toipumista ja pakkoajatuksia.

 Pyry on ollut nyt reippaan viikon kipeänä. Nyt alkaa olemaan kuitenkin jo siinä kunnossa, että pääsee huomenna päiväkotiin. 

Rankalla silmätulehduksella aloitettiin, jonka lisäksi sitten tuli nielululehdus, täysin peitteinen kurkku, kummakaan ettei ruoka ole maistunut.

Nyt ollaan onneksi  reippaasti paranemaan päin.

Minä oon olllut työssäoppimisesta kaksi viikkoa sairaslomalla. Ensi viikko on kolmas ja sen jälkeen palaan takas. Sitten on neljän viikon rupeama ja pitäisi saada lähihoitajanpaperit käteen.

Ootan sitä päivää enemmän kuin ikinä.

Yksi vaihe elämässä takana, eikä tarvi opiskeluilla itteänsä stressata.

Mulla siis on kroonista bursiittia lonkassa. Sen lisäksi nivelet ovat yliliikkuvat ja si-nivel ärsyyntynyt. Hoito tähän kaikkeen on se, että ensin hoidan kivut kuntoon; buranaa,panadolia, lepoa, hierontaa ja omia pieniä venytys- ja jumppaliikkeitä. Tästä lähtien kun kivut on hellittänyt aika paljon, on aika siirtyä vahvistamaan kropan lihaksia. Se tietää sitä, että tää mamma palaa takas saliharrastuksen pariin. Onhan se aikaki. Lopetin sen puoltoista vuotta sitte ku alko koulu. Jos haluan pysyä työkuntoisena ni se on täysin pakollista. Yliliikkuvat nivelet tarvitsevat extramäärän lihasta ympärilleen pitämään kropan oikeassa asennossa. 

Mulla on nyt ollu muutama rankka päivä tässä itseni kanssa. Tuo pakkoajatushäiriö kun on vähän sellaista aaltoilevaa sorttia, ni nyt on taas ollut se kaikista pahin viikko takana. Selvästi mun pää ei siedä yhtään sitä, että en tee mitään konkreettista päivittäin. Mulla täytyy olla se aikataulutettu elämä, etten kerkeä ajatella liikaa. Ne pakkoajatukset alkaa myrskynlailla lisääntyy aivoissa kun olen kotona, enkä pääse oikein kipujen takia tai sairaan lapsen takia liikkumaan. 

Yöt olen valvonut ja itkenyt. Paniikkia, ajatuksia, paniikkia. Niitä kun ei noin vain pysty lopettaa. Niitä on ylipäätänsä aivan erittäin vaikea kontrolloida. Ei onnistu, eikä vissiin saakkaa. Ne pitäis käsitellä. Mutta kun tuo pääsy säännölliseen psykoterapiaan on vaikeaa. Jonottaa täytyy monta kuukautta ylipäätänsä, että pääsee psykoterapeutille, joka tekee lähetteen kelalle, että saisin kelan tukemaa terapiaa. Mulla on vasta tuo psykoterapian haastattelu reippaan kuukauden päästä. Oon odottanut sitä lokakuusta asti. Sillon tajusin sitä tarvitsevani. Pitkä aika. Hiton pitkä aika.

Tämä pakkoajatushäiriö syntyy yleensä raskauden päätteeksi. Tai jonkun trauman seurauksena. Mulla todennäköisesti synnytys tämän laukaisi ja tämä on sit pikkuhiljaa mennyt pahempaan suuntaan. Tämä on suurimmaksi osaksi sellainen häiriö mitä ei voi parantaa, kroonista siis. Tämän kanssa on opittava elämään, joka on se kaikista vaikein juttu. Oon itkenyt ja huutanut täällä omalle miehelle sitä, että miksi minä, minä joka en tekis pahaa edes pahimmalle vihamiehelleni oon saanut tämmöisen pirun matkaan tähän ainoaan elämään. Minä joka oon aina nauttinut täysillä elämästä, sain synnytyksen myötä jonkun todella vaikean häiriön päähän. Mitä tällä yritetään mulle kertoa? Miksi just mulle? Välillä on ihan todella rankkaa taistella tätä vastaan. 

