sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Voihan jumitus ja uhma..eiku kehitysvaihe!

Olen sellainen, että puhun suoraan jos elämä ottaa koville ja mistään ei tahdo tulla mitään. Sellaista elämä kun tuppaa olemaan meillä jokaisella välillä, eikö? Ja niistähän saa ja pitää puhua! Ainakin minua se auttaa.

Esimakua seuraavasta postauksesta


Mikä se sitten ottaa koville? Jumit. Pyryn siirtymätilannejumit ja uhma (mukamas pitäisi kutsua kehitysvaiheeksi, mut uhma kuvaa paremmin sitä, miltä meistä vanhemmista se tuntuu). Myös Kuun kehitysvaihe, kipeys ja Pyryn mustasukkaisuus Kuuta kohtaan. Ne meitä hiertää. Pyryhän vastaa 3 vuotiaista lasta monissa asioissa.

Jumi. Se ei ole sitä, että joku asia hetkeksi jumittaa ja sitten jatketaan. Se on olotila joka on ja pysyy meidän perheessä tällä hetkellä joka hetkessä jo reippaasti toista vuotta enenevissä määrin.
Montako siirtymätilannetta löydät päivästäsi? Ei varmaan tule edes mieleen, että jokainen asia mitä teet päivässäsi, vaatii tilanteeseen ryhtymisen ja siinä välissä on se siirtymätilanne. Eli; Kun heräät päivään, menet vessaan, puet päälle housut, paidan, sukat, kengät, takin, menet ovesta ulos, kävelet autolle, nouset autoon, poistut autosta..ja kun tulet kotia, nuo kaikki toistetaan ja siitä mennään syömään, pestään kädet jne.
 Jo aamutoimissa tilanteita ennen kun pääset autoon on kymmenen. Eskarista kotia tullessa illan aikana tilanteita tulee useita kymmeniä lisää. Ne kaikki tilanteet meillä jumittaa. Eli Pyry ei yksinkertaisesti tee mitään asian eteen, vaan huutaa ja vaikeroi, vaikka vastaa aina kun kysyy, että haluaako tehdä sitä tätä ja tuota, että joo, haluaa, mutta ei vain kykene suorittamaan tarvittavia asioita ennen kun päästään lopputulokseen. Meidän on täytynyt kuvittaa meidän koko päivän siirtymätilanteet kuvakorteilla, joita sitten siirrellään ensinsitten kortille. Niillä pelleillään päivästä toiseen jatkuvasti jos haluamme, että tilanteet etenee. Silti joka päivä useaan otteeseen tuo pieni poika saa hermoromahduksen. Silloin satutetaan sekä itteä, että vanhempia, mutta sen jälkeen taas osataan mennä hetki eteenpäin.





Pyry ei siedä kovia ääniä. Jos vaikka pikkusisko itkee, Pyry saattaa nipistää tai raapia tai jopa tönäistä hänet kumoon ja sitten surettaa meitä kaikkia. Niin hemmetin tärkeä kuin tuo pikkusisko onkaan, ei se silti yliherkkyyksien täyttämiä aivoja saa noissa tilanteissa hallintaan. Sillon toimitaan miten toimitaan, vaikka tiedetään, että asiasta seuraa itkua ja surua. Tämä meininki sitten tekee päivistämme sellaista, että Pyryä ja Kuuta ei voi jättää hetkeäkään ilman valvovia silmiä. Se uuvuttaa.


Kuulosuojaimet pelastaa vaativammatkin tilanteet ;)




Niin ihana ja rakas kuin tuo poikamme onkaan, on tämän hetken elämän tilanteemme se, että olemme todella väsyneitä tähän meininkiin. Ei pelkästään Pyrystä johtuvista syistä kuitenkaan. Esim. Tuo pieni tyttö on jatkuvasti kipeänä ja yöunet ovat kymmenien herätyksien täyttämiä. 

Syyllisyyttä koen itse siitä, että mulla on aivan liian vähän aikaa antaa Pyrylle kaksin. Mutta se tulee lisääntymään tulevina viikkoina, sillä 3x vkossa hoitaja nappaa Kuun tunniksi mukaansa ja minä olen pyryn kanssa kaksin. Silloin hän saa käpertyä täysin mun kainaloon ja olla mun pieni poika kokonaisuudessaan.

