Mä nukahdin eilen hymyissä suin vaikka viimeinen uutinen oli Berliinissä tapahtunut isku. Hetken sitä vatvoin, mutta sitten oman psyykkeeni kannalta näin paremmaksi ennen nukahtamista miettiä mun rakkainta pikkupoikaa!
Mä liikutun ihan mielettömän helposti nykyään. Saan tipan silmään aina esim. Täällä Pohjantähden alla - laulusta tai melkein mistä vain Suvi Teräsniskan lauluista. Yritän kovasti niitä aina laulaa, mutta se on melkein mahdottomuus. Saatan jopa itkeä jollekin mainokselle jota tulee tvstä. Mutta eniten mä liikutun aina vain tuosta Pyrystä!
Toissa päivänä itkin Pyryn kuullen. Jolloin Pyry meni vessaan ja haki paperia. Tuli luokseni ja taputteli mun silmät ja posket kuivaksi. Arvatkaa vain, tuliko siitä itkusta loppua?
Toissa päivänä myös nukutin Pyryä. Yht'äkkiä hän nousee sängystä ja tulee halaamaan mua. Antaa monen monta pusua poskelle ja taputtaa halatessaan samalla selkään. Ja taas itketään.
 |
| Muutaman vuoden takainen kuva |
Viikko sitten I:lle tuli haava polveen, kun Pyry sen näki, haki hän paperia ja taputteli haavaa. Taas mua itketti.
Jos häntä itseään vaikka sattuu johonkin, hän puhaltaa ja pussaa pipin pois. Tai kuivaa omat kyyneleet paperilla.
Hän omistaa vieläkin huisin söpöjä ihmettelyilmeitä ja silloinkin mua itkettää.
Hän eläytyy musiikkiin aina niin kovin, että silloinkin itken.
Hän moikkaa iltaisin I:n edesmenneen pikkuveljen kuvaa ennen nukkumaan menoa ja sekin mua liikuttaa aina vain kyyneliin.
Tämän pojan äitinä olo on yhtä liikutuksien vallassa oloa jatkuvasti. Hän on sulattanut mun sydämen ihan täysin. Minusta on kuoriutunut melkoinen itkupilli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)