Kyllä tämä taas tästä. Toivottavasti. Tekee välillä hyvää purkaa tännekin asiaa, vaikka arkaa asiaa onkin. Tämmönen mä oon. Mä en pysty pitämään pahaa oloa sisälläni. Kaikki saa sen nähdä, että milloin mun on hyvä olla ja milloin paha. Mutta se siitä. 

Nämä kuvat on tällä viikolla otettu. Muutaman kerran siis ollaan ulos asti päästy haukkaamaan happea. Pääosin aikaa on kulutettu tanssimalla Robinia ja fröbeleitä tai rakenneltu torneja. Onneksi taas arki palaa ja normaalit arjen askareet.

Vähän meinaa mieli vaellella jo pitemmällä keväällä. Kyllä sitä taas odottaa, että aurinko alkaa kunnolla lämmittää luontoa. Parasta. Auringon kaipuu on kova. Kaipuu myös ulkomaille on kova. Haave ois päästä valmistumisen jälkeen johonkin lämpöön. Katotaan miten käy, että onko semmoiseen mahdollisuutta.

Mukavaa laskiaissunnuntaita kaikille! :) Paljon voimia jokaiselle joka kamppailee yhtään samalaisten juttujen kanssa ku minä. Me kyllä selvitään. Vaikka just nyt ei siltä tuntuis. <3

kuvia, kuulumisia.

Oon siis ainaki käyny Lux Helsinki valoshowssa. Se oli kyl näkemisen arvoinen näyttely. 

Ollaan Pyryn kanssa ulkoiltu ja käyty leikkimässä jäälinnalla, joka on rakennettu tuohon ihan meidän viereen. Se on hieno se :)

Ollaan pulkkailtu päiväkotiin ja päiväkodista pois.

Ollaan kuunneltu robinia ja fröbelin palikoita ja laulettu laulukirjat monta kertaa läpi.

Sitten ollaan oltu kiireisiäkin, koska mulla alkoi se työharjoittelu. Loppurutistus vuorotyötä ja kahden henkilökohtaisentutkintosuunnitelman tekoa. Koulussa käytyjen kurssien palauttamista mieleen.

Uuden oppimista työpaikalla. Pitkiä työmatkoja (näillä keleillä mennään 1,5 tuntiin per suunta).  Aikaisia herätyksiä ja huonosti nukuttaja öitä. Välillä muutama hyväkin mahtuu joukkoon.

Kumpa tämä ois pian ohi. Jos ja kun  tästä selviä, selviän mistä vain.

Psykoterapia. Se mulla alkaa huomenna. Sekin tuo lisää tekemistä viikkoihin. Joka viikko, samaan aikaan. Tämä jatkuu todennäköisesti monta vuotta. Sittenkö muka paranisin? Olenhan jo välillä voinut paremmin. Välillä huonommin. Eli normi mielialanvaihtelua. Tai ei ihan normi, se on sitä ahdistuneisuutta. Se pitää saada pois. Normaalirajoille.

Just kävin viemässä Pyryn päiväkotiin. Nyt syön ja lähden iltavuoroon. Kotona vasta klo 23. Pitkiä päiviä on. Koska matkat ovat pitkiä. 

Ps. Pyry voi hyvin! On edelleen suuri Robin fani. Rakastaa koiria (vaikka pelkääkin niitä). Tykkää tehdä palikoista torneja. Tanssii ja hyppii. Pussailee ja halailee jatkuvasti. Rakastaa mehujäätelöä. Rakastaa kylpemistä.Ei tykkää vaatteiden pukemista ja päiväkotiin lähtemistä ja sängystä aamulla nousemista (jos ei saa heti Robinia kuunnella). Ei tykkää käydä potalla. Puhuu omaa kieltänsä paljon. Tykkää olla yksin ja rauhassa meidän huoneessa. Tykkää laulukirjoista. 

Sellasta! Pientä kuulumista tässä muodossa. Palataan taas, kunhan tästä tas kerkeän. :)

pakkasta, osteopatiaa ja jännitystä.

Mun omat poski- ja otsaontelot ja pää on kipeänä, koska väkisin meinaa tulla flunssa. Mutta onneksi apuna on nämä:  

Jos ei näillä tauti taltu, niin ei millään.Maanantaina on oltava elämänsä kunnossa. Viimeinen työharjoittelu koulun suhteen starttaa silloin Laakson sairaalan akuuttiosastolla! Siitä tulee jännää! Odotan innolla :).