Esimakua Kreikan reissustamme

Tämmöistä kaaoksen täyttämää elämää. Oltiin siellä ulkomaillakin.. matka oli vähemmän onnistunut!kerron siitä seuraavassa postauksessa.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Sopukan vertaiskurssi



Niin se viikonloppu vertaisten parissa oli ja meni. Ois voinut kestää kauemminkin, koska oli juurikin sitä mitä ajattelinkin.

Täytyy sanoa, että tässä asiassa ainakin kaupunki tekee hyvää työtä kun tätä toimintaa rahoittaa. Me vanhemmat saamme ihan oikeasti keskittyä vertaistukeen muiden vanhempien kanssa joilla kaikilla on vammainen lapsi, diagnoosiin katsomatta.

Lapsille oli tehty oman viikonlopun aikataulut kuvien avulla ja heillä oli monen monta osaavaa hoitajaa, joiden kanssa lapset, mukaanlukien myös tämä meidän Kuu 9kk , söivät aina lounaan, sekä välipalan. He leikittävät, nukuttivat päiväunille ja antoivat aikaa heille jokaiselle.

Me vanhemmat saimme ammattilaisten johtamana jutella mieltä huolestuttavista asioista. Saimme itkeä ja nauraa ja kertoa omia kokemuksia, sekä antaa vinkkejä, että ottaa niitä itse vastaan, sekä syödä rauhassa (ja siis kokit!erityiskiitosta annoin heille. Loistavaa huomioonottamista kun Kuu moniallerginen ja minä myös imettäessä joudun asioita boikotoimaan). Iltaisin hoitajat ottivat vastuun nukkuvista lapsista ja vanhemmilla oli omaa aikaa nuotion äärellä.
Me saimme paljon vanhempien kesken aikaa ja saatiin tukea arjessa jaksamiseen. Tämmöisiä viikonloppuja voisi olla joka syksy ja kevät.






Saimme valita osallistummeko tunneille ja mihin osallistumme. Tietysti osallistuimme mutta minä jätin aamuisin hetken välistä, kun näin parhaakseni nukkua Kuun kanssa ekat päikkärit, sillä yöt meidän perheessä on tällä hetkellä todella raskaita. Kummankin lapsen osalta.



Viikonloppu antoi kyllä taas voimaa niin paljon, vaikkakin itse enemmänkin tällä kertaa kuuntelin vertaisia ja mietin omia kokemuksia ja tunteita mielessäni. Olen niin väsynyt, että puhumisen sijaan olisin vain itkenyt, niin näin parhaakseni olla hieman hiljempaa omista aatoksista. Teki kyllä hyvää tämä kuuntelijan roolikin. Sai uusia näkökulmia ajatuksiin.




Jos jokainen vammaisperheitä koskeva asia hoidettaisiin kuin tämä Sopukan viikonloppu, olisi Suomessa vammaisten asiat todella hyvin. 


Tervetuloa Mongoliaan. Puhutteleva kirja downin syndroomalaisista. Vedet silmissä naureskelin lukemalleni. Tuo on löydettävä itselle.

Kiitos kvtuki57, kiitos tuntien vetäjät, kiitos hoitajat. Parasta sitten taas edelliskerran!



maanantai 20. elokuuta 2018

Isä-lapsileiri Suomenlinnassa


Viikonloppuna Pyry ja isä oli yhden yön mittaisella isä-lapsileirillä Suomenlinnassa.
Matkan järjestivät Kvtuki57 ja hintaa reissulle tuli huimat 35e! Siihen sisältyi hyvin järjestetty ohjelma, paljon seurustelua vertaisten kanssa, ruoat, paatilla meno Lonnaan saunomaan, sekä Suomenlinnan hostelissa yöpyminen.

Kuvat puhukoot puolestani.


















Lonnan maisemissa ;)


Tämäkin oli sieltä Lonnasta!



