Miten toimii kamomillauute? Entä kookosöljy?

Mä törmäsin jossain kirjoitukseen siihen, että kamomilla olisi ihan teepussimuodossa mitä oivallisin apu mullakin oleviin vaivoihin; stressivatsa ja unettomuus.

En nyt siis tiedä, että uskonko vain tähän hömppään sinisilmäisesti, vai voiko oikeesti olla niin, että vihdoin löysin sen mulle sopivan tuotteen!

Mä oon avautunut vissiin täälläkin siitä, että mun maha on niin paskassa kunnossa  ku olla ja voi. Stressivatsa , refluksi ja ärtyneensuolen oireyhtymä eli IBS. En uskalla  miltei kotoa poistua kun pitäisi oikeasti olla mukana jonkun sortin kannettava pönttö.

Aloin syömään gluteenittomasti, josta oli apua jossain määrin, mutta ei siltikään tarpeeksi. Vaihdoin kahvin "watsakahwi" nimiseen valmisteeseen, josta myös huomasin, että mahavaivat hieman helpottuivat, mutta ei vieläkään tarpeeksi. Turhautuneisuus. 

Menin nettiin. Ostin tämän. Stressi väheni, ahdistus väheni, saan nukuttua paremmin ja levollisemmin ja mikä oikeasti parasta, mun vatsa ei ole kipeä! Mä pystyn aamulla mennä bussiin, ilman pelkoa siitä että pääsenkö ikinä määränpäähän asti vessaan.  En muista edes aikaa, milloin olisin viimeksi ollut viikon valittamatta vatsaa! Tämä alkoi siis auttaa heti! Miksi, oi miksi lääkärit eivät saa suosia asiakkailleen luontaistuoteitta? Miksi en oikeasti ollut kuullut tästä aiemmin? Tää tuote tavallaan pelasti mun elämän. Toivottavasti tekee sitä myös jatkossa.

Valehtelematta olen kaikki maailman psykiatrit ja muut juossut läpi, stressitaso kokoajan vaan nousten ja joka kerta valittanut sitä, että mitä helkkarin järkeä tässä elämässä on, jos ei pysty menemään mihinkään, kun saa pelätä että paskat tulee housuun. Siis oikeasti, tämä on totuus. Sitten kun se stressi nousee, sitä kipeämpi maha on. Ihan kamala kierre. 

Tämä on oikeasti erittäin outoa. Mahassa ei tunnu sitten minkäänlaista kipua. Mun IBS voi hyvin! 

Eli voin ja ainoastaan suosittelen kaikille stressivatsoille tätä tuotetta, koko sydämestä! :) 

Ps. Tää on myös haavoille hyvä aine. Paranevat nopeasti. Desinfioi.

Toinen on tämä kaikkien kuulema kookosöljy. Tässä on jotain taikaa myös.

Tätähän me annetaan aina Pyrylle suuhun, samalla kun rasvaamme ihon. Rakastaa tätä. Saa hyvän annoksen hyvää öljyä, plus se, että hampaat tykkää! Pyryn hampaat on oikeasti ihan valkoiset. Hammaslääkärikin sitä ihmetellyt, ihastellut ja kehunut, että pidetään hyvää huolta harjauksesta näköjään. Kerroin tästä ja siitä, että peseminen on kyllä hankalaa. Totesi, että ehkä tässä onkin se syy, miksi hammaskalusto on niin kirkkaan valkoinen! auttaisipa tämä myös niihin vaivoihin, mitä tuo narskuttelu tuo tullessaan (kiilteen kuluminen).

Noh, mäkin aloitin tämän kokeilun. Purskuttelen tätä suussa ennen hammaspesua.Aina kun jaksan ja muistan. En joka päivä. Hitsinvitsi kuin voi hampaat ja koko suu tuntua puhtaalta tämän käytön jälkeen. Oikeesti, ne kiiltää! Siis ihan hullusti ja ihan oikeasti. Kokeilkaa! Jotenkin tosi uskomatonta, että joku öljy voi tehdä tämmöistä..