Hyi. Tuol ulkona on ollu KYLYMÄ. Ollaanki käytetty päivät pääasiassa jotenkin tällee:

mun omat ihanat <3

me muovaillaan!

Jos jotain positiivista näistä pakkasista, ni eipä tartte ainakaan hikoilla! Tai tuntea syyllisyyttä sisällä olosta, tai ylenmääräisestä saunomisesta, tai ollamöllöttämisestä. Kohta on taas sitten kesä ja kärpäset. 

-25c

Nii joo, mun piti kertoa, että Pyryn kummit hankki Pyrylle osteopaattikertoja joululahjaksi. Koska; yöunet ovat onnettomia.
Eilen tää osteopaatti kävi tekemässä sitten kotikäynnin. Tältä ko. olevalta osteopaatilta on muutamat tyypit tunnetusti saanut apua lasten univaikeuksiin. Eli tästä vois olla meillekin apua. Jotenkin haluan uskoa et joo, se vois auttaa. Mutta sitten toisaalta taas ajattelen tämän jutun ihan poppamies -juttuna. Nii, että uskoo ken tahtoo tyyppiset viilikset on edelleen.
Noh mutta kuitenkin. Hän täällä kävi.
Hän kyseli synnytyksestä lähtien kaikki Pyrystä. Katteli Pyryn käyttäytymistä, asentoa jne.
Paineli tai jotain vähä joka kohasta. Semmosta hellää painelua. Just ehkä sormet kosketti ihoa.  Puuttui vain ne taikasanat, et simbsalabim, tästä lähtien Pyry nukkuu kuin tukki.
Olin vähän öömoilasena ja kysyin, et mitäs sä niinku teet. Sitten kun hän selosti, että mitä hän kokeili, mitä hän tunsi ja mitä hän on mieltä Pyryn verenkierrosta, hermostosta, kudosjumeista jne. ni mä aloin uskoo siihen juttuun. Se vois jopa toimia. Jos ei ni ei, mut joillekin ihan varmasti toimii. Sellasta tietämystä hänen suusta tuli.
On kuulemma Pyryllä ainakin niska lukossa melkoisesti. Sen näkee ihan pään asennosta. Huomasin sen itsekin siinä sitten. Myös sympaattiset hermostot ovat jotenkin väärässä tasapainossa. Sitä parasympaattista hermostoa tuskin edes tunsi, koska sitä ei hirveästi ollut. Sympaattista taas senkin puolesta. Nämä asiat sitten kuulemma saattavat olla syynä Pyryn yöuniin, koska sitä parasympaattista tarvittaisiin siihen nukkumiseen.
Meillä on nyt sit näitä käyntejä kertaa kolme. Kuulemma toisella kertaa voi nähdä jo jotain muutosta. Mut siis melko takuuvarman muutoksen näkee kolmannella kerralla jo hyvin, sit tietää toimiiko tää Pyryllä, alkaako hän nukkumaan ja tarviiko enempää hoitokertoja.

Olemme siis jännän äärellä. Toivottavasti tämä on meille se tie uneen ja onneen. Oispa melkoinen lottovoitto. Jännitellään sitä siis.

Eipä tässä kummempia. Minä vein Pyryn päiväkotiin ja itse suuntaan nokkani kohti sairaanhoidon ja huolenpidon kirjaa. Verestellään vähän muistiin koulujuttuja, että kehtaa sitten päteä työharjoittelussa ;).

Mukavaa viikonloppua kaikille! Nautitaanpas elämästä ja levätään kunnolla. Pus.

Uuteen vuoteen levollisin mielin.

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Mä oon ihan jättänyt loman kunniaksi tänne kirjoittamisen tauolle. Ollaan oltu niin menossa jatkuvasti, ettei oo kerenny pysähtyä kirjottelee. Eipäs mulla tätä läppäriä ole edes mukana menoissa ollut.

Joulukin oli ja meni. Oltiin se pääosin kotona. Nukuttiin, syötiin ja saunottiin hyvin. Jaettiin lahjat ja nautittiin Pyryn riemusta. Pyryn yksi suosikkilahja oli ehdottomasti kitara. Sitä hän soittelee ja jammailee niin, että meinaa välillä lennellä pitkin seiniä. :D Loistavaa katottavaa!

