Pyry sai tiistaina apuvälineistä uudet rattaat. Hyvin tyytyväinen on itse herra tilaviin rattaisiin. Eipä muutako tyttö manducaan ja Pyryä työntelemään. Joka kelillä se ei tosin ole hirveän mukavaa, varsinkaan sitten kun tyttö tuosta kasvaa. Tuon tyyliset kaksostenrattaat vaan olisi ollut meidän tarpeisiin paljon kätevämmät, mutta sopivan kokoisia ei kaupasta löydy.
Entäs se taksikyyti eskariin? Juttelin asiasta yhden naisen kanssa joka tästä tietää ja hän sanoi, että Pyrylle voisi hakea taksikyytiä, mutta saattajaa ei tulisi varmastikaan saamaan ja taksikyyti voisi kestää pahimmillaan jopa kaksikin tuntia. Sehän nyt on täysin kohtuuton matka kun kilometrejä ei ole kuin 1,5km. Muutenkin kun taksissa on muitakin lapsia ja monet saattavat pitää erittäin kovaa ääntäkin, olisi taksikyyti todennäköisesti Pyrylle erittäin iso rasite jo senkin vuoksi.
Oikeasti ne kaksostenrattaat tai sähköpyörä lastenkuljetuskorilla olisi ihan paras ratkaisu. Kätevin ehkä tuo sähköpyörä. Mut ne maksaa ihan hirveästi.
Noh, ehkä nämä tästä joskus selviävät parhain päin.
Tässä kuvassa oli Pyry mun kans viettämässä laatuaikaa. Leikittiin puistossa, sen jälkeen saunottiin ja katsottiin vielä Ninja Warrior telkkarista. Oli kyl ihana ilta. Pyry ja minä niin tarvittiin tätä. Ihan vain kaksin oloaikaa.
Tänään pyry aloittaa kesäloman. Ihana kun mulla on seuraa hänestä Kuun päikkäreiden ajaksi ja muutenkin, hän saa levätä hetken ensimmäisen eskarivuoden jälkeen ja on aikaa tehdä yhdessä paljon asioita.
Kuvien kätköistä löytyi Pyryn kummitätiltä tälläinen kuva. Mikä ihanuus se siinä!
Me muuten olemme jussin ihan vain kotona. Ihana ku ei tarvi matkustaa minnekään, eikä pakata. :) Vaikka kyllä joku mökkihetki ois ollu kiva.
Hyvää juhannusta kaikille. Nauttikaa, vaikka sataisikin.
Kerronpa meidän tarinan miten vammaispalvelujen supistaminen näkyy tämän perheen kohdalla.
Olen vuosia hakenut Pyryn pyörän kyydillä tai vaunuilla päiväkodista ja se on tuottanut jo pitempään hankaluuksia. Jokainen siirtymätilanne on nykyään erittäin haastava. Sitten kun saimme kuulla, että Pyrylle tulee sisarus niin mietimme, että miten mahdottomaksi ne matkat päiväkodin ja kodin välillä tulee entisestään menemään. Miten pärjäisin kahden lapsen kanssa kun en pärjää yhdenkään? Kävimme testaamassa sisarusrattaita, mutta mitoitukset niissä on noin kolmevuotiaaseen asti ja näin ollen myös Pyrylle liian pieniä.
Vuosi sitten kysyimme kehitysvammapoliklinikalla apua Pyryn päiväkotimatkoihin liittyen.
Saimme lähetteen HUSin apuvälineisiin, jotta saisimme rattaat päiväkotimatkoja varten, niihin olisi saatava vain sellainen ominaisuus, että siskon saa niihin myös mukaan. Saimme kieltävän vastauksen: kaupunki katsoi, että rattaat tulisi olemaan enempi siskoa varten kuin Pyryä varten.
