maanantai 21. elokuuta 2017

Synnytystä miettien.. ja Pyryn lonkkaleikkaustakin.


Mulla on tiedossa tällä viikolla synnytyspelkopolilla käynti. Se tulee ihan tarpeeseen. Sillä synnytyksen lähestyessä se on alkanut enemmän ja enemmän pyörimään päässä.

Mitä synnytyksessä pelkään? Ponnistus kipua, sitä jos en osaa sitä hommaa. Sitä, että jos ponnistus pitkittyy ja vauvalle tulee hapenpuutetta tai jollain muulla tavalla vauvalle käy jotain sellaista, että vammautuu synnytyksen vuoksi.

Mitä toivoisin synnytykseltä? Rauhaa, tietoista läsnäoloa, luottavaista mieltä omaan kroppaan, lähes