Äitinä erityislapselle

Tänään tuli käytyä moikkaamassa vanhoja ystäviä ja tietty niiden joukossa tutustuin uusiin tyyppeihin.
Kiitos teille kaikille illasta! Ootte mahtavia!

Tietenkin koko illan pyöri mielessä oma rakas lapseni. Kipeänä kun on niin yleensäkin lähteminen kotoa oli vaikeata.
Onneksi tuo yyper tärkeä toinen puoliskoni laittoi mut liikkeelle. Harvoin kuitenkin missään käyn, varsinkaan ilman Pyryä..

Varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa tuli puheeksi erityislapsen äitiys. Ja siitä olisi riittänyt keskusteltavaa moneksi päiväksi.
Päällimmäisenä kuitenkin jäi mieleen se, mitä kerroin tuntevani koko asiaa kohtaan.
Olen onnellinen siitä mitä mulle on annettu. Kaikki eivät välttämättä tätä onnea tule kokemaan että saa oman lapsen maailmaan.
Vaikka välillä on erittäin rankkaa, niin aina pitää muistaa se että,  se mitä on annettu, se kannetaan rakkaudella loppuun asti.

Se että sain näinkin rakkaan ja erityisen tyypin elämääni, ei ole itsestään selvyys ikinä. Luulen että Pyry tulee opettamaan mulle erittäin paljon elämästä. Sen ylä ja alamäistä. Tuun saamaan takaisin hirveästi aitoa rakkautta, kaikkine huolineen.

Mulla on kuolemanpelkoa ja ahdistusta ollut monta vuotta. Luulen että Pyry opettaa ja auttaa mut ylipääsemään niistä. Kaikista niistä hirveistä ajatuksista mitä ikinä mietinkään.

Joka päivä tulen olemaan vahvempi ihminen. Tuo oma lapsi sen varmasti tekee. Hänet mulle luotiin. Häntä rakastan aina vain enemmän ja enemmän. Joka päivä hän tekee yhdessä minun kanssa itsestäni vahvemman ja rakastavamman ihmisen.

Aina ei siltä tunnu, mut joka hetki se pitäisi muistaa että hetki hetkeltä kaikki menee parempaan suuntaan. Mitä ikinä sitten tapahtuisikaan.
Toki kehitysvamma tuo pari suhteeseen aina uusia haasteita, niistä vain pitää selviytyä. Pitää muistaa se oma aika, kummallekin. Hoivata sitä rakkautta ja vetää yhtä köyttä.

Näinkin pienissä mietteissä on hyvä ummistaa silmät ja nukkua.

Hyvää yötä.