sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Äidin vauvasta isoveljeksi

Viimeistä yhteistä iltaa hän on äitin vauvana vieressä. Pian hän kasvaa silmissä kun pikkusisko saapuu maailmaan ja ottaa vauvan paikan. Huomenna hän menee mummin ja vaarin luo ja me rentoudumme I:n kanssa kaksin viimeistä kertaa vähään aikaan, kunnes tiistaina lähdemme vastaanottamaan vauvaa luoksemme käynnistyksen avuin.
Sitten tämä pieni mies on isoveli. Voih.

Kaunis ja tunteellinen hetki, just tällä hetkellä.




Tiistaina siis täynnä 38+0 ja tähän käynnistykseen päädyimme mun mielenterveyden vuoksi. Sillä olin 3pv sairaalassa koska liikkeitä ei tuntunut ja lapsivettäkin niukasti. Taas. Olen kuukauden joutunut kuullostella liikkeitä, koska sitä on ollut jatkuvasti liian vähän. Syystä jota emme tiedä. Ja näin ollen teimme tänään lääkärin kanssa tämän päätöksen.

Hullua. Jännittävää. Huisia. Pelottavaa. En oo valmis. Oon valmis. Apuva. Voinko vielä perua kaiken? Sekavat viilikset.

Tässä vielä sairaalasta muutama kuva.




Juuri sain akupunktiohoidon ihan kotipalveluna, kiitos ihana T. 
Nyt saunaan ja sit lepäämään. Huomenna levätään lisää ja käydään vielä käyrillä.

Voiko tähän ikinä olla valmis?



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kirje vauvalle

Hei rakas vauva!

Enää tasan 20 päivää on laskettuun syntymähetkeen. Toivottavasti saamme sinut kuitenkin jo ennen sitä hetkeä luoksemme. Ainakin meille on luvattu, että on mahdollisuus sinun saapumiseen jo aikaisemmin käynnistyksen avulla. Sen vuoksi, että minua pelottaa jos viivyt kauemmin mahassa niin sinulle sattuu jotain ja jos kasvat niin isoksi, että synnytyksessä sattuisi jokin komplikaatio ja emme saisi sua luoksemme hyvinvoivana.
Se on suurin pelkoni.

Et usko kuinka paljon meistä jokainen odottaa sinua. Isäsi juttelee sinulle mahan läpi ja pussailee sinua. Ihmettelee potkujasi ja tietysti myös miettii sitä, että kuinka huolissaan omasta tytöstä joutuu vielä joskus olemaan. Minä uskon, että tulet olemaan isän silmäterä ja isäsi saattaa joutua jopa tossusi alle. Niinkuin myös tuleva vaarisi ja mummisi. Näin on käynyt myös isoveljesi kohdalla. 

Isoveljesi Pyry odottaa sinua myös tosi kovasti. Joka aamu hän tulee viereeni, viittoo sanan vauva ja samalla sanoo "auvvaaa". Kerron hänelle, että just nyt sinä nukut äitin mahassa, jollon Pyry laittaa kasvonsa kiinni mahaan ja huutaa "äääättyyyy" , tarkoittaen että; herätys!
Joskus sinä potkaiset vastauksen, että täällä sitä veli ollaan ja kohta nähdään. Saat ihan mahdottomasti pusuja veljeltäsi, jopa silloin kun minä istun vessanpöntöllä niin veljesi roikkuu mahassani kiinni ja pussailee.
Veljesi on tosi vaikea ymmärtää sitä, että miksi et tule silloin esiin kun hän sitä tahtoisi ja aivan turhautuukin teidän piiloleikkiin. Hän odottaa näkevänsä sinut pian, niinkuin me kaikki.

Minä vietän viimeisiä päiviä kotona pesänrakennusviettini parissa ja mietin sinua paljon. On aivan ihana saada kohta oma pieni prinsessa syliin. Olen jo ihan myyty sinulle. Rakastan sinua jo nyt äärettömän paljon ja ikävöinkin. Tämä ikävän tunne on aika käsittämätön asia. Ikävöidä pientä, jota ei ole vielä edes koskaan nähnyt, mutta minusta tuntuu, että tunnen jo sinut hyvin. 
Mietin paljon miltä sinä näytät. Saatko sinäkin veljesi tavoin isäsi upeat silmät, ripset ja huulet. Saatko yhtä vaaleat hiukset kuin veljesi. Ne ovat perityt minulta. Minäkin olin lapsena täysin vaalea, kunnes menin kouluun. Saatkohan minulta myös leuan kuopan? Se on hyvin persoonallinen ja luulen, että sinäkin oisit siitä ylpeä minun tavoin. Kuulemma kaikki kauneimmat vauvat on merkattu sillä kuopalla kätilön toimesta heti syntymän jälkeen. Näin sinun mummusi, eli minun äitini mulle kertoi. Minusta se on ihana ajatus.

