maanantai 12. lokakuuta 2015

vertaismammat turussa ja "unikoulua"


 Nyt se sitten oli. Vertaismammojen tapaaminen turussa. Myöhäinen aamiainen Tiirikassa, viinilasillinen jossai viinikellarissa, illallinen jossai paskassa paikassa ja yömyssyllinen kaakaota teerenpelissä.



Tämä ilme kasvoille hypättiin junaan.




Tämän näköistä brunssia.


Tämän näköisessä paikassa. Tiirikka nimeltänsä.


Kuvaaminen jäi vähän kyllä unholaan. Oikeastaan täysin. Keskityin kuuntelemaan vertaisia ja tuntemaan heitä edes vähän, sen lyhyen päivän aikana. 

Mukavaa oli ja juttua riitti jatkuvasti. Hiljaisia hetkiä ei tullut, muuta kuin yöunien ajaksi.

Niin erilaisia me kaikki molemme, lapsineen päivineen, mutta silti se samaan hiileen puhaltaminen oli aistittavissa. Syvä ymmärtämisen tunne. 

Löytyi sieltä myös muutama muukin joka yhtyi mun kanssa samaan tunteeseen asiasta; ylpeys. Ylpeys siitä, että juuri minut on valittu tähän hommaan, juuri minä sain sen Downtyypin, juuri minä saan sen kertoa kaikille ja kattoa kuinka muut sen ottavat. Tätäkään ei varmasti muut ymmärrä, mut yrittäkää ymmärtää. Se ei tarkoita sitä että olisimme varta vasten toivoneet downia lapsellemme, mutta kun sen saimme, sen kannamme kaikella ylpeydellä.

Brunssin merkeissä siis tämä alku meni. Tiirikka: loistava mesta. Sit siirryimme tilkalliselle viiniä. Joku huikee mesta, en muista nimeä.  Illallinen ei onnistunu siellä, missä oisimme halunneet. Valittiin sit eka mihin mahtui ja ollaan ainakin yhtä ruokakokemusta rikkaampia. Paskaahan se oli, mutta palautettahan he siitä saivat. Tietenkin. 
Iltakaakaotilkat teerenpelissä ja kymppiuutisten aikaan nukkumaan. 

Hieno reissu oli.

Kotia päästyä eilen, sain paljon pusuja, mutta myös tuntea sen, että hähääää, mä lähen karkuun, etkä saa kii, mitäs läksit. Eli normi Pyry oli mua vastassa juna-asemalla, ja kotipäästyä karkasi autosta juoksemalla pitkälle väärään suuntaan.

Kotona hän yrittää availla jo ulko-ovea. Joku kerta hän vielä onnistuu. Turvalukko tai joku semmoinen hankintalistalle.




Eilen illalla käytiin sitten vielä mummin ja vaarin luona illastamassa. Siellä me päästiin kaksin kaulatusten makoilee ja hassuttelemaan. 





Rakas.

Kokeilenpa vielä loppuun taas muistella että mitä Pyry nykyään viittoilee tai sanoo!

Viittoo:
-koira (yleensä sanoo aina et "grauuuu" ja jättää viittomatta.
-kissa
-lehmä (epämääräinen "muuuyyyöö" kuuluu samalla"
-possu (possukin sanoo vähän samantapaisesti ku koira eli jotain murinaa)
-isi  ("izziiii")
-vaari
-mummi
-nätisti (sanoo samalla hellyyttävästi et "aaaaaa")
-nukkumaan (ja kuorsaa samalla, kielellä päristäen)
-lisää 
-tyttö (sanookin että "tyttö")
-poika
-mies
-suihku
-kukka
-pallo (edelleen se "kaukau")
-kirja
-haluaa

Sanoo:

-tyttö
-kaukau eli pallo
-täti
-titi = koti
-izziii eli isi
-äittä tai äiti. Vain välillä sanoo.
-ppa tai kka. Eli heippa tai moikka
-päristelee, ni tarkoittaa autoa

Eli ei nyt sanoja oo edelliskerrasta tullu oikeastaan lisää, mutta viittomia on. Se on ihan positiivinen juttu.

Pyryllä otettiin viime viikolla verikokeita. Ihan nämä normi valkosolu arvot ja kilpparit. Mut kaikki oli onneksemme kunnossa. Eli nämä oli niitä vuosiseulontoja.

Unikoulusta vielä pieni pätkä.
Eli me ollaan yritetty tässä kohta neljän vuoden sisällä vaikka minkälaisia keinoja Pyrylle, että hän nukkuisi omassa sängyssä ja yönsä läpeensä. Sitä on onnistunut yhden käden sormien verran, sitä omassa sängyssä nukkumista.
Sitä kun unikoulusta väsyy viikossa niin, että luovuttaa ja tekee kaiken helpoimman kautta, eli ottaa sitten taas pojan viereen nukkumaan. 
Aina aika-ajoin jaketaan silti taas yrittää.
Eilen illalla sit siirsin Pyryn sängyn meidän sänkyyn perävaunuksi. Pyry meni omaan sänkyyn, minä meidän ja laitoin käden Pyryn pään päälle. Pyry huusi yli tunnin, kunnes nukahti. Minä toistin vaan, että sängyssä ei saa huutaa, sängyssä täytyy nukkua. Välillä hiljeni, välillä huusi ku mikäki. 
Onnistuin, enkä antanut periksi. Pyry siis vaatii sitä, että hän saisi olla kainalossa, tiukassa puristuksessa, läpi yön. Siinä ei kyllä saa kukaan nukuttua.
Noh... Pyry nukahti sitten klo 22. Heräsi klo 23. Nukutin. Heräsi klo 00. Nukutin. Heräsi klo 01. Nukutin. Heräsi klo 01.30. Nukutin. Heräsi klo 02.30. Nukutin. Heräsi vielä viideltä ja taas nukutin. Kunnes herättiin kello 7. Eli kuusi herätystä. 
Tätä tää on. Välillä on muutama yö parempia. Selvitään parilla herätyksellä. Suurimmaksi osaksi tätä.

Kysynpähän vaan, jaksaisitko itse? Varsinkin kun tätä on kestänyt neljä vuotta? 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)