Jossain ohjeissa sanotaan, että 15-20min pitäis purskutella. Äh. Jaksan ehkä 10min. Mut parempi varmaan tämäkin ku ei mitään? On on.

Tää siis tappaa bakteereita, poistaa hammaskiveä, suojaa ikeniä, valkaisee hampaita. Sitä purkustellaan ja sitten syletään pois. Sit huuhdellaan suu hyvin. Sit hampaitten pesu. 

Kokeilkaapas.

Kokeilkaapas kumpaakin tuotetta. Lupaan, että ootte yhtä hämmästyneitä ku minäkin.

Tää ei ollu sitten mikään yhteistyömainostuspostaus. Perus perjantaipostaus vain.

Nauttikaa viikonlopusta!

Marraskuun eka postaus...

...ja kohta olemme jo puolessa välissä kuuta. Ei ole vain kerennyt, kyennyt, pystynyt, jaksanut tai mitään muutakaan. Sillä olemme vuoron perään, jokainen meistä, jotain tauteja läpi käynyt. Nyt ei menny syksy ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta näillä mennään eteenpäin, hitaasti mutta varmasti.

Isänpäiväkin oli ja meni. Se meni koko porukalla maaten. Perheen juhlakalu oli se heikoimmassa hapessa olevin. Tein kyllä hänelle kakun ja ostin lahjankin (alakuvassa päällä oleva kylpytakki). Sairastelusta huolimatta päivä oli erittäin lepponen.

I olisi ansainnut niin paljon paremman isänpäivän, vaikka hänen mielestä päivä oli oikein kiva päivä, löhöilyneen päivineen.

Emme päässeet käymään I:n isääkään moikkaamaan isänpäivänkunniaksi, koska I oli niin kovin kipeä. 

Omalla isälleni lähetin lahjan ja höpsöteltiin vähän whatsappin kautta. Mun isälle voisin tässä vaiheessa sanoa, että oot ihan oikeasti paras isä. Muistan aina lapsuudesta meidän yhteiset hetket kiikkustuolissa. Sain istua sun sylissä ja kiikattiin niin kovaa, että se kiikkustuoli meni rikki! Niin me naurettiin kovasti, mutta äiti ei. Hihhhih. 

Sulla oli tapana aina ottaa meitä lapsia syliin niin, että emme päässeet kunnolla liikkumaan. Sitten kutittelit jalkapohjasta, niin kauan, että ainakin minä lopulta itkin. Nykyään ei itketä, eikä naurata jalkapohjien kutittaminen. Kiitos siitä sulle, Iivaria se kovasti ärsyttää ;). 

Oot aina ollut ihan mahottoman huoleton, lepponen, iloinen ja ymmärtäväinen. Sulle on voinut kertoa kaikki ilot ja surut, etkä ole mistään mua tuominnut, vaikka välillä olisi ehkä ollut syytäkin.

Kiitos siitä, että oot just ollut paras isä mulle, ei parempaa olisi voinnut saada. Olet rakas.

              Tässä kuvassa on Pyryn isin jalat. Potlojottia siis vedettiin tähän tyyliin koko sunnuntai.

Itselläni on huomenna viimeinen koulupäivä sitten ikinä, tuossa koulussa. Sen jälkeen ollaankin hetken aikaan työharjoittelussa ja ensi vuoden keväänä ois sitten paperit taskussa. JES.