Välipäivinä lähdettiin sitten junalla kokkolaan. Nähtiin siellä paljon rakkaita ja Pyry nautti myös mielettömästi. Ala kuvassa serkkutytön kanssa, hänen kanssa robinin tahdissa tanssittiinkin ;).

Ihan loistava reissu takana. Kiitos meiän yöpaikkaan. Siellä on ilo aina majailla <3

Kotiin kun päästiin niin olikin lunta vastassa. Pakkasetkin paukkuvat. Päästiin sitten heti tänään ulos pulkkailemaankin.

Eli eipä meille sen kummempia. Joulu ja uusivuosi oli ja meni. Lähdin tähän vuoteen uusin mielin. Jotenkin kummalllisen tyyni ja levollinen mieli. Luulen, että tästä vuodesta tulee paljon parempi kuin viime vuodesta. Varsinkin mun oman hyvinvoinnin suhteen. Teen kaiken sen eteen, että saan levätä, kun sitä tarvitsen ja näin ollen jaksan paremmin muutenkin ja ahdistuneisuushäiriöni menisi parempaan suuntaan.

Toivon jokaiselle tyypille mielen hyvinvointia jokaiseen päivään. Nautitaan juurikin tästä hetkestä ja voidaan täten paremmin. 

Mulla alkaa viikon päästä viimeinen uurastus koulun suhteen. Kohta on toivottavasti paperit kädessä ja pääsen työelämään. Sitä odotellessa.

Palataan pian asiaan.

joululomaa odotellessa.

Täällä vielä tämä viikko uurastetaan. Sitten koittaa se odotettu joululoma. Aivan loistavaa!

Palatakseni vielä facebookissa sanomaani asiaan, siihen, että lopetan tämän blogin pitämisen, koska maailma on niin hullu paikka. Mutta, päätin kuitenkin jatkaa, koska eihän meillä mitään akuuttia hätää ole tässä, vaikka turvallisuus on nykypäivänä tässä maailmassa kaukana kaikkien asioiden suhteen. Ei tämä blogi oloamme tässä elossa sen turvattomammaksi tee, kuin se, että ei olisi blogia. Mitä vain voi tapahtua koska vain, enkä mä siihen voi mitenkään valmistua.

T

Tämä bloginpitäminen on kuitenkin mulle ihan äärettömän rakas harrastus. Tämä kuitenkin luo varmasti toivoa joillekkin vanhemmille, joilla saattaa olla tulevaisuudessa itselläkin lapsi, jolla tämä sama erityispiirre on. Muutenkin haluan kertoa, että kuinka tämä elo näin muuten menee, jos kamppailee yhtään samojen asioiden kanssa kun minä. Hengissähän kaikesta selviää, kunnes kuolee (naurahdus). 

Mitä sitä murehtimaan tulevaa, vaan nauttimaan juurikin tästä hetkestä kun kaikki on vielä ihan loistavasti. Seuraavassa hetkessä ne ei välttämättä ole ja mitä mä sitten olen murehtimisella voittanut? En mitään. Sitten voin vain todeta, että mitäs mä sanoin, kaikki meni niin huonosti kuin ajattelin, mutta voitinko sillä yhtään mitään? Todennäköisesti en. Sitten en ole vain kerennyt mistään nauttimaan. Sitä kuitenkin haluan tehdä. köökkipsykologiaa hehheh.

Tässä on kuitenkin maailma valloitettavana mulla ja mun koko perheelle. Hetkessä eläminen ois parasta tällä hetkellä mitä voi tehdä.

Ahdistuin ihan valtavasti siitä uutisesta, mitä tämä kuuluisa terrorismijärjestö on suunnitellut. Maailma on saanut luvan tappaa kaikki kehitysvammaiset, downit siinä samalla. Down-vauvoja jo tapettu n. 40.. Mutta milloin sitä ei olisi tehty. Aina sitä on tehty. Nyt niistä vain uutisoidaan laajemmin ja nykyään kun tämä maailma pyörii somessa pääosin, on kaikki uutisetkin niin paljon helpommin luettavissa. Totuushan kuitenkin on se, että tää maailma on mennyt todella pahaan suuntaan, mutta sille mä en yksinkertaisesti voi mitään. 