Jos nyt voin jo arvailla luonnettasi mahassa olosi perusteella niin olet ihan eri maata kuin veljesi. Veljesi nimittäin ei antanut minun nukkua raskausviikon 25 jälkeen. Toisin kuin sinä. Sinä et herättele minua ollenkaan yöllä, muutenkin potkusi ovat hyvin hallittuja ja pieniä. Sivelet nyrkilläsi kohdunseiniä etkä nyrkkeile niinkuin veljesi teki aikoinaan. Luulen, että tulet olemaan rauhallisempi ja nukkumisenkin osaat paremmin jo alusta alkaen. Voin kertoa, että siihen ei sinulta paljon vaadita, sillä veljesi herättää meitä edelleen.

Minä lupaan olla sulle aina maailman paras äiti. Samalailla kuin veljellesi. En säästele rakkauden tunnustuksia, en pusuja, en syliä, en haleja.
Laulan sinulle aina paljon ja silitän uneen niin kauan kuin sinä sitä haluat. Kuuntelen sinun huoliasi ja elän kaikki tunnetilat mukanasi. Kannustan sinua omissa haaveissasi eteenpäin. Opetan sinulle lähimmäisen rakkauden ja hyvyyden muita ihmisiä kohtaan. Olen sinulle läsnä. Muistathan aina, että säännöt ovat rakkautta ja niitä kun sinulle opetan voit tuntea inhoa minua kohtaan, mutta joskus sinä sitten ne säännöt ymmärrät ja juuri niiden vuoksi minua niin paljon rakastat. Saat veljesi tavoin kiukkuilla jos kiukututtaa mutta muistathan, että meillä ei mennä koskaan toisille vihaisena nukkumaan. Se on meidän sääntö numero 1. :)


Ihan pian me näemme. Sitten pääsemme kaikki tutustumaan toisiimme. Meistä tulee maailman onnellisin perhe kun saavut luoksemme.

Rakastan sinua. Nyt ja aina. Äidin ikioma tyttö.

Rakkain terveisin
Äiti

XOXOXO

Tässä sinun tulevat kotiutumisvaatteet ja ensi pehmolelu.



 



maanantai 20. marraskuuta 2017

Rv 38 loppukiri ja kuulumisia.



Siis näin paljon oon tässä saanut otettua kuvia. Se kertonee sen, että ei tässä ole vain kiinnostanut kuvien ottaminen, eikä mikään muukaan.

Me ollaan nimittäin oltu kipeänä. Vatsatauti kesti ja kesti. Mulla oikein rajuna. Kävin tipassakin sitten kun nopeasti kuivumaan aloin.
Hyi. Ehkä kauhein tauti ikinä. Melkein viikko meni siinä hommassa. Kyllä nuo miehetkin sairasti, mut ehkä pääsivät ainakin oksentamisten osalta helpommalla kuin minä. Onneksi näin varsinkin Pyryn kohdalla, koska kun lapsi oksentaa ni se ei oo koskaan helppoa katsottavaa. 

Sen lisäksi, että on tautia ollut, niin mulla on ollut hyvin väsynyt olo. Voisin nukkua lähes kokoajan ja pienikin uurastus saa kropan erittäin kivuliaaksi ja sitten ärsyttää kun ei saa mitään aikaiseksi.

Loppuajan hormonihyökkäyksiä on havaittavissa.On päiviä jolloin hormonit villiintyvät todenteolla ja sillon ei mun lähellä kannata olla kenenkään. Ite tajuan sit ennen kun päästän sammakoita suusta ni mennä huoneeseen hieman itkemään ja tasoittamaan päätä. Kimpaannun siis lähes kaikesta sekunnissa. Mun on esim. Turha tällä hetkellä yrittää pyryn kanssa käydä mitään keskusteluita koska me ei niistä pitkälle pötkitä. Wc reissutkin on meillä täyttä katastrofia. Pyryllä on erittäin paha uhma päällä ja siinä on sitten raskaana olevan erittäin helppo tapa saada itsensä raivon partaalle. Luovutan aina hyvin pian ja laitan miehen jatkamaan. 