Mua harmittaa ihan sikana tämä mun blogin takasivulle jääminen. Tiedättekö, tää on mulle ihan tosi tärkeä kanava laittaa ylös meidän perheen ilot, surut ja kaikki. Mutta ihan oikeasti, nyt tiedän mikä on kiire ja se, että ei hitto vie yksinkertaisesti vain kerkeä. Iltaisin sitä on Pyryn nukutusrulijanssin jälkeen niin hitokseen väsynyt, että kuukahetaan I:n kanssa melkee pystyy. Halataan ja heitetään toisille pusut ja hymyt, että huh, selvittiin tästäkin päivästä. Sen jälkeen ei muistikuvaa. Semmoista tämä on. Mitähän se on sitte ku niitä lapsia ois vielä kolminkertainen määrä. Vaikka tuo jätkä viekin jo sen kolmen paikan. Uskokaa tai älkää.

Mä oon nykyään muuten omaishoitaja. Pyrylle. Kyllä. Tää oli aika siisti juttu. Ennemmin tietty antaisin sen rahan pois ja ja tekisin tästä nykyisestä Pyry-pojasta, sellaisen Pyry-pojan, joka nukkuu ja joka ei tarvitsisi niin paljon ikäisiänsä enemmän ohjausta ja valvontaa ja jonka kanssa ei tarvitsi tehdä suumotoriikkajumppaa, harjoitella viittomia, puhumista ja kuvakorttien käyttä. Mutta kun näin asiat on, siihen me saamme myös nyt tukea. Tämä jos joku on oikein. 

Nyt on taas mentävä nukkumaan. Huomisen ku jaksaa vielä teorioita, niin se on sillä selvä. Liian huippua. 

Jatkossa haluan ryhdistäytyä tätä blogia varten taas. Ikävä on tänne kirjoittamisessa.

Voikaa hyvin. Palataan pian.

Huominen on huomenna.

Näin se viikko vierähti. Huomenna saan rakkaat takaisin kotiin. Olihan se jo aikakin. Nyt kun miettii, niin viikko on mennyt tosi nopeasti, vaikka toisinaan on tuntunut, että tää ei lopu ikinä.
Ikävä on ollut kova ja skype on hieman lohtua siihen tuonut.
Välillä olen nyyhkinyt sohvalla sen takia, sitten olenkin jo lenkillä piristämässä hetkiäni. Tää ei tuu kuitenkaan toistumaan varmaan pitkiin aikoihin uudestaan, niin pakko pystyä tästä nauttimaan.

Tänään aion pienestä lämpöilystä huolimatta vielä mennää moikkaamaan ystävää illaksi. Aion nukkua megapitkät yöunet ja olla tekemättä mitään, mitä ei tarvitse tehdä. Aion kattoa hömppäohjelmiani ja makoilla viltin alla. Huomenna sitten päivällä saan perheen takaisin.

Tähän nyt ei mitään kuvia tuu, ku en oo jaksanu edes kuvailla mitään koko viikkon.

Palataanpa taas kun Pyry kotiutuu. Kerron sitten miten tyyppi suhtautui jälleennäkemisen riemuun ;)

mitenkä minä pärjään yksin?

Kolme yötä on nyt mennyt. Ensimmäisenä iltana yksi ystävä tuli tähän ja saunottiin ja tehtiin ruokaa. Oli oikein nautinnollista. Jäin sit yksin yötä ja hyvin se meni. Kerran heräsin ihmettelemään hiljaisuutta kesken unien. 

Sunnuntaina kävinkin sitten pitkällä lenkillä yksinään (kuvat otettu siltä reissulta) ja  sit toinen ystävä tulikin seurakseni. Tehtiin ruokaa, jalkakylpy, savinaamiot ja käytiin saunassa. Mielettömän nautinnollinen ilta sekin. Hän jäi myös yötä ja nukuinki sit todella hyvin. En herännyt sitten kertaakaan.

Eilen ja tänään olenkin sitten ollut yksin ja on ollut yllättävänkin rentouttavaa. Koulussahan päivät pitemmän päälle menee kuitenkin.

Oon vaan löhöillyt ja vähän herkutellut, katsonut tv:tä ja vain makoillut. Tekee hyvää olla tekemättä mitään. 