Tässä maapallossa sitä on elettävä. Jos voisin ja jos sellaista mahdollisuutta edes oisi, että pääsisi pakoon kaikkea tätä, lähtisin. Jos oisi se toinen parempi maapallo missä kaikki saisi elellä vaaleanpunaisten hattarapilvien päällä, sinne muuttaisin. Rakastan kaikkea ällölällyy ihkudaa juttua ja sen takia mä ahdistunkin kovasti kun  jotain pahaa jostain luen, pienimmistäkin asioista. 

Pistäähän tuo uutinen nyt kenen tahansa mielen matalaksi, itkuisaksi, ahdistuneeksi ja paniikinvaltaan. Niinkuin mut laittoi. Heti olin valmis luopumaan tästä rakkaimmasta harrastuksesta. Mutta, pohdittuani sitä hetken, kun paniikki oli ohi, tulin siihen tulokseen, että ei. Se ei ole mihinkään ratkaisu.

Että semmosta. 

Eilen oli Pyryn joulujuhlat päiväkodilla. Käytiin siellä koko perhe. Sen jälkeen suuntasin Pyryn kanssa lääkäriin. sillä silmätulehdus nro.10 tälle syksylle yltyi taas semmoiseksi, että ei vaan enää selvinnyt ilman silmätippoja. 

Raukat nuo Pyryn silmät. Onkohan meillä kohta se isompi silmäoperaatio edessä? Se missä sinne kyynelkanaviin asetetaan ne jotkut putkenpätkät, ettei noi oo aina tulehduksessa? Pitääpä keskustella lääkärin kanssa asiasta. Eihän tästä tule enää oikein mitään. Siihen en kyllä mielelläni lähde, mutta missä tulee sitten se raja vastaan?

Pakko kertoa vielä yks juttu. Pyry kun on suuri Robin fani, niin ei voi olla söpönpää ku ku Pyry huutamassa äitille, että "OBIII" ja osottaa teeveetä! Eihän sillon voi kuin laittaa sieltä tulemaan Robinia. Tv on aivan mähmäsenä, kun sitä OBIA pitää pussailla. 

Joku päivä vien tuon pojan vielä Obin keikalle!

Nyt on ryhdyttävä koulutehtävien pariin.  Palaan taas blogin ääreen, kun yhtään asiaa tulee ;).

Petekiat, mitä ne on?

Huokaista saatiin helpotuksesta. Onneksi.

 Virusperäinen tauti se vain meidät onneksi säikäytti. 

Ai mistäkö on kyse? Pyryllä siis tuli petekioita jalkoihin.  Aamulla rasvaillessani Pyryn jalkoja huomasin muutaman verenpurkauman, purppuran värisiä sellaisia pohkeesta.

Tietty heti iski epäilyksen peikko, siitä kaikkein kauheimmasta; leukemiasta. Se kun tuppaa olemaan näiden jälkien takana joskus, mutta onneksi harvoin. Sitten kun downeilla tuo leukemia kuulemma on pikkasen yleisempi ku taviksilla, ni siitäkin sitten pelko vielä lisääntyi.

 Soitin terveysneuvontaa ja he ohjasi menemään terkkariin.  Siellä sit petekiat levisi hurjaa vauhtia.

Lähetettiin lastenklinikalle, jossa ne vielä kukkivat kunnolla.  Otettiin verikokeita ja pelättiin pahinta. Todella pelättiin, minä kun pelkään kaikkea vielä vähän ekstrasti. Verikokeiden jälkeen petekiat alkoikin sitten häviämään.

Lääkäri käski tulla takaisin, jos ne taas tulee ja vielä isompina takaisin, tai jos kuume tästä nousee hurjasti. 

Mittari näyttää 37.4-37.8 välillä kokoajan jo viidettä päivää. Flunssa on vuosisadan pahin ja yskäkin on melkoinen. Ääni on myös kadonnut. Vetokin on melko veks.  Mutta kyllä Pyry tästä taas nousee! Me noustaan yhdessä!

Kylläpä taas säikäytti. Mutta onneksi näköjään selvittiin säikähdyksellä.