Pyry pääsi ihmettelemään
leluja lelumuseoon :D







Matka oli ollut oikein onnistunut ja mukava. Kvtuen sivuilta löytyy paljon puuhaa perheille joilla on erityislapsi. Käykää kurkkimassa. Tälläkin hetkellä he hakevat lisää perheitä alle kouluikäisten perhekurssille sopukkaan! Käy kattoo jos kuulut kategoriaan!

Me olimme Kuun kanssa kaksin kotona ja mikäs sen mukavampaa ku tyttöjen kesken sairastua. Eli nyt me vain yritämme pian parantua!



perjantai 3. elokuuta 2018

Hei hei Rokua! Yhteenveto reissusta


Nyt kun kurssi on ohi ja uudet ystävät halattu kotimatkalle on tullut aika kirjoittaa yhteenveto kaikesta ja varsinkin niistä hyvistä asiosta. Uskokaa tai älkää mutta niitä hyviä asioita löytyy silti kaikesta huolimatta. 


Tiedätte varmaan, että huono fiilis jostain tekee vähän kaikesta huonoa, vaikka oikeasti niin huonosti asiat ei ole. Edelliset kirjoitukset on kirjoitettu juuri niin, miten asiat on mutta en ole tuonut esiin hirveästi hyviä asioita. Huonosti sujuneista asioista on laitettu palautetta eteenpäin ja paljon. Nyt vain toivon, että ensi kurssille osallistuvat saavat sellaisen kurssin mitä me olisimme toivoneet ja haluan ehdottomasti kuulla ne kokemukset sitten.

Mutta niihin positiivisiin asioihin!

Kurssinvetäjät

Meillä oli kurssinvetäjinä esim. terapeutteja, lääkäri ja psykologi. He olivat kaikki perehtyneet kurssiaiheisiin hyvin ja saimme hyvää keskustelua aikaiseksi. Heistä ei ole mitään huonoa sanottavaa ja heidän osansa kurssilla oli todella tärkeä. Kiitos jokaiselle kurssinvetäjälle.



Ravintola

Ruoka oli ravintolassa monipuolista ja sitä oli riittävästi. Kertaakaan ei nälkää tarvinnut tuntea. Keittiöväki otti erittäin hyvin huomioon erityisruokavaliot ja teki maittavat ateriat niistä raaka-aineista mitä sain syödä. Kahvikin järjestyi välipalalle ensimmäisen päivän jälkeen kun pyysimme. 
Kiitos siis keittiöväellekin.


Kauppa/Spa
Muistomyymälä ja "kioski"  sijaitsivat vastaanoton vieressä. Kiskalta sai pientä makeaa ostettua ja muistoja myymälästä kotia viemisiksi.
Spa löytyi P-kerroksesta. 
Spasta sai varata aikaa kauneushoitoihin, hierontoihin ym. Kurssilla olleet sai hoidoista -15% alennusta. Itse kävin laittamassa väriä ripsiin ja jalkahieronnassa. Suosittelen!





Lasten leikkihuone

Vastaanoton läheisyydessä oli iso leikkihuone lapsille, josta löytyi aikuisille istumatilaa ja lapsille paljon leluja. Huoneessa oli hyvä ilmastointi! Se oli iso plussa kun porukkaakin siellä oli välillä kymmenittäin. Leikkihuoneen läheisyydessä oli myös tilava lastenhoitohuone.




Rokuan maisemat

Illat tai muut vapaa-ajat pyrittiin viettämään suurimmaksi osaksi ulkona koska maisemat oli täydelliset.
Hotellin takana on lampi, missä on hyvä hiekkapohja ja peilin kirkas vesi. Lammen ympäri kiertää Pihkan temppurata ja eripituisia lenkkipolkuja. 
Lammessa voi uida, mutta sen lisäksi soudella ja suppailla. Sup-lautoja sai vuokrata vastaanotosta. 
Hotelli on niin metsän keskellä, että kaupunginmelujen sijaan ainut mitä kuului oli lintujen laulut. Erittäin rentouttavaa.
Minigolfiinkin olisi ollut mahdollisuus tai pyöräilyyn.