Kun vauva syntyi ja vuosi vaihtui on Pyry joutunut viettämään syksyllä aloitetussa esieskarissa (samassa ryhmässä kuin päiväkoti oli) pitkiä päiviä. Isä hakee ja isä vie. Päivät venyvät välillä kymmeneen tuntiin sen takia, että minä en yksinkertaisesti pärjää Pyryn ja Kuun kanssa matkaa yksin. Kuu istuu vaunuissa ja Pyryn pitäisi kävellä. Hetken aikaa matka sujuu, kunnes hän lysähtää maahan, eikä enää aikomustakaan jatkaa matkaa.
Tämä tilanne päättyi lopulta niin, että Kuu oli sylissäni ja Pyry Kuun vaunuissa, polvet suussa.
Soittelin kevapolille. Saimme lähetteen valjaisiin tällä kertaa. Ajattelimme, että toki kokeilemme, mutta samaan aikaan juttelimme toisaalla mahdollisuudesta taksikyyteihin, ettei päivät olisi niin pitkiä pienellä pojalla. Vastaus oli ei. Sen saa ainoastaan vasta sitten kun aloittaa koulun tai jos on näkö- ja/tai liikuntakyvytön. Ymmärrän, silloin tarve on akuutti, mutta miksi ihmeessä tämä tilanne ei ole myös akuutti? Tässä on kyse kuitenkin ensisijaisesti lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, mutta tietysti samalla myös vanhempien.
Kyytiä ei siis toteuteta tässä tilanteessa varhaikasvatuksen puolella, mutta koulun puolella kyllä. Täytyy tähän todeta vielä, että mikä moukan tuuri meillä, kun kaupunki teki juuri päätöksen, että syksystä lähtien eskarit kuuluu varhaiskasvatuksen piiriin. Alunperin Pyry olisi nyt syksystä siirtynyt oppivelvollisuuden piiriin koulun puolelle, mutta yksi vuosi tulikin lisää Pyrylle varhaiskasvatuksen parissa. Toisin sanoen: lisää pitkiä päiviä Pyrylle eskariin ja meille vanhemmille mielettömiä omantunnon tuskia pienen lapsen pitkistä päivistä. Eihän me aikusetkaan tehdä yleensä 10 tunnin työpäiviä, tässä on kuitenkin kyse vasta kuusivuotiaasta lapsesta.
Tässä valjaat:
Ja allaolevassa videossa Pyryn ensimmäinen valjaskokeilu. Pyydän anteeksi, että kuva pyörähtää melkeen ympäri kesken videon, minun moka.
Siis ihan oikeasti. Lapset on fiksuja. Olen sanaton.
Pääsimme ulos talosta ja hän heittäytyi monta kertaa maahan. Koirakin tuli vastaan. Silloin vasta huudettiin, raivottiin ja heittäydyttiin maahan, "minä, eiiii, haauvvaa, eeiii." . Koko kaupassa käynti meni aivan perseelleen, suoraansanottuna. Mitä hän oikeasti kokee siinä valjaiden päässä ollessaan? Tässä kohti taas toivoisin, että hän pystyisi kommunikoimaan täysin sanoin. Mitäkö teidän tavis kuusivuotiaat sanoisivat jos heille annettaisiin tämmöinen tapa kulkea päiväkoti- ja esikoulumatkat?
Saadaan me myös isommat vaunut apuvälineistä. Sellaiset missä Pyry mahtuu istua. Kuun köytän itteeni kiinni ja koitan pärjätä. Jännä nähä mitä tulevat kylmät syksyiset rankkasateet ja talvi tuo tullessaan eskarimatkojen suhteen.
Yksi vaihtoehto olisi itse kustantaa matkoille hakija/saattaja. Se maksaisi joka päivältä sen kympin ainakin. joka tekee muutaman satasen lisää hoitomaksujen lisäksi. Mummi ja vaari voi auttaa, mutta ei niin usein kun tarve vaatisi, eikä se ole tarkoituskaan. Ei ole heidän kontolla tämä asia.