Pelkäsin niin paljon tätä, mutta todella hyvin olen pärjännyt. Ikävähän on jo kova, mutta näin ne päivät vain vähenee. Huomenna olen jo voiton puolella viikon suhteen. :)

Tää hiljaisuus on erittäin outoa. Kokoaja pidän oikeastaan tv:tä päällä, ni ei tunnu niin oudolta.

Kyllä mä silti vain arvostan sitä ihan hirvittävästi, että mulla on lapsi ja mies, ketkä tuo elämää ympärille. En ole niin tämmöisen yksinolon ystävä, vaikka hyvää tämä tekee, sitä en kiellä missään nimessä. Ihan omassa seurassa on välillä oikeasti tosi tärkeää olla. Oppiipa arvostamaan niitä läheisiä ja heidän läsnäoloa ihan erilailla.

Kaikin puolin siis oon pärjännyt täydellisesti, vaikka välillä sellaisia ahdistavia olotiloja tulee, mutta ne sitten meneekin.

Onkos muut äidit ollu tällee? Siis ihan yksin, omassa kodissa, viikon?

YKSIN.

Niin se vain tämäkin hetki tuli vastaan. Tämä mitä olen pelännyt ja kauhistellut.

Yksin koko kokonainen viikko kotona. Yksin. Hullua.

I ja Pyry lähtivät I:n vanhempien ja I:n pikkuveljen kanssa mökkeilemään. Minä jouduin jäämään kotiin, koska koulu.  

Oon oikeasti pelännyt tätä ihan sikana. Minä kun kärsin siitä yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä niin tämä on oikeasti mulle aika rankka kokemus. Se, että mieli kokoajan tekee mulle tavan huoliajatella, eli siis ajattelen kaikkea mitä voi tapahtua missäkin ja kun en ole siellä itse paikan päällä kokemassa samaa. Pelkään siis, että jotain pahaa tapahtuu.
Matkan päällä he vielä ovat ja jatkuvasti saan infoa missä menevät, koska pelkään, että he ajavat onnettomuuden.

Oon mä osannut jo rentoutuakin, jos sitä voi kutsua rentoutukseksi, että kuuntelee musiikkia, siivoaa ja laittaa talvea ja pimeää kautta varten valoja ikkunoihin? Ihanaa puuhaa tämä on.

Melko jännää. Täällä on hiljaista vaikka musiikki on päällä. Täällä ei pieni rakas touhua menemään, eikä kuuntelee Robinia ja tanssi.

Nää kuvat on muuten tänään meidän hassutteluista otettu. :)

Odottelen nyt tässä ensimmäistä ystävää kyläilemään. Niitä onneksi viikkoon riittää ihan yövierailuihin saakka. Ihanaa. Eli en mä nyt niin yksinäinen kuitenkaan tuu olemaan!

Mä teen kyllä kaikkeni, että tästä tulevasta viikosta saan paljon voimaa jaksaa eteenpäin. Käyn lenkillä, opiskelen, katson omia ohjelmia tv:stä, nukun pitkät yöunet, makoilen ja syön.

Jotenkin hirveän mielenkiintoista ja rentouttavaa jo tässä vaiheessa. Ikävä varmasti tulee olemaan monena hetkenä, mutta kyllä minä selviän. Haluan selvitä.

Unipäiväkirjaa

 

Taas tovin yöunien kanssa taisteltua, päätin eilen ottaa yhteyttä neuvolatätiin, että mikä hitto tässä mättää.
Pitkät pätkät juteltuamme, varasimme ajan neuvolalääkärille 3.11. Jos sitä kautta irtois vaikka sairaalaunikoulua, tai edes tietoa että mitä tässä pitäisi tehdä, mikä rakasta Pyryä vaivaa, kun yöt ovat sangen mahdottomia.

Nyt olen pitänyt unipäiväkirjaa kolme yön ajan.