Vertaiset

Taas kerran kurssillemme tuli ihania perheitä lapsineen. Jokaisen perheen kanssa juttu luisti ja tulipa sitä istuttua iltaakin äitien kesken ja tietysti isätki vietti omat iltamansa. Siitä hetkestä sai haettua sitä voimavaraa elämiseen taas toviksi.  Myös jokainen vapaahetki oltiin tiiviisti yhdessä ja jaimme kokemuksia. Tätähän kurssilla haetaan ja tätä me saimme onneksemme.
Huumorintajummekin kohtasi oikein huipusti.

Kaikenkaikkiaan siis saimme myös erittäin paljon irti viikosta. Meininki parani loppua kohden. Alku kun oli niin kovin kaaottinen ja siirtymätilanteet samoin niin se söi kurssifiilistä erittäin paljon. Mutta kuten huomaatte, oli meillä kuitenkin paljon paljon hyvääkin siellä.

Suosittelenko Rokuaa muille? Jos ensin Rokuan työntekijätiimi lukee meidän antamat palautteet läpi yhdessä ja tekee muutosehdotukset niin kyllä. Sen jälkeen todellakin tulee vahva suositus. Toivottavasti jotkut menevät kurssille niin saamme tietää onko asiat muuttunut parempaan.

Kiitos Rokualle kaikesta hyvästä. :)





torstai 2. elokuuta 2018

Sopeutumispäivät 2,3 ja 4 Rokua Health&spa kylpylässä.


Kurssi lähenee loppuaan ja on ihana palata kotiin taas ihan pian! Matka on kotia pitkä ja se ihan hirvittää kun aikomus olisi taittaa se päivässä!


Kurssi on loppua kohden mennyt parempaan suuntaan onneksi, mutta ei siltikään ollut sitä mltä oltiin hakemassa. Harmittaa, että miksi oikeasti tätä viikkoa ei oltu käyty huolella läpi hoitajien ja työntekijöiden kanssa. Moni homma kärsi siitä hyvästä erittäin paljon. Niin hemmetin tärkeä kuin tämmöinen kurssi on erityislapsiperheille, miksi asioiden eteen ei oltu tehty kunnolla työtä? Niin mahtava kuin tämä hotelli ja hotellin ympäristö onkaan... Mutta sekään ei antanut kaikkea anteeksi. Valitettavasti.



Mikä tässä sitten oli niin epäonnistunutta?

AIKATAULUTUS: 
Päivissä ei oltu laisinkaan huomiotu sitä, että lapsiperheissä on päiväuniajat, siirtymätilanteet kestää varsinkin erityislapsen kanssa paikasta A, paikkaan B ja ruokailuihinkin tarvitaan aikaa.
Aamun ensimmäinen tunti alkoi kahdeksalta ja sitä ennen olisi pitänyt keretä tehdä aamutoimet huoneessa, syödä sekä itse, että vanhemmat aamupalalla hotellin ruokalassa, viedä lapsi hoitoon ja mennä itse luennolle. Sitten kun sanotaan, että uni ja ruoka on tärkeintä, mutta kela vaatii kuitenkin tunneille osallistumisen niin meidän olisi pitänyt kaikista asioista suoriutua 20 minuutissa. Koska heräsimme yleensä 7.40 aikoihin. Myöhästyimme lähestulkoon joka tunnilta.

Kylpylä oli auki 14-20. Paitsi tänään vain klo 19. Kerkesimme käydä siellä 1,5h ajan ensimmäisenä päivänä. Muina päivinä olisi sieltä pitänyt suoriutua alle tunnissa siirtymisineen, pukeutumisineen päivineen. Turhan kiireinen kylpylässä pyörähdys. Onneksi lampi ulkona oli aina avoinna ja se pelastikin meidän reissun aika totaalisesti uimisten osalta. Kaikeksi onneksi vesi oli vielä lämmintä ja lähes peilin kirkasta.


