sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sunnuntai aivot.

Tuossa juteltuani tuttavan kanssa bloggaamisestani tuli mieleen kysymys! Onkos teillä jotain mitä ehdottomasti haluatte kuulla elämästämme mitä en ole vielä kertonut? 
Kerron ainakin melkein mitä vain. ;)
Minkälainen blogisti olen mielestänne? Viihdyttekö parissani? Pitäisikö mun vähän useammin päivitellä kuulumisia, vaiko näin miten tähänkin asti? 

Kuulumisia:

Tänään on ollut aika aivoton päivä. Jotenkin oon toiminut erittäin hitaasti, mutta sitten kuitenkin oon saanut paljon aikaiseksi. Tuli esimerkiks siivottua keittiön kaappeja sillä tavoin että lähti 3 kassia roinaa roskiin ja 2 pussia kellariin. Tämän aivottoman idean sai aikaan mun rintapumpun yksi osa, jota siskon kanssa ruvettiin ettimään ja  jota ei siis löytynyt. Niin pieni kappale sai suuren siivoustohinan käyntiin. Noh, tulipa siivottua, kun en sitten jouluna kerta jaksanu.
Nyt sen tuntee niskassa. Niska pamahti. Nyt se on jumissa. :(

Tein myös Pyryn (ja I:n) mielestä maailman parhainta makaronilaatikkoa. Ei suostunut poika edes juomaan maitoa välissä kun piti saada ahdata sitä murkinaa suu täyteen.
Oon siis näköjään innostunut ruoan tekemisestä ja sen pakastamisesta Pyrylle! Mikä on pelkästään positiivista! Toissapäivänähän tein kaurasämpylöitäkin! Ihan vain Pyrylle! 
Seuraavaksi olisi ajatuksena tehdä kasvismunakasta! Sitä voin sitten itekki syödä :)

Siskon maha :D ja sisko miehineen ja poikaineen kävi kyläilemässä. Huomennahan mahan laskettu aika on. IHANA!Ehkä pääsemme jo ens vlpna pientä kääröä rutistamaan <3. Pyry pääsi tätinsä syliin ja taas oltiin naama perus archiena! On hän niin omaperäinen veijari! 

Pyrylle kuuluu hyvää. Ei ole enää läheskään niin väsyneen ja kipeen oloinen kuin vaikka alkuviikosta. Ei nuku enää viisiä päikkäreitä, vaan ehkä  kahdet pitemmät ja yhdet minuutin ;). Tänään otti jopa 2 x minuutin unet!
Vieläkin harjoittelee kovasti konttausasentoa. Huutaakkin osaa niin että saa peittää korvat. Se on jännä tuo syöttötuoli kun siihen pojan laittaa ni alkaa heti kuulua se vaatimishuuto! HETI TÄNNE ÄKKIÄ KAIKKEA NIITÄ MITÄ SINÄKIN ÄITI SYÖT! EI NIITÄ MUN OMIA! 
Noh, kelpaapa Pyryllekin näköjään parsat ja kaalet :D
Viittomat on jotenkin välillä jäänyt unholaan. Huomenna aion ripustella niitä lappuja pitkin asuntoa että tulee myös uusia viittomia opeteltua. Ne kun ovat tärkeitä. Huomaa myös että Pyry seuraa paljon tarkemmin mun puhetta kun samalla viiton sanoja hänelle.  Eli on alettava tositoimiin. Joku kaunis päivä hän vielä vastaa mulle viittomin tai sanoin =)
Pyry on muuten nyt vasta oppinut pomppimaan
omaan söpöön tyyliinsä tässä kiikassa.
Eipä hän siinä kyllä useasti edes ole ollut.
Toisinsanoen; melko turha ostos :)

Kalleinta päällä maan <3 
 

Nyt aion nukkumaan. Aamulla on juttelutuokiota sairaanhoitajan kanssa. Ihana päästä purkamaan niitä syvimpiä tuntemuksia. Saa avata sydäntä oikein huolella. Uskon saavani myös apua sillätavoin miten toivonkin saavan :)

Hyvää yötä kaikki mussukat!


2 kommenttia:

  1. En ole liittynyt blogisi lukiaksi mutta blogisi on ollut minulla 24/7 auki puhelimessa siitä asti kun sen löysin, ja odotan innolla postauksia :) ja olisi kiva jos niitä useemmin tulisi ! Söpö tuo pyry :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään tosi kovin sun blogista..Odotan aina kovasti uutta lukemista! Pyry on oikea suloisuus<3

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)