Poika saatettu jo kaksi kertaa takaisin omaan sänkyynsä. Hän kun ei nukkua pysty tuon taudin takia. Henkeä pieni ei meinaa saada. 

Nt on onneksi levollinen mieli. Paljon levollisempi ainakin kun aamulla. Väsynytkin.

Kaiken tämän härdellin ohella kävin vielä päivällä porauttamassa omasta suusta yhden hampaan reiän.  Huomannu edes pelätä, ku oli muuta ajateltavaa.

Nyt nukkumaan. Toivottavasti seuraava kirjoitukseni kertoo pojasta, joka on terve. Niin on paljon mukavampi. 

Kaunista viikonloppua kaikille ja hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää! :)

Semmosta ja tämmöstä, joulunodotusta.

Joulukuu on pyörähtänyt käyntiin. Pyry on sen kunniaksi saanut kuumeen ja yskän.

Miten näitä tauteja nyt tuppaa pyörimään täällä kokoajan? Onko se tuo leuto ilma joka pyörittelee viruksia ympäriinsä, niistä päästämättä irti? Varmaan.

Unikoulua mennyt pari viikkoa. Heräilyjä 4-14 per yö. Ma-ti yön nukku kokonaan ja syy löytyi vissiin siitä, että sittenhän Pyry sairastui.  Nyt pari yötä on  pieni nukkunut vieressä, koska ei ole suostunut yöllä nukahtamaan enää takaisin omaan sänkyyn, huonon vointinsa takia. Tää tarkoittaa sitä, että unikoulu alkaa uudestaan, kunhan tästä toivumme. 

Viime viikonloppunahan Pyry oli muuten siellä visiitissä yötä. Mua jännitti Pyryn vieminen sinne, enkä oikein osanut koko iltana sitten rentoutua. Pelotti, että Pyryllä on siellä ikävä olla. Pelotti turhaan. Pyry oli ollut kuulemma niin iloinen ja reipas koko sen ajan. Siis oma ihana ittensä.  Meinasin jo luovuttaa ja hakea kotia takas yötä. Onneks en luovuttanu! Saatiin nukuttua ainakin hyvät yöunet jos ei muuta!

Tammikuussa seuraavan kerran.

Tässäpä ollaan pohdiskeltu, että miten me vietetään joulu? Päädyttiin siihen, että tehdään samalailla ku viimejouluna, eli ollaan kotona suurimmaksi osaksi. Jos vain anoppilaan/mummilaan käy, niin aamulla sinne aamupalalle, siitä kotia saunomaan, nukkumista, syömään taas mummilaan, sitten meille lahjojen jakoon ja mä pidän siinä sitten huolen herkkupöydän antimista. 

Käydään illan tullen toivottamassa I:n pikkuveljelle hautausmaalla hyvät joulut ja nautitaan loppuillasta. 

Tähän jouluun kyllä haluisin tuoda takaisin mun oman lapsuuden perinteet. 

Joulukirkon. Joskos sinne asti tänä vuonna pääsis.

 Sitä olen harrastanut aina kokkolassa ollessa, nyt olisi se perinne aika siirtää myös tänne. 

Tänä vuonna en jaksanut alkaa tekemään tänne joulukalenteria. Mä oon vaan niin huono päivittäisessä blogikirjoittamisessa. En jaksa ressata itseäni sillä, vaikka tästä hommasta tykkäänkin.

Olen enemmänkin bloggaajana sellainen, että kirjoitan sitten kun on asiaa. Välillä sitä asiaa on viikottain monta kertaa, välillä vain muutaman viikon välein. En jaksa kirjoitella mitään liipalaapaa kauniista päivästä ja meidän ulkoilusta, jossa ei oo mitään sen kummempia tapahtunut. Kirjoitan vain niistä asioista mistä haluan, että jää jotain käteenkin. Tietty, kyllähän mä välillä kirjoitan ihan silkkaa jouteliaisuuttanikin, mutta sitä mä en juuri jaksa usein tehdä. 

Nyt on aika siirtyä Pyryn kanssa leikkimään. 

Hän kun ei enää malttanut istua kainalossa ja katsoa kun kirjoitan. 

Palataan pian asiaan!