HOITAJAPULA:

Meitä oli kurssilla siis 6 downlasta+ 13 sisarusta. Hoitajia oli ensimmäisenä päivänä 3. Yksi lähihoitaja+ 2 opiskelijaa. Jokaisella downilla on tarve yhdelle silmäparille koska ovat karkailevaa sorttia ja osaavat myös tarttua välillä toisista melko kovakouraisestikin. 
Hoitajilla ei ollut minkäänlaista kokemusta downlapsista tai heidän kanssa kommunikoimisesta: jokainen down viittoo, kukaan hoitajista ei osannut viittoa mitään. Hoitajat eivät myöskään tienneet lapsistamme etukäteen yhtään mitään. Kertoivat sen meille ja olisivat itsekin halunneet tietää lapsista paljon paljon enemmän asioita.

Kävimme keskustelua kurssin järjestäjien kanssa sekä maanantaina, että tiistaina.
Tiistaiksi saimme yhden silmäparin lisää lapsille. Heitä oli siis 4. Ei riittävää sekään todellakaan, mutta yhden verran parempi.
Kolmantena päivänä heitä löytyi jo 6.
(Huomio!hotellissa oli myös meneillään toinen erityislasten kurssi ja näin ollen hoitajia ei kokoajan ollut sitä kuutta siltikään.)
Ihmeen nopealla aikataululla saivat järjestettyä lisää henkilökuntaa silti.

Alle 2 vuotiaalle ei oltu järjestetty lastenhoitoa laisinkaan. Joten esim. Minä hoidin I:n kanssa vuorotellen Kuun nukutuksen vaunuihin ja viihdytyksen, joten: osallistuminen kursseille oli erittäin vajavaista ja jos osallistuin, osallistuin siihen lattiatasolta käsin. 

Kertaakaan ei ollut täysin luottavaista oloa jättää lasta hoitajille ja lähteä kursseille istumaan.

Yksi esimerkki pieleen mennestä luennosta: 
Tunnille piti osallistua vanhemmat + kuntoutujat eli nämä 2-6 v downimme. Aiheena oli perhe ja tukiverkosto. Tarkoituksena piirtää karttaa tukiverkostostamme. Siihen mielipidettä toivottiin myös näiltä erityislapsilta, jotka ei kunnolla puhu, kirjoituksesta/piirtämisestä puhumattakaan. Pyry istui vieressämme kaivaen nenää yhdellä sormella ja hoki vaan "joo, joo, joo" kun aikuiset jutteli.
Ihmettelimme kaikki perheet, että mikä idea tässä on, että nämä kuntoutujadownimme istuvat vieressä tunnilla ymmärtämättä kurssilla käytävistä asioista mitään? Kurssinvetäjä totesi, että Kela vaatii heiltäkin tietyn tuntimäärän verran kursseja. (Jotain he olivat täällä ymmärtäneet kelan vaatimuksista väärin, sillä papereiden mukaan luentoja ei tosiaan lapsille vaadita missään.) Kuulemma lapselle voi antaa vaikka paperin nenän eteen ja vahaliituja, että hän piirtelee siinä sen kaksi tuntia? Totesin, että ei tuu onnistuu koska tämä meidän 6v downikaan ei osaa piirtää paperille edes suoraa viivaa. Meni hiljaiseksi.
Tämän tunnin aikana toisen perheen isä tuohtui  tilanteeseen ja sanoi muutaman valitun sanan ja poistui paikalta, hänen vaimonsa teki samoin ja poistui hänkin paikalta: heillä ei tunnilla olemisesta olisi tullut oikeasti yhtään mitään, sillä heillä oli yksi alle 2 vuotias lapsi + down siellä mukana. Heillä nämä kumpikin lapsi olisi joutunut roikkumaan sylissä viihdytettävänä. Yritäppä siinä sitten kuunnella ja miettiä niitä tukiverkostoja. Poistuin minäkin sitten itkusilmässä nukuttamaan Kuuta ulos.
Taas seuraavaksi päiväksi oli budjetoitu yksi hoitaja lisää (siis se kuudes hoitaja).