Miksei taksikyydin sijasta vaihtoehtona voisi olla vaikka sähköpyörä näille kahdelle vaihtoehdolle? Siinä menisi sekä sisko, että veli. Miksi näistä asioista kaupunki supistaa? Haluaakohan kaupunki oikeasti ajaa vammaisperheet pois kantakaupungista ja sen lähettyviltä? Poissa silmistä, poissa mielestä, näinhän se monissa asioissa menee.
Ruoho on muuten vihreämpää ihan naapurikaupungissa, tässäkin asiassa.
Edelleen olen sanaton ja harmissani tästä tilanteesta.
Oltiin viikonloppua viettämässä Tampereella. Yövyttiin Tampereen Holiday Club kylpylähotellissa ja käytiin hurvittelemassa Särkänniemen huvipuistossa ja tutustumassa Koiramäen eläinpuistoon.
Pyry osasi todella hienosti olla muutamassa laitteessa yksin ja oli aivan onnensa kukkuloilla vauhdin hurmassa.
Hän säntäsi kyllä laitteesta toiseen juoksuaskelin kuumasta ilmasta huolimatta. Jäätelö ja vesi meni ruokana sekä juomana, muut ei maistuneet helteessä. Hän oli kyllä niin innoissaan!
Monen tunnin hurvittelun jälkeen suuntasimme Koiramäen eläinpuistoon.
Koiramäen eläinpuisto oli kyllä mun mieleen eniten. Ihania villasikojakin saimme ihastella!Hehän olivat melkein kuin lampaita!
Pyry ei niin eläimistä välittänyt. Hän näet pelkää eläintä kuin eläintä. Vähän harmillista sinänsä, sillä eläimet on omasta mielestäni todella mielenkiintoista seurattavaa ja se niiden silittely on oikein terapeuttista. Pyryä kammottaa jos heistä lähtee kova ääni. Se saa hänet olemaan jatkuvasti eläinten seurassa varpaillaan ja pitää käsiä korvillaan.
Päivän jälkeen lepo maistui hotellihuoneessa, sisko seurana, mutta uimassakin oli vielä käytävä silti. Uni maistui aivan tosi hyvin varsinkin Pyryllä seuraavana yönä.
Reissun ensimmäisenä iltana käytiin ihailemassa hotellin vieressä olevia maisemia. Sanoinkin I:lle, että jos tampereelle muuttaisin ni olisi se tuo alue, sillä lenkkeilymaastot oli aivan upeita!
Ja olihan siinä lenkkeilymaaston matkan varrella paljon ihmeteltävää myös Pyrylle.
Lasten ehdoilla tehty reissu ja oli oikein ihana reissu tosissaan. Jos nämä ois halvempia reissuja ni näitähän vois tehdä vaikka joka viikonloppu!
Mutta tänä kesänä on tulossa vielä monen moista reissua ja ihmeteltävää Pyrylle.
Niistä kerron teille ihan varmasti aina tilaisuuden tullen tänne. Aika on tällä hetkellä erittäin kortilla. Pyryn pikkusisko vie totaalisesti minun ajan ja tällä hetkellä yritän iltaisin päästä ajoissa nukkumaan, sillä meidän yöt valvotaan tällä hetkellä. Pikkusiskolla on atopian ja masun kanssa ongelmia ja on hyvin allerginen pieni tapaus.
Nämä edellä mainitut jutut mua uuvuttaa ja en jaksa usein sitten kirjoitella, vaikka mielessä tämä blogi on mulla joka hetki! Hirveän tärkeä juttu mulle purkaa ajatuksia ja meidän meininkejä.
Ihanaa alkavaa kesäkuuta kaikille! Palataan pian taas asiaan.
