torstai 13. joulukuuta 2012

kuulumisia taas pitkästä aikaa!

Pitkästä aikaa kirjoittelen.
Ollut ihan hirveä häslinki päällä kun multa leikattiin kädestä kyynärhermopinne maanantaina ja on pitänyt totutella hoitamaan asioita yhdellä kädellä. ei helppoa ei! Mutta onneksi tuo Iivari jäi kotoa käsin tekemään töitä niin hän nostaa Pyryn paikasta toiseen niin ei tarvi yrittää selvitä yksikätisenä :)

Pyryllä on vieläkin flunssa päällä ja kamala yskä. Onkohan tätä nyt kuukauden päivät jatkunut?
Mutta ei muutosta muuten voinnissa, sama pirteä itsensä aina kun on hereillä. :P

Oltiin viime lauantaina Iivarin kanssa kaksin serenassa polskimassa. Pyry oli mummin ja vaarin luona hoidossa ja taas niin hienosti siellä pärjännyt. Vaari räpsinyt paljon kuvia pojasta ja laitanpa niitä tulemaan sitten oheistuotteena tänne ;)

ei mikään hieno kokoelma mutta kokoelma silti :D


Eilen oli niinkin hieno päivä kuin 12.12.12 ja näin me sitten mentiin sen kunniaksi Iivarin kanssa kihloihin. Kello oli 21.21:21 kun tuo ukko polvistui ;) ei siitä sen enempiä!

Tänään tuli postissa kirje silmäpolilta Pyrylle. Ihan täysin luultiin että oltaisiin eka menossa tutkimuksiin noiden rähmivien ja vuotavien silmien takia mut sieltä tulikin kirje että Pyry on suoraan 3-6kk:n jonossa leikkaukseen, missä kyynelkanavat operoidaan. Ilmoittaa pitää jos muutosta tulee silmiin, mutta eipä noissa tällä hetkellä mitään muutosta ole tapahtunut, ehkä jopa enempi rähmimistä ja vuotamista kuin aikasemmin.
Huomenna pitäisi mennä ottamaan influenssarokote poitsulle, toivottavasti ei tuu mitään jälkimaininkeja niistä kun tähän mennessä jokaisesta rokkotteesta on lämpö noussut ja huutoa ollut muutaman päivän. :/


Tuntuu muuten siltä että ihan mieletöntä vauhtia tässä iässä vauvat kehittyy. Pyry leikkii innoissaan Ikeasta ostetulla pehmopallolla, viskoo sitä miten sattuu ja pitkälle lentääkin! Myös kirjojen lukemisesta on tullut mieluisaa puuhaa. Varsinkin eläinkirjat mistä kuuluu eläinten ääniä on ihan lemppari!
Pyöriny niin paljon että oli viltin sisälle saanu ittensä ihan kunnolla ja oli hauskaa! Kuvassa se eläinkirja mikä on Pyrystä ihan paras!


Peilistä oman peilikuvan katsominen on huippuhauskaa!
Ruoan syöminenkin on edistynyt, enää ei soseet missä on palasia ällötä. Vaan menee yhdessä hujauksessa alas. :) Ehdoton lemppari on itsetehty peruna-porkkana-lohisose, missä lisämakua tuo sitruuna ja tilli. Sitä sormin kun laitetaan menemään suuhun ni on hyvinkin tyytyväinen poika, odottaa uutta sormellista suu auki!
Nyt ollaan ahkerasti harjoiteltu lasista juomista, ja ihan hyvin sekin onnistuu! Tulee vaan aikamoista sotkua ja vaatteet on litsmärät juoton jäljiltä :D
Pyry tykkää siitä hommasta ihan kamalasti! Jos hän näkee että meistä jompi kumpi juo lasista jotain niin on heti hyökkäämässä kimppuun että saa itse siitä myös osansa :)
Nyt ollaan kyllä otettu nokkamuki käyttöön ja siitäkin juonti sujuu mallikelpoisesti,jos vain on jano :)
Pyryn kommunikointikin on iha huippuluokkaa, päläpättää menemään ja vastavuoroisesta höpöttää meille takaisin ku me ollaan hälle höpötetty :) tulee tätätätätä,päpäpääpäpä,gygy, eieeeieii, pyPryyyy ja perään paljon pärinäää :D
Öisin nykyään taas ruvennut hieman heräilemään, mutta ihan mukavalla tavalla höpöttämään, pitäähän uusia taitoja öisinkin harjoittaa ettei unohdu ;)


Päiväunet ennen nukuttiin aina ja vain pelkästään omissa vaunuissa, kovalla kiikuttamisella. Nykyään uni tulee lattialla tyynyn päällä, sohvalla tai äitin ja isin sängyllä. Kyllä silloinki pitää vähä kiikata mut ei lähellekään niin paljon mitä aikoinaan! :) Niin se pieni otus muuttuu pikkuhiljaa isoksi otukseksi! Näin ne vain kasvaa ja kohta se hiipii se vauvakuume tähänki huusholliin! Mutta tähän ei mahdu enempää lapsia ni jätetään se tuonne takaraivoon kytemään ;) joskos sitten joskus kun on oma iso talo ja perunamaa!


Tässä Pyry iskän vanhassa yöpuvussa. ikää puvulla jo sen 28vuotta :)

Pyryllä tuo silmäniskeminen on niin luonnonlahja! aivan ihana ku ottaa kuvaa ni tekee noin melkee aina



4 kommenttia:

  1. Onnea kihlauksesta <3 Paljon paljon paranemis terveisiä pyrylle :)

    VastaaPoista
  2. Onnea kihlautumisesta <3 aivan ihana tuo teidän Pyry poika <3

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)