 KUNTOUTUS ja voimavarat: 

Teimme tavoitteita kurssin alussa, että mitä haluamme kurssin aikana tapahtuvan. Huomenna olisi tarkoitus käydä tavoitteet läpi, että onnistuiko ne ja missä määrin.
Meillä oli tavoitteena se, että saamme vanhemmat hankkia viikon aikana voimavaroja meille sillä, että joka päivä on kummallakin hetki vapaa-aikaa vaikka harrastuksen parissa. Ei onnistunut. Kuntosali olisi itseä houkutellut, mutta aikataulut oli mitä oli niin sain senkin unohtaa.
Toinen tavoite oli se, että käyttäisimme Pyryä wc:ssä säännöllisesti ja, että viikon aikana pahin kiukku sitä vastaan lievenisi. Ei onnistunut. Jokainen kerta kun pyry tuli hoidosta, oli vaippa täysi, eli ei oltu käytetty wc:ssä. Tavoitteet ei ollut siis hoitajien tiedoissa. Ketähän varten me niitäkin täytettiin kun niihin ei oteta täällä mitään kantaa?
  
Kuntoutusta downiemme kohdalla olisi saatu tehtyä enempi jos heillä olisi ollut jokaisella oma hoitaja tämän viiden päivän ajan, mutta kun ei ollut niin suurimmaksi osaksi lapset leikkivät sisätiloissa joko jumppasalissa tai pienessä huoneessa keskenään, aikuisten vain vahtiessa, että lapset säilyisivät hengissä ja eivät karkaisi.
Puitteet loistavaan kuntoutukseen olisi kyllä ollut, mutta asian eteen ei oltu tehty mitään.
 Täällä olisi voinut harrastaa vaikka mitä urheilulajia ulkonakin, mutta hoitajapulasta johtuen, eihän se tietty ollut mahdollista.
Plussaa pitää nyt antaa kuitenkin tässä kohtaa yhdelle fysioterapeutille. Hän hoiti tunnit loistavasti ja lapsetkin pääsi hänen käsissään kuntoutuksen makuun. Jos kaikki olisivat olleet kuten tämä terapeutti, olisi kurssi ollut onnistunut!

Mikä täällä sitten toimi?
Vertaistuki. Eli nuo vertaisperheet. Ilman niitä, olisimme jo kotona.  Meitä oli täällä ihan mahtava joukkio huipputyyppejä. Saimme uusia ystäviä ja se oli taas kerran ihan parasta. 
Kurssinvetäjätkin oli hyviä tyyppejä suurin osa.

Oikeasti pahinta oli se, että lapsiin ei oltu panostettu. Ei näihin downeihin, eikä heidän sisaruksiin. Se oli erittäin sääli.

Puitteet antoivat jonkin verran anteeksi tätä pettymystä, mutta ei tarpeeksi todellakaan siltikään.
Olimme odottaneet kuitenkin kurssilta paljon, edellisen sopeutumisvalmennuskurssin kokemuksella. Silloin voimaannuimme. Me vanhemmat saimme täysillä keskittyä voimaantumaan tunneilla, saimme vertaistukea ja eri tuntien välissä saimme käydä rauhassa syömässä lounaan ja päivällisen ja päivä loppui ajoissa ja saimme illat viettää perheen kesken. 
Täällä meni kaikki lähes toisin.
Harmittaa tosissaan, koska tämmöisiä mahdollisuuksia meille tarjotaan kahden vuoden välein. Nyt joudumme odottamaan pettyneenä kaksi vuotta uutta kurssia.

Mä niin toivon, että se miten me kurssilaiset olemme nyt antaneet asioista täällä suoraa palautetta kaikesta, tulee muuttamaan asioita niin, että ne on korjaantuneet seuraaville kurssilaisille täysin. Sillä emme halua tätä samaa muille ja haluamme, että Rokua tekee kaikkensa, että saavat Kelan avustuksella jatkaa kurssinpitoja täällä jatkossakin. 

Nyt mä oon ihan liian väsynyt jo. Pakko alkaa valmistautuu nukkumaan. I on vielä vertaisisien kanssa istumassa iltaa ja mulla lapset molemmin puolin nukkumassa vieressä.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Sopparipäivä 1: vajaamiehitys








Rokuan hotelli ja luonto on erittäinkin potentiaalinen vaihtoehto sopeutumisvalmennuskurssien järjestämiseen.
Ruoka on hyvinkin maittavaa näin yhden päivän näytösten jälkeen ja erityisruokavaliot on otettu hyvin huomioon (lähetin pitkän listan sähköpostia ja keittiössä on se seinällä näkyvissä). Suurkiitos siitä!
Luonto taas on kuin suoraan parhaimmista Suomen luontokuvakirjoista. Tämä kaikkien pitäisi kokea.


