. Pääosin aikaa on kulutettu tanssimalla Robinia ja fröbeleitä tai rakenneltu torneja. Onneksi taas arki palaa ja normaalit arjen askareet.

Vähän meinaa mieli vaellella jo pitemmällä keväällä. Kyllä sitä taas odottaa, että aurinko alkaa kunnolla lämmittää luontoa. Parasta. Auringon kaipuu on kova. Kaipuu myös ulkomaille on kova. Haave ois päästä valmistumisen jälkeen johonkin lämpöön. Katotaan miten käy, että onko semmoiseen mahdollisuutta.

Mukavaa laskiaissunnuntaita kaikille! :) Paljon voimia jokaiselle joka kamppailee yhtään samalaisten juttujen kanssa ku minä. Me kyllä selvitään. Vaikka just nyt ei siltä tuntuis. <3

kuvia, kuulumisia.

Oon siis ainaki käyny Lux Helsinki valoshowssa. Se oli kyl näkemisen arvoinen näyttely. 

Ollaan Pyryn kanssa ulkoiltu ja käyty leikkimässä jäälinnalla, joka on rakennettu tuohon ihan meidän viereen. Se on hieno se :)

Ollaan pulkkailtu päiväkotiin ja päiväkodista pois.

Ollaan kuunneltu robinia ja fröbelin palikoita ja laulettu laulukirjat monta kertaa läpi.

Sitten ollaan oltu kiireisiäkin, koska mulla alkoi se työharjoittelu. Loppurutistus vuorotyötä ja kahden henkilökohtaisentutkintosuunnitelman tekoa. Koulussa käytyjen kurssien palauttamista mieleen.

Uuden oppimista työpaikalla. Pitkiä työmatkoja (näillä keleillä mennään 1,5 tuntiin per suunta).  Aikaisia herätyksiä ja huonosti nukuttaja öitä. Välillä muutama hyväkin mahtuu joukkoon.

Kumpa tämä ois pian ohi. Jos ja kun  tästä selviä, selviän mistä vain.

Psykoterapia. Se mulla alkaa huomenna. Sekin tuo lisää tekemistä viikkoihin. Joka viikko, samaan aikaan. Tämä jatkuu todennäköisesti monta vuotta. Sittenkö muka paranisin? Olenhan jo välillä voinut paremmin. Välillä huonommin. Eli normi mielialanvaihtelua. Tai ei ihan normi, se on sitä ahdistuneisuutta. Se pitää saada pois. Normaalirajoille.

Just kävin viemässä Pyryn päiväkotiin. Nyt syön ja lähden iltavuoroon. Kotona vasta klo 23. Pitkiä päiviä on. Koska matkat ovat pitkiä. 

Ps. Pyry voi hyvin! On edelleen suuri Robin fani. Rakastaa koiria (vaikka pelkääkin niitä). Tykkää tehdä palikoista torneja. Tanssii ja hyppii. Pussailee ja halailee jatkuvasti. Rakastaa mehujäätelöä. Rakastaa kylpemistä.Ei tykkää vaatteiden pukemista ja päiväkotiin lähtemistä ja sängystä aamulla nousemista (jos ei saa heti Robinia kuunnella). Ei tykkää käydä potalla. Puhuu omaa kieltänsä paljon. Tykkää olla yksin ja rauhassa meidän huoneessa. Tykkää laulukirjoista. 

Sellasta! Pientä kuulumista tässä muodossa. Palataan taas, kunhan tästä tas kerkeän. :)

pakkasta, osteopatiaa ja jännitystä.

Mun omat poski- ja otsaontelot ja pää on kipeänä, koska väkisin meinaa tulla flunssa. Mutta onneksi apuna on nämä:  

Jos ei näillä tauti taltu, niin ei millään.Maanantaina on oltava elämänsä kunnossa. Viimeinen työharjoittelu koulun suhteen starttaa silloin Laakson sairaalan akuuttiosastolla! Siitä tulee jännää! Odotan innolla :).


Hyi. Tuol ulkona on ollu KYLYMÄ. Ollaanki käytetty päivät pääasiassa jotenkin tällee:

mun omat ihanat <3

me muovaillaan!

Jos jotain positiivista näistä pakkasista, ni eipä tartte ainakaan hikoilla! Tai tuntea syyllisyyttä sisällä olosta, tai ylenmääräisestä saunomisesta, tai ollamöllöttämisestä. Kohta on taas sitten kesä ja kärpäset. 