Tekstistä voitte päätellä, että olenko valmis jo synnyttämään tämän tyypin? Olen. Täysin valmis. Hänkin tuolla mahassa on varmasti valmis paketti kun viikko sitten 36+0 painoi jo 3,1kg ja kovasti hengitysharjoittelee. Nyt vaan sitten kaikki keinot käyttöön sen suhteen, ettei ainakaan käynnistystä tarvitsisi.

Saapa nähä.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Pyry Robinin keikalla.

Pyryn unelma toteutui viikonloppuna. Hän pääsi vihdoin katsomaan Robinia. 
Hän ei millään meinannut pysyä penkissään, taputti sen verran kovaa jatkuvasti ja huusi obia.
Hän oli maailma onnellisimman näköinen.






Boom kah vei ylivoimaisesti voiton kaikista biiseistä. Sen Pyry jorasi ihan kunnolla.




Keikka kesti n. 2h, joista pyry jaksoi paikoillaan olla hienosti ensimmäisen tunnin ajan. Sitten alkoi tulla jano, nälkä ja väsy. Mutta loppuun asti sinniteltiin parin pienen "happihyppelyn" voimin.


Keikan lopussa vielä jätski oli saatava. Sen jälkeen oli ilo lähteä yöunille. 


Yksi muisto Pyrylle lisää matkansa varrelle. Täydellinen muisto sellainen.



maanantai 30. lokakuuta 2017

Vauvasuihkut x2


Mun ympärillä on joukko aivan maailman rakkaimpia ystäviä.

Aloitetaanpa siitä,että kun kävin siellä Kokkolassa ni mun kaksi ihanaa niistä ystävistä järjesti mulle aivan ihanan illan. Sinnehän siis lähdin tosi pienellä varoitusajalla ja silti ne oli loihtinut niin kaunista pöytään yhdeksi illaksi. Nämä olivat siis mun ensimmäiset vauvasuihkut ikinä ja aivan täydelliset pienessä joukossa. Ikimuistoiset. Te tiedätte sen. Kiitos. Kiitos. Kiitos.




Ja toiset suihkut tuli sitten eilen. Meidän kotona. 



Minähän siis odotin kuin hullu, että joku päivä mut yllätetään ja aivan kyllästymiseen asti I sai kuulla mun vinkunaa, että "ihan varmaan mä en saa niitä isoja showereita nytkään", "voitko kertoo mulle jos tiiät jotai", "mä en kestä jos kukaan ei järkkää mulle mitään", mäkämäkämäkä. Ja jatkuvalla syötöllä raivostuttavasti yritin arvuutella, että jokojokojoko. Nytkö ne tulee tänne meille ku me mennään tuonne ja blaablaa. Voitte varmaan arvata, että rakastan ylläreitä sekä itselle, että tehä niitä myös muille. 


Eilen mentiin siis perheen kesken syömään. I varasi pöydän ravintolasta viime viikolla ja mä silloin jo sille epäilyksiä heitin, koska eihän se nyt yllättäin mua vie vaa syömään:D. Ajattelin, että ne ois järjestetty siellä raflassa. Jouduin hieman pettymään, että ei vieläkään. Perhana.


No sit sieltä lähdettiin kotia. Tarkoituksena tulla lepäilee ennen Pyryn hoploppiin viemistä. Autossa en jaksanut sitten alkaa mitään epäilyksiä enää heittelee, mut kelasin I:n mentyä eri reittiä kotia kuin yleensä, et pitäiskö kysyy et onko siel jotain kavereiden autoja parkissa ku tollee reittejä muuttelet. Mut en sit viittinyt, ku hermot sillä oli jo menny mun raivostuttavaan tyyliin puhua niistä kokoaja. Ja olin jo luovuttanut sen päivän suhteen, koska oltiinhan me menossa hoploppiin.


Sit astuin meidän sisälle kotiin ja aloin haistelemaan, että mikä ihme täällä haisee ku mä just ennen lähtöä kyl piparminttuöljyä tänne höyryyttelin ja nyt sen tuoksun tilalla oli ruoan tuoksu. Mut en kerennyt avata suutani kun joukko ystäviä huutaa kurkku suorana YLLÄTYS!