Lapsille tehty Pihkan temppurata on loistava. Vielä kun saamme nassikan suorittamaan koko radan läpi ni ollaan voittajia koko sakki!




















Sitten ne miinukset. Verraten toiseen sopeutumisvalmennuskurssiimme on henkilöstöpula käsinkosketeltava ja saa meidät erityisperheiden vanhemmat tuohtuneiksi. 

Ensimmäinen ongelma; 
Kolme hoitajaa: 6 downlasta+ heidän toistakymmentä sisarusta. Ei helppo nakki hoitajille. Pakkohan siinä on vanhempien joustaa ja vahtia sitä omaa laumaansa ja näin ollen voimaannuttavan vertaistuen saaminen on haaveissa vain.

Toinen ongelma:
Sisarukset pääsevät hoitoon, mutta downimme kulkevat juttelutuokioihimme, sillä KELA vaatii tietyn verran kuntoutuskursseja pikkuisille kuntoutujillemme.  Veikkaanpa, että jos downlapsillemme olisi oma hoitajansa jokaiselle ja kuntouttavat KELAn vaatimat kurssit olisi suunniteltu leikkituokioiksi jossain omassa tilassa, olisi kurssi paljon antoisampi kuin se, että he joutuvat tunneilla kulkemaan mukanamme. Se heidän oleminen tunneilla ei ole sitä rauhassa istumista vanhempien vieressä, voitte varmaan vain kuvitella tilanteen? Sitäpaitsi, onko edes lapselle hyväksi se kun kuulevat vanhempien puhuvan heistä milloin itkien ja milloin nauraen, kun eivät ymmärrä kuitenkaan täysin missä asianyhteydessä heidän nimet mainitaan. 

Toisella kurssilla missä oltiin 2 vuotta sitten oli ihan erilailla ratkaistu tämä homma. Jokaisella lapsella oli omahoitaja ja lapset olivat heidän kanssa aina aamupalan jälkeisestä ajasta aina klo 17 asti. He söivätkin heidän kanssa. Lapset eivät myöskään osallistunut tunneille aikuisten kanssa. Se kaikki oli erittäin voimaannuttavaa.

Mutta asia on nyt hoidossa ja toivottavasti saammekin kurssille lisää hoitajia ja jonkun tolkun meininkiin. Jos ei täydellistä muutosta tapahdu niin toivon, että seuraavalla kurssilla mikä täällä pidetään on asiat aivan toisin.

Hotellihuoneesta vielä muutama kuva:




Huone on oikein viihtyisä. Odotin eniten sitä kuitenkin, että pääsen kotoa pakoon sitä 30 asteen helteistä sisäilmaa, mutta valitettavasti täällä on ihan yhtä kuuma. Kuu kun on vielä vauva, eikä oikein omista vielä niin hyvää lämmönsäätelykykyä, että nukkuisi hyvin yönsä näin kuumassa. Viime yö menikin valvoen. Ehkä tähänkin tulee vielä muutos. Parasta ois ettei tarvisi itse muuttaa huonetta ja pakata tavaroita kasaan vaan, että laitoshuolto saisi tämän kerroksen termostaattia vääntää pikkusen viileämmälle, että ilmastointi soisi meille maittavammat yöunet. Veikkaan, että kerroksen muutkin asukit ovat suurinosa samaa mieltä.

Palataan taas pian, toivottavasti vielä paremmissa fiiliksissä. Hyvät fiilikset on kaikesta silti: meitä kuunnellaan ja me vertaiset kuitenkin olemme nyt hetken saman katon alla ja näemme sen toisenkin samantapaisen perhetilanteen ihan konkreettisesti. Se jos joku on parasta.

Kaikesta tästä huolimatta Rokuan luonto ja hotellin ruoat on niin iso plussa, että jo sen takia vaadin teitä tänne lomailemaan. Sielu ja silmät täällä lepää silti.