Mä oon henkisesti niin loppu, että en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Unikoulua pidämme aina niin monta päivää kuin jaksaa. Sitten luovutetaan. Sitten tulee Pyry viereen. Missä hän ei enää myöskään nuku. Valvomme siis joka tapauksessa.

Mitään en toivo niin paljon tällä hetkellä kun sitä että saatais nukkua. Nukkua nukkua nukkua nukkua.
Raskausaika iskiaksen takia valvottu rv15 alkaen ja sit kun poika syntyi niin kohta jo neljä vuotta valvottu. Täysien unien yöt voi laskee helposti kahden käden sormilla.

Mä olen ihmisenä muuttunut tämän neljän vuoden aikana ihan järkyttävästi. Se positiivinen ja huumorintajuinen ihminen on jossain kaukana musta nytten. Ahdistaa joka päivä niin  vietävästi, että tuntuu kuin sydän pysähtyisi. Itkettää kaikki. Kaikki kropassa lakkaa toimimasta. Lihaksia särkee, päätä särkee, niskat on paskana. Itkettää vielä vähän enempi. Muisti ei kulje. Sanat ei tule mieleen. Voimat on vaan yksinkertaisesti ihan loppu.
Siinä sitten yrität koulua käydä. Hyvin on tähän mennessä mennyt ja pieni hetki ois enää jäljellä. Silti tekisi mieli keskeyttää sekin. Nukkua päivät läpeensä vaan. Paitsi kun uni ei päivisin mulle maistu.
Kaikkeen ryhtyminen vaatii hirveästi ponnisteluja, mutta saan tehtyä silti kaiken pakollisen.

Tää on tätä. En jaksa edes uskoa enää, että tästä noustaisi. Noustaanko tästä?

vertaismammat turussa ja "unikoulua"

 Nyt se sitten oli. Vertaismammojen tapaaminen turussa. Myöhäinen aamiainen Tiirikassa, viinilasillinen jossai viinikellarissa, illallinen jossai paskassa paikassa ja yömyssyllinen kaakaota teerenpelissä.

Tämä ilme kasvoille hypättiin junaan.

Tämän näköistä brunssia.

Tämän näköisessä paikassa. Tiirikka nimeltänsä.

Kuvaaminen jäi vähän kyllä unholaan. Oikeastaan täysin. Keskityin kuuntelemaan vertaisia ja tuntemaan heitä edes vähän, sen lyhyen päivän aikana. 

Mukavaa oli ja juttua riitti jatkuvasti. Hiljaisia hetkiä ei tullut, muuta kuin yöunien ajaksi.

Niin erilaisia me kaikki molemme, lapsineen päivineen, mutta silti se samaan hiileen puhaltaminen oli aistittavissa. Syvä ymmärtämisen tunne. 

Löytyi sieltä myös muutama muukin joka yhtyi mun kanssa samaan tunteeseen asiasta; ylpeys. Ylpeys siitä, että juuri minut on valittu tähän hommaan, juuri minä sain sen Downtyypin, juuri minä saan sen kertoa kaikille ja kattoa kuinka muut sen ottavat. Tätäkään ei varmasti muut ymmärrä, mut yrittäkää ymmärtää. Se ei tarkoita sitä että olisimme varta vasten toivoneet downia lapsellemme, mutta kun sen saimme, sen kannamme kaikella ylpeydellä.

Brunssin merkeissä siis tämä alku meni. Tiirikka: loistava mesta. Sit siirryimme tilkalliselle viiniä. Joku huikee mesta, en muista nimeä.  Illallinen ei onnistunu siellä, missä oisimme halunneet. Valittiin sit eka mihin mahtui ja ollaan ainakin yhtä ruokakokemusta rikkaampia. Paskaahan se oli, mutta palautettahan he siitä saivat. Tietenkin. 

Iltakaakaotilkat teerenpelissä ja kymppiuutisten aikaan nukkumaan. 

Hieno reissu oli.

