sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uuteen vuoteen levollisin mielin.


Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Mä oon ihan jättänyt loman kunniaksi tänne kirjoittamisen tauolle. Ollaan oltu niin menossa jatkuvasti, ettei oo kerenny pysähtyä kirjottelee. Eipäs mulla tätä läppäriä ole edes mukana menoissa ollut.



Joulukin oli ja meni. Oltiin se pääosin kotona. Nukuttiin, syötiin ja saunottiin hyvin. Jaettiin lahjat ja nautittiin Pyryn riemusta. Pyryn yksi suosikkilahja oli ehdottomasti kitara. Sitä hän soittelee ja jammailee niin, että meinaa välillä lennellä pitkin seiniä. :D Loistavaa katottavaa!








Välipäivinä lähdettiin sitten junalla kokkolaan. Nähtiin siellä paljon rakkaita ja Pyry nautti myös mielettömästi. Ala kuvassa serkkutytön kanssa, hänen kanssa robinin tahdissa tanssittiinkin ;).


Ihan loistava reissu takana. Kiitos meiän yöpaikkaan. Siellä on ilo aina majailla <3


Kotiin kun päästiin niin olikin lunta vastassa. Pakkasetkin paukkuvat. Päästiin sitten heti tänään ulos pulkkailemaankin.

Eli eipä meille sen kummempia. Joulu ja uusivuosi oli ja meni. Lähdin tähän vuoteen uusin mielin. Jotenkin kummalllisen tyyni ja levollinen mieli. Luulen, että tästä vuodesta tulee paljon parempi kuin viime vuodesta. Varsinkin mun oman hyvinvoinnin suhteen. Teen kaiken sen eteen, että saan levätä, kun sitä tarvitsen ja näin ollen jaksan paremmin muutenkin ja ahdistuneisuushäiriöni menisi parempaan suuntaan.

Toivon jokaiselle tyypille mielen hyvinvointia jokaiseen päivään. Nautitaan juurikin tästä hetkestä ja voidaan täten paremmin. 

Mulla alkaa viikon päästä viimeinen uurastus koulun suhteen. Kohta on toivottavasti paperit kädessä ja pääsen työelämään. Sitä odotellessa.

Palataan pian asiaan.








1 kommentti:

  1. Oikein hyvää alkanutta vuotta teidän perheelle!Ja tsemppiä opintojen loppu rutistukseen!:-) T,Kielo

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)