-25c

Nii joo, mun piti kertoa, että Pyryn kummit hankki Pyrylle osteopaattikertoja joululahjaksi. Koska; yöunet ovat onnettomia.
Eilen tää osteopaatti kävi tekemässä sitten kotikäynnin. Tältä ko. olevalta osteopaatilta on muutamat tyypit tunnetusti saanut apua lasten univaikeuksiin. Eli tästä vois olla meillekin apua. Jotenkin haluan uskoa et joo, se vois auttaa. Mutta sitten toisaalta taas ajattelen tämän jutun ihan poppamies -juttuna. Nii, että uskoo ken tahtoo tyyppiset viilikset on edelleen.
Noh mutta kuitenkin. Hän täällä kävi.
Hän kyseli synnytyksestä lähtien kaikki Pyrystä. Katteli Pyryn käyttäytymistä, asentoa jne.
Paineli tai jotain vähä joka kohasta. Semmosta hellää painelua. Just ehkä sormet kosketti ihoa.  Puuttui vain ne taikasanat, et simbsalabim, tästä lähtien Pyry nukkuu kuin tukki.
Olin vähän öömoilasena ja kysyin, et mitäs sä niinku teet. Sitten kun hän selosti, että mitä hän kokeili, mitä hän tunsi ja mitä hän on mieltä Pyryn verenkierrosta, hermostosta, kudosjumeista jne. ni mä aloin uskoo siihen juttuun. Se vois jopa toimia. Jos ei ni ei, mut joillekin ihan varmasti toimii. Sellasta tietämystä hänen suusta tuli.
On kuulemma Pyryllä ainakin niska lukossa melkoisesti. Sen näkee ihan pään asennosta. Huomasin sen itsekin siinä sitten. Myös sympaattiset hermostot ovat jotenkin väärässä tasapainossa. Sitä parasympaattista hermostoa tuskin edes tunsi, koska sitä ei hirveästi ollut. Sympaattista taas senkin puolesta. Nämä asiat sitten kuulemma saattavat olla syynä Pyryn yöuniin, koska sitä parasympaattista tarvittaisiin siihen nukkumiseen.
Meillä on nyt sit näitä käyntejä kertaa kolme. Kuulemma toisella kertaa voi nähdä jo jotain muutosta. Mut siis melko takuuvarman muutoksen näkee kolmannella kerralla jo hyvin, sit tietää toimiiko tää Pyryllä, alkaako hän nukkumaan ja tarviiko enempää hoitokertoja.

Olemme siis jännän äärellä. Toivottavasti tämä on meille se tie uneen ja onneen. Oispa melkoinen lottovoitto. Jännitellään sitä siis.

Eipä tässä kummempia. Minä vein Pyryn päiväkotiin ja itse suuntaan nokkani kohti sairaanhoidon ja huolenpidon kirjaa. Verestellään vähän muistiin koulujuttuja, että kehtaa sitten päteä työharjoittelussa ;).

Mukavaa viikonloppua kaikille! Nautitaanpas elämästä ja levätään kunnolla. Pus.

Uuteen vuoteen levollisin mielin.

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Mä oon ihan jättänyt loman kunniaksi tänne kirjoittamisen tauolle. Ollaan oltu niin menossa jatkuvasti, ettei oo kerenny pysähtyä kirjottelee. Eipäs mulla tätä läppäriä ole edes mukana menoissa ollut.

Joulukin oli ja meni. Oltiin se pääosin kotona. Nukuttiin, syötiin ja saunottiin hyvin. Jaettiin lahjat ja nautittiin Pyryn riemusta. Pyryn yksi suosikkilahja oli ehdottomasti kitara. Sitä hän soittelee ja jammailee niin, että meinaa välillä lennellä pitkin seiniä. :D Loistavaa katottavaa!

Välipäivinä lähdettiin sitten junalla kokkolaan. Nähtiin siellä paljon rakkaita ja Pyry nautti myös mielettömästi. Ala kuvassa serkkutytön kanssa, hänen kanssa robinin tahdissa tanssittiinkin ;).

Ihan loistava reissu takana. Kiitos meiän yöpaikkaan. Siellä on ilo aina majailla <3

Kotiin kun päästiin niin olikin lunta vastassa. Pakkasetkin paukkuvat. Päästiin sitten heti tänään ulos pulkkailemaankin.

Eli eipä meille sen kummempia. Joulu ja uusivuosi oli ja meni. Lähdin tähän vuoteen uusin mielin. Jotenkin kummalllisen tyyni ja levollinen mieli. Luulen, että tästä vuodesta tulee paljon parempi kuin viime vuodesta. Varsinkin mun oman hyvinvoinnin suhteen. Teen kaiken sen eteen, että saan levätä, kun sitä tarvitsen ja näin ollen jaksan paremmin muutenkin ja ahdistuneisuushäiriöni menisi parempaan suuntaan.

Toivon jokaiselle tyypille mielen hyvinvointia jokaiseen päivään. Nautitaan juurikin tästä hetkestä ja voidaan täten paremmin. 

Mulla alkaa viikon päästä viimeinen uurastus koulun suhteen. Kohta on toivottavasti paperit kädessä ja pääsen työelämään. Sitä odotellessa.

Palataan pian asiaan.