Pyry hoivaa pikkusisko Kuuta täydellisesti. Hän on ihan paras veli ikinä. Muutaman kerran on tullut tilanne missä Pyry on yrittänyt nipistää siskoa. Ei siis ole nipistänyt, mutta nostanut käden ylös ja katsonut meitä sillee et "jos nyt nipistäisin ni kuin kovasti te sitten suuttuisitte". Hyvin pian on tullut katuma päälle ja itku silmässä halannut siskoaan. En osaa edes sanoin kuvailla kuinka rakastava
veli Pyry onkaan. En osannut ikinä mitään tällasta kuvitella.
Kuu nauraa myös Pyrylle sen makeimman naurun!
TIETOISKU: Kuu nimi on tullut siitä, että päätimme antaa vauvalle sellaisen nimen, minkä Pyry osaa sanoa lähes vaivatta. Välillä se U hieman taittuu Y:n muotoon, mut useimmin se tulee oikein nätisti. Yleensä Pyry lausuu koko Kuun nimi rimpsun sukunimineen päivineen. IHANA!
Tosiaan viikonloppuun kuului sekä brunssia, että Pyryn yökyläilyä tilapäishoitopaikassaan.
Eilen menimme mahdollisuus lapselle ry:n ja kvtuki57 järjestämälle brunssille kvtuki57 tiloihin. Siellä oli siis tarjolla vertaista seuraa sekä vanhemmille, sisaruksille, että itse erityislapsille/-nuorille. He olivat järjestäneet sinne esim. flirttipajan, parisuhdepajan ja sitten siellä pääsi myös maalailemaan. Harmi kun en ottanut kuvia brunssista, mutta se oli todella maukas ja monipuolinen ja sen olivat toteuttaneet osa eilen tapaamistamme erityisnuorista. Teki suuren vaikutuksen kyllä ja ehdottomasti haluaisin Pyrynkin tämmöiseen kokkikerhoon mukaan jossain vaiheessa, hän kun on erittäin kiinnostunut aina seuraamaan minunkin kokkailuja.
Tässäpä tämä meidän maalari työn touhuissa. Maalaukset tulevat pääsemään Pyryn huoneen seinälle raameihin tuota pikaa. Sen verran hienot kuvitukset maalasi kun maalauksen aiheena oli "meidän perhe".
Siellä flirttipajassa oli mahdollisuus ottaa sitten kuvia omasta perheestä. Tässä alla yksi niistä kuvista mitä otimme. Flirttipajassa oli myös hyviä kysymyksiä flirttiin liittyen ja se saikin miettimään omaa parisuhdetta. Onhan meillä sellaista pikkuflirttiä aina sillon tällöin, mutta kyllä sitä on ehdottomasti tuotava vielä vähän enempi tähän meidänkin arkeen. Sitä kun tuppaa niin elämään lasten ehdoilla, että flirttikin meinaa unohtua. Se ei paljon aikaa vie jos välillä vähän ohimennen halaa ja pussaa tai sanoo jotain positiivista toisesta. Siittä tulee sitä paitsi ihan huippu fiilis. Onkos teillä perheellisillä paljon flirttiä päivissä? ja jos niin millaista?
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että kuinka ihanan perheen olen saanut! Tää kuva kertoo kyllä sen miten paljon rakkautta tässä perheesssä on. Eli kaiken sen tärkeimmän, minkä ympärille kaikki muu rakennetaan.
Eilinen brunssi teki siis tehtävänsä.
Brunssin jälkeen Pyry lähti yöreissulleen ja odotimme jo I:n kanssa iltaa, kello 20 ja sitä, että Kuu nukkuu ja meillä on aikaa toisillemme. Yleensä Pyryn nukutus vie I:ltä niin kauan aikaa, että meillä ei sitä kaksinolo aikaa ole. noh. Kuu päätti pitää huolen , että ei ollut nytkään. Hän nukahti klo 22.30. No josko ens kerralla.
Nyt olen kotona Kuun kanssa kaksiin. Pyry mummin ja vaarin kanssa kaupoilla ja jätskillä ja I harrastuksensa parissa. Innolla kohti uutta viikkoa ja sen tuomaa lämpöä. Nautitaan!