Kotia päästyä eilen, sain paljon pusuja, mutta myös tuntea sen, että hähääää, mä lähen karkuun, etkä saa kii, mitäs läksit. Eli normi Pyry oli mua vastassa juna-asemalla, ja kotipäästyä karkasi autosta juoksemalla pitkälle väärään suuntaan.

Kotona hän yrittää availla jo ulko-ovea. Joku kerta hän vielä onnistuu. Turvalukko tai joku semmoinen hankintalistalle.

Eilen illalla käytiin sitten vielä mummin ja vaarin luona illastamassa. Siellä me päästiin kaksin kaulatusten makoilee ja hassuttelemaan. 

Rakas.

Kokeilenpa vielä loppuun taas muistella että mitä Pyry nykyään viittoilee tai sanoo!

Viittoo:

-koira (yleensä sanoo aina et "grauuuu" ja jättää viittomatta.

-kissa

-lehmä (epämääräinen "muuuyyyöö" kuuluu samalla"

-possu (possukin sanoo vähän samantapaisesti ku koira eli jotain murinaa)

-isi  ("izziiii")

-vaari

-mummi

-nätisti (sanoo samalla hellyyttävästi et "aaaaaa")

-nukkumaan (ja kuorsaa samalla, kielellä päristäen)

-lisää 

-tyttö (sanookin että "tyttö")

-poika

-mies

-suihku

-kukka

-pallo (edelleen se "kaukau")

-kirja

-haluaa

Sanoo:

-tyttö

-kaukau eli pallo

-täti

-titi = koti

-izziii eli isi

-äittä tai äiti. Vain välillä sanoo.

-ppa tai kka. Eli heippa tai moikka

-päristelee, ni tarkoittaa autoa

Eli ei nyt sanoja oo edelliskerrasta tullu oikeastaan lisää, mutta viittomia on. Se on ihan positiivinen juttu.

Pyryllä otettiin viime viikolla verikokeita. Ihan nämä normi valkosolu arvot ja kilpparit. Mut kaikki oli onneksemme kunnossa. Eli nämä oli niitä vuosiseulontoja.

Unikoulusta vielä pieni pätkä.

Eli me ollaan yritetty tässä kohta neljän vuoden sisällä vaikka minkälaisia keinoja Pyrylle, että hän nukkuisi omassa sängyssä ja yönsä läpeensä. Sitä on onnistunut yhden käden sormien verran, sitä omassa sängyssä nukkumista.

Sitä kun unikoulusta väsyy viikossa niin, että luovuttaa ja tekee kaiken helpoimman kautta, eli ottaa sitten taas pojan viereen nukkumaan. 

Aina aika-ajoin jaketaan silti taas yrittää.

Eilen illalla sit siirsin Pyryn sängyn meidän sänkyyn perävaunuksi. Pyry meni omaan sänkyyn, minä meidän ja laitoin käden Pyryn pään päälle. Pyry huusi yli tunnin, kunnes nukahti. Minä toistin vaan, että sängyssä ei saa huutaa, sängyssä täytyy nukkua. Välillä hiljeni, välillä huusi ku mikäki. 

Onnistuin, enkä antanut periksi. Pyry siis vaatii sitä, että hän saisi olla kainalossa, tiukassa puristuksessa, läpi yön. Siinä ei kyllä saa kukaan nukuttua.

Noh... Pyry nukahti sitten klo 22. Heräsi klo 23. Nukutin. Heräsi klo 00. Nukutin. Heräsi klo 01. Nukutin. Heräsi klo 01.30. Nukutin. Heräsi klo 02.30. Nukutin. Heräsi vielä viideltä ja taas nukutin. Kunnes herättiin kello 7. Eli kuusi herätystä. 

Tätä tää on. Välillä on muutama yö parempia. Selvitään parilla herätyksellä. Suurimmaksi osaksi tätä.

Kysynpähän vaan, jaksaisitko itse? Varsinkin kun tätä on kestänyt neljä vuotta?