Ja se todenteolla olikin yllätys. Iso sellainen. Vaikka jatkuvasti loin itselleni mielikuvia suihkuista ni en mä silti osannut odottaa mitään tällaista. Sillä ne oli vaan mun unelmia ja nyt ne unelmat kävi toteen. Eihän nyt sellaista yleensä käy. Eihän ;). 

Mä oon kyllä niin täynnä rakkautta mun läheisiä ja ystäviä kohtaan, että ei tosikaan. Rakastan teitä jokaista, jotka täällä olitte ja myös teitä jotka ette paikalle asti päässytkään syystä tai toisesta. Ootte mun syrämessä. Tiätte sen.



Ja sitten vielä mä sain jalkahoidon ja kynsien lakkauksen. Mainitsivat vielä, että nää kynsilakathan on sitten siellä synnärille vielä iskussa, sillä sen aikaa ne pysyy vielä täydellisesti varpaissa. Nii. Eli niin lähellä se synnytys tosiaan on. Hullua. Jännittävää. Kutkuttavaa. Eli matkaa on vain jäljellä kynsien lakkojen verran. Hyvin vähän.
Huomenna starttaa siis jo raskausviikko 35. 

Nyt on vauva sitten toivotettu tervetulleeksi maailmaan ja näillä yllätyksillä jaksaa odotella vielä sen reippaan kuukauden enintään. 

Te ette usko kuinka onnekas oon. Kuinka onnellinen oon näistä kaikista ihmisistä mun ympärillä. Näitten tyyppien takia en saanut millään unta eilen. Ja vieläkin koristeluja täällä ihastelen.

Kiitos.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Viimeinen reissu



Aloitetaan Pyryn kuulumisilla. Pyrystä tulee kokoajan isompi poika ja kovasti ottaa oppia päiväkotikavereiden toiminnoista ja juurikin ehkä niistä pienistä pahoista jutuista. Mitä ei siis välttämättä tarvis edes oppia.. 
Päiväunet ovat jääneet pojalta kokonaan pois ja se tietty verottaa ihanasti meidän illoista. Ne ovat liiankin usein kaaosta, sekasortoa ja itkua. Olen jopa tullut siihen pisteeseen, että ihan koko perheen hyvinvoinnin tähden olisi päästävä juttelemaan kehitysvammapuolen psykologin kanssa, että miten toimia tilanteissa kun ne tuppaa riistäytymään iltaa kohden käsistä. 
Haastavampiahan näistä meidän hetkistä tekee se, että kun Pyry ei puhu, eikä osaa ilmaista mielipiteitään sanoin, eikä viittominkaan vielä. Vaikka viittomia tulee kokoaja enenevissä määrin. Siitä tulee se turhautuminen ja käytös muuttuu radikaalisti. 
Monta päivää sitä itse aikuisena jaksaa kärsivällisyyden kanssa kulkea käsitysten, mutta sitten tulee se loppu sillekin. Sille ei vain oikein mahda mitään tällä hetkellä, mutta sille pitäis jotain mahtaa koska se, että kun itse alkaa kirkua ja käyttäytyä kuin itse uhmaikäinen on kaukana vanhemmanroolista. Sitä tunnetilaa on erityislapsen vielä vaikeampi ymmärtää kuin taviksen, sillä tällä meidän erityiselläkin on tunnetilojen säätelyssä ja niiden ymmärtämisessä erittäin paljon vaikeuksia. Esimerkkinä se, että jos minä tai vaikka joku muu nauraa vähänkään liian pitkään tai kovaan, saa tämä pieni herra siitä raivarin, koska hänellä ei siihen ymmärrys riitä jossain vaiheessa enää laisinkaan.  

Tämäkin varmana tästä jossain vaiheessa rauhoittuu. Toivottavasti. Onneksi meillä on apua saatavilla kuitenkin jos vain sitä itse hakee. 



Hän on siis edelleenkin niin ihana aurinkoinen poika. Kiitollinen kaikista pienimmistäkin asioista. Kiitos -sanaa kuulen päivässä noin miljoona kertaa valehtelematta. Arjessa on vain tällä hetkellä isoja haasteita sen väsyneen käytöksen kanssa ja ei oikein hirveästi asialle voi unien osalta tehdä mitään, sillä ei häntä voi pakottaa nukkumaan päiväunia, eikä me olla vieläkään keksitty keinoa miten hän nukkuisi yöt heräilemättä kymmentä kertaa. Mutta kyllä me näistäkin selvitään. Kaikesta ollaan tähänkin mennessä selvitty. 