On tullut taas se vuosi kun KELA myöntää meille sopeutumisvalmennusta Downin syndrooma -oireyhtymän kanssa elämiseen.Toki olemme syndrooman kanssa oppineet elämään, mutta aina vuosien vieriessä tulee uusia juttuja, sekä haasteita elämään ja silloin nämä kurssit ovat paikallansa.
Edelliskerran sopeutumisvalmennuskurssi oli vuonna 2016 ja täältä pääset tutustumaan siihen reissuun enempi.
Kuva: Rokua Healt&Spa Hotel
Kuva: Rokua Healt&Spa Hotel
Tällä kertaa haimme kurssille "toispuolel jokkee". Ainakin melkeen. Päätimme suunnistaa
Noin maantieteellisesti ja helposti kerrottuna, se on tästä Helsingistä 7 tuntia autotietä suoraan pohjoiseen päin.
Innoissaan koko perhe odotamme jo matkaa, sillä kylpylät ovat meidän perheen
suosikkikohteita ja mikäs sen parempi tyyli tutustua tähänkin hotelliin kuin tämän kurssin
voimin.
Kuva: Rokua Healt&Spa Hotel
Mikäs se sellainen sopeutumisvalmennuskurssi on? Kurssilla lapsi saa tukea omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamiseen sekä aktiivisuuden lisäämiseen arjen toiminnoissa. Tavoitteena on auttaa lasta toimimaan tasavertaisesti niin arjessa perheenjäsenten kanssa kuin ryhmässä toisten lasten kanssa. Kasvua ja kehitystä tuetaan myös kurssilla mahdollisimman hyvin. Sopeutumisvalmennuksessa erityislapsen perhe osallistuu kurssille koko kuntoutuksen ajan. Kurssilla lapsi, sisarukset ja vanhemmat saavat vertaistukea, tietoa oireyhtymästä/kehitysvammasta/sairaudesta tms. sekä tukea arjen toimintoihin ja niistä suoriutumiseen. Kela rahoittaa ja järjestää nämä sopeutumisvalmennuskurssit. Rokualla on tämän meidän tulevan kurssin lisäksi myös paljon muitakin kursseja tulossa! Jos esim. perheessä on lapsella kielellinen erityisvaikeus, CP-vamma, epilepsia, liikuntavamma, harvinainen aineenvaihduntasairaus, syöpä, sukukromosomipoikkeavuus, ihon sairaus tai jokin kehitysvamma, niin ei muuta kuin kurssi tarjontaan tutustumaantäältä.
Kuva: Rokua Healt&Spa Hotel
Kuva: Rokua Healt&Spa Hotel
Jos teidän perheessä on Down -lapsi niin haeppa sinäkin kurssille mukaan täältä.
Nyt kun luin tuon oman edellisen kurssin postauksen, niin ihania muistoja muistuu mieleen. Sanoinkin tuossa omalla psykoterapiakäynnillä terapeutille, että odotan sitä kurssia kovasti jo ihan voimaannuttavan vertaistuen vuoksi, mutta myös siksi, että se on kuin Viiden tähden luksusloma. Vaikka oman lapsen asioiden läpikäyminen viiden päivän ajan, on osittain raskasta, niin se kun "talo tarjoaa" päivässä viisi ateriaa valmiina pöytään, on varmasti joka äidille (ja isälle) kuin lottovoitto ja sen ansiosta niitä raskaitakin asioita jaksaa läpi käydä. Vielä kerran itseäni toistaen; parasta lähestulkoon oikeasti on se vertaistuki.
Myös se, että kurssipaikkana on kylpylä, saa meidän perheen jokaisen vesipedon laskemaan päiviä kurssille lähtöön. Mitä sitten, vaikka ajotunteja sinne kertyy lähes 7, se on ihan varmasti jokaisen ajotunnin arvoinen reissu.
Nämä kaikki kuvatkin jo kertoo tulevasta reissusta sen, että ihan varmasti ainakin meidän perheen silmät ja sielut lepää niissä maisemissa. Eikä tuo kylpyläpuolikaan hullummalta näytä laisinkaan, varsin houkuttelevan näköistä.
Kuulemma hotellin lammen ympäri kiertää lapsille suunnattu Pihkan temppurata. Luulenpa, että tämä tulee olemaan Pyryn suosikkipaikkoja kun sen näkee.
Tämä on se hetki, kun saat juoda kahvisi rauhassa. Vauva nukkuu isän kainalossa
päiväunia sohvalla. Isän joka on ollut koko viikon kotona kipeänä.
Tämä on jokaisen äidin unelma. Teetä ja hyvää luettavaa.
Todellisuudessa kuitenkin unelmaasi liittyy hyvin
nopeasti yksi pieni seuralainen. Mutta tällä kertaa hän jaksoi
inhimillisyydestä kertovaa teosta kuunnella yhden luvun verran.
Ei se mitään, kirjassa käskettiin edetä hitaasti ja se oli hyvä. Muistan nyt
ainakin, että täytyy olla itselleen inhimillinen. Aina ei tarvitse suorittaa.
Ja olen just hyvä näin.
Ylipirteys ilme päälle. Todellisuudessa ei ois sitten yhtään hymyilyttänyt.
Tähän kuvaan mennessä, vauvan neljän (4) kuukauden kehityskausi on kestänyt jo kolme (3)viikkoa.
Tarkoittaa siis sitä, että olet liimautuneena häneen kiinni yöt ja päivät läpeensä.
Yössä ei tule nukuttuja tunteja montaa, ja ne nukutut tunnit ovat jaettu korkeintaan tunnin
pätkiin. Siitä sitten aamulla silmät ristissä siivoamaan edellisillan ruokia pöydän alta imurin kanssa
ja kuuden (6) kilon verran liikkuvaa painolastia keikkuu etumuksessa kiinni hymyilen. Hymyillen,
koska äiti kantaa ja lapsi rakastaa sitä, että äiti jaksaa kantaa ja hoivata, koska hänellä
on mieletön kehityksen tarmo meneillään. Kyllä minä jaksan. Vaikka väsynyt olenkin. Siskoni ja yhden laulun
sanoin ; väliaikaista kaikki vain on. Ja koska minä rakastan.
Tässä nukutaan tissillä. Koska se on parasta tällä hetkellä vauvan elämässä. Tuo lohtua ja turvaa.
Sitäpaitsi samaan aikaan tämän kehitysvaiheen kanssa yrittää 4 hammasta puhjeta samaan aikaan
alariviin ja se tekee kuumettakin. Hän on sinnikäs pieni. Hän tarvitsee rinnan
tuoman turvallisuuden tunteen. Silläkin kustannuksella, että minä en kyllä lepää edes päivällä.
Pienen pienin kätösin vedetään vaikka vaunuverhoja silmien edestä
pois, ettei päiväunia tarvisi nukkua. Unet ovat lyhyitä, niinkuin veljellänsäkin aikoinaan.
Toivottavasti vielä muuttuvat parempaan suuntaan. Herkkäuninenkin on, vaikka olen, samoin kuin veljensä, opettanut nukahtamaan meluun. Siihen kyllä nukahtaa, mutta eri asia on pysyykö unessa.
Yleensä kun nukahtaa vaunuihin ja kun kotitöiltä kerkeän istumaan, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että
jos edes harkitsenkaan pientä lepohetkeä itselle, on vauvan silmät lautasen kokoiset ja hän tahtoo
leikkiä ja seurustella.
Pyry tutkii muurahaista. Taisi sen litistää.
Tämän pojan kanssa on elämä yhtä tahtojen taistelua ja jumittamista.
Yleensä ottaen olen melko väsynyt taistelija tässä sodassa. Romahdan hyvin nopeasti kun
ei mene käskyt missään muodossa perille tälle nuorelle herralle. Kumpa joku ulkopuolinen sen näkisi
(päiväkodin hoitajien ja mummin ja vaarin lisäksi), sillä se ei ole verrattavissa
edes uhmaan. Ei ole kyse siitä, etteikö hän haluaisi, vaan siitä, että
käskyt ei vain mene perille ja ymmärrys ei riitä toimimaan. Ymmärrys
ei riitä yhtä asiaa pitemmälle. Vaikka luvattaisiin kuu ja tähdet taivaalta kun on
ensin suorittanut jonkun pakollisen asian. Ei se toimi. Koska hän ei
näe sitä asioiden jatkumoa. Sitä, että kun toimii ja antaa asioiden tapahtua, on olemassa se hyvä
päätös asioille. Eli aina tulee vastaan loppupeleissä se omaakin mieltä miellyttävä asia.
Näitä tämmöisiä kuvia me piirrämme Pyrylle jatkuvasti. Nämä kertoo
Pyrylle, että mitä seuraavaksi tehdään ja mitä sen jälkeen taas tehdään.
Nämä toimii. Mutta ei tosiaankaan aina. Joskus hän on päättänyt, että mikään
ei toimi. Sillon meillä onkin varsinainen sotatanner vastassa. Joka loppupeleissä
päätyy aina siihen, että suukotellaan ja halaillaan.
Tämä äiti on siis hyvin väsynyt. Sen takia minusta ei täällä ole kuulunut. Päivät menee Kuun kanssa touhuten. Illat kodin paikkoja järjestellen ja aikaisin lepäämään mennen. Eri asia tuleeko uni. Yleensä se tulee silleen, että siitä tunnin päästä Kuu jo herää ensimmäisen kerran. Siitä seurava herätys on max. tunnin päästä ja aina aamuun asti mennään näin. Sen jälkeen laitanki aamupalat ja taistelen Pyryn wc:hen, vaatteiden laittoon, syömään, pukemaan ulkovaatteet, autoon, autosta pois päiväkotiin ja sinne jäämään. Nämä kaikki asiat menee vaikeimman kautta. Ja samat toistuu käänteisessä järjestyksessä eskarin jälkeen ja siihen asti kunnes on poika klo 20 yöunilla. Yleensä sen jälkeen en jaksa enää muutako järjestellä keittiön, tehdä iltapalan ja katsoa jonkun ohjelman ja mennä nukkumaan. Yleensä kämppä on jatkuvassa kaaoksessa. Muista edes milloin viimeksi olen tehnyt viikko siivousta, mutta henki vielä näyttää pihisevän liasta huolimatta! Tähän kaupan päälle Kuun maito- ja muna-allergia, sekä kaikki muut yliherkkyydet mitä on tullut esiin kiinteiden aloittelun jälkeen. Herkkämahainen pieni tyttö. Tämän kaiken kruunannut tällä viikolla miehen kipeäksi tulo ja olen hoitanut lähes kaiken yksin. Onneksi on jo toipumaan päin. Ja onneksi perhetyöstä tänään soitettiin ja tehtiin diiliä siitä, että saisin välillä Kuulle hoitajan kotiin.Siinäkin vain pikkupikku projekti ennen ku onnistuu kun heillä hoitajapula ja joutuu yksityisiltä ostaa tämänkin palvelun. Nyt kulautan viinitilkan kurkusta alas, teen iltapalan, avaan tv:n, katson ohjelman ja menen nukkumaan. Toivon taas, niinkuin muinakin iltoina, edes kolmen tunnin unipätkiä yöhön muutaman. Palaan taas kun saan läppärin avattua seuraavan kerran. Toivottavasti silloin on jo hampaat tullut ikenien läpi ja neljän kuukauden kehitysvaihe ohi. Hyvää yötä.
Viime viikolla torstaina piti olla se päivä kun Pyry saa kipsin, mutta se tosiaan tapahtui jo keskiviikkona.
Keskiviikkona lähdettiin Kuun kanssa käymään lääkärissä allergiaoireiden vuoksi ja
Pyry jäi vaarin kanssa kotiin. Siinä välissä oli isompi hätä yllättänyt Pyryn ja kipsi oli entinen. (Harvoin näin nykyään käy mut joskus se voi yllättää kenet vaan).
Kun saavuimme kotiin takaisin, minä soittelin ensin lastenklinikalle ja he kertoivat, että meillä olisi kaksi tuntia aikaa saapua sinne, sillä ilta kahdeksaan asti kipsimestari olisi vain paikalla. Ei kuin kiireetöntä ambulanssia järjestämään, koska Pyry ei autolla matkustamiseen kipsin kanssa laisinkaan pystynyt. Pienten mutkien kautta saimme kuin saimmekin lanssin hakemaan poikaa ja I:n ja vaarin saattelemana hän lähti kipsin poistoon sairaalaan ja kerkesivät juuri ajoissa.
Kipsi kun oli poistettu niin ei enää kumpikaan jalka hetkeen toiminut, koska olihan tunne varmasti todella outo. Lääkettä nassuun ja pääsivät kuin pääsivätkin kotia siitä sitten saman illan aikana omalla autolla tulemaan. Iltamyöhällä istuttiin suihkussa pitkään, kuukauden tauon jälkeen.
Seuraavana päivänä onnellinen poika heräsi ilman kipsiä. "ei ipsi, JEEE!!" Ja muutamia pusuja jalalle.
Nyt on 6 päivää opeteltu uusiksi kävelyä. Surkastuneiden lihasten takia se ei vielä ota ihan kunnolla toimiakseen mutta kokoajan paremmin! Pääosin vielä peppukiitoa, seinistä ja toisen ihmisen käsistä pitäen.
Pyry palasi eilen päiväkotiin Eskariin ja tänään on jo toinen päivä. Hän nauttii valtavasti kun arki palasi. Mutta niin nautin minäkin! Kenelle tuo kuukauden kipsiaika sitten olikaan pahinta? Ehkä minulle. Myönnän. Mulla jatkuvasti seinät meinasi kaatua päälle. Oli ahdistava olo siitä, että kenelläkään ei täysin normaalia arkea ollut, eikä normaalit aikataulut onnistuneet laisin.
Melkoista säätämistä oli kuukausi. Sanoisin. Puoli-istuvassa asennossa olo kipsin takia esti aika tosi monia asioita tekemästä Pyryn kanssa. Pääosin aika meni siis tabletilla pelaillen ja elokuvia katsellen. Viikkoja rytmitti kuitenkin kivasti terapiat ja ystävät ja ulkoilut kärryn avulla.
Kuusta oli Pyrylle kyllä iso apu viikkoihin. Tärkeintä oli saada joka aamu pikkusisko kainaloon pusuteltavaksi. Muutenkin jos Pyryä harmitti, oli aina saatava kuu halittavaksi. Päiväkotiin palaamisessa vaikeinta varmasti on se, että Kuu jää äidin kanssa kotiin. Niin tärkeä siskosta on tullut. Ja tietysti toisin päinkin.
Heti ensimmäinen viikonloppu kipsinpoiston jälkeen mentiin menojamme. Naamiaissynttäreillä käytiin ja hyvien ystävien luona Porvoossa. Pyry on kyllä nauttinut kipsittömyydestä mielettömästi.
Onni on arki. Ja kipsitön jalka. Ja sisaruspäivä joka on tänään ja jonka nämä kaksi ihanuutta saa yhdessä viettää nyt ja jatkossa.
ps. Pyry tuli juuri kotiin ja käveli mun luo, ilman tukea. Kuu heräsi unilta. Mentävä on!