Tietysti vaikeaa tästä tekee myös tämä loppuajan raskaus. Olenhan jo viikolla 32 ja väsymystä on nähtävissä. Onneksi tää vauva antaa mun yöt nukkua suhteellisen hyvin. Toisin kuin Pyry aikoinaan mahassa. Toivottavasti tää kertoo hyvää tulevasta vauva-ajasta. 


Käytiin fröbeleiden 30v keikalla.
Pyry opetti heille miten hänen mukaansa
Fröbelit viitotaan. :) 


Ja että näistä arjen vaikeuksista selviäisi on välillä otettava itselleen aikaa. Sitä en olekaan ottanut hetkeen, ainakaan näin matkan merkeissä. 
Tällä hetkellä istun siis junassa, kohti Kokkolaa. Äidin ja isän hoiviin menen. Yksin. 
Päätin tämän reissun yks kaks toissa päivänä.  Olin hyvin turhautunut ja väsynyt ja päätin, että vaikka en siellä sais nukuttua ni nyt mun on otettava se oma hetki. Viimeisen kerran on siihen mahdollisuus ennen vauvaa. 

Hyvää tästä tulee. Ja kaikesta muistakin tulevista päivistä. Välillä täytyy vain ottaa itselleen sitä omaa tilaa. Antaa itselle armoa. Hengittää syvään ja levätä. Arkea on hyvä katsoa välillä vähän kauempaa. Siellä niitä oivalluksia yleensä syntyy. Huomaa taas levättyään, että jaksaa paremmin taas sen pienen rakkaan oikuttelevaa käytöstä.

Näissä merkeissä ihanaa viikonloppua kaikille. 





keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Rv 31 (30+1) ja 4D ultra


Tänään tuli kolmas kerta kun kävin Perhe Artessa 3D/4D Ultrassa. Kahdella aikasemmalla kerralla ei ole saanut vauvan kasvoja näkyviin laisinkaan. Sykkyrällä olo on hänen suosikkiasento. Vasemmalla silmällä vasemman jalan varpaat, oikealla silmällä oikean jalan polvi ja oikean käden nyrkki. Mutta nyt hän siirsi polven ja nyrkin pois tieltä ja saimme kuvia.

Hän on täydellinen. Niin söpö etten kestä. Rakkautta.



Jotenkin tää tuntuu vielä enemmän todelliselta. Häneltä löytyi silmät, nenä ja suu. Niin ihanan näköinen tapaus. Oon jossain taivaissa tällä hetkellä. Haha.

Eilen oli istukkalääkäri. Siis sen takia kun Pyryn aikana kehittyi istukan vajaatoiminta. Kaikki näytti sielläkin oikein hyvältä. Painoa löytyy tytöltä jo 1572g. Vastaa täysin raskausviikkoja ja päiviä. Kasvaa keskikäyrillä edelleen. Jos näin jatkuu niin hänen painonsa ois arvion mukaan syntymässä noin 3,6kg. Mutta nämähän on vain arvioita.


Kaikki siis oikein hyvin vauvan osalta.
Mun osalta asiat vaikeutuu.
Närästys on ihan järkyttävää. Refluksi vaivaa todenteolla nyt. Ei auta vaikka käytän lääkkeitä siihen, silti kaikki ruoka tulee ylös.
 Nivuskivut ja lonkkakivut on melkoisia. Kävely hankaloituu ja näytän ankalta, kohta varmaan kuuluu vaakkumistakin!
Nukkuminen on haastavaa asennosta huolimatta, sillä rintalasta on kivulias ja se säteilee ympäri ylävatsaa. Painajaiset kiusaavat jatkuvasti öitä. Ne on ihan hirveitä!
Harkkasupistuksia tulee päivittäin, tunnettain on ja öisinkin ja ne alkaa olla melko napakoita, mutta onneksi ei ole tehnyt muutoksia mihinkään.
Synnytys lähestyy ja sekin pelottaa hurjasti.
Mutta pääasia kuitenkin on, että mun mieli ja psyyke voi oikein hyvin. Sillä mä tulen pärjäämään loppuun asti. Vauvan potkutkin saa kivut unohtumaan. Kaikki tämä palkitaan kuitenkin jo parissa kuukaudessa.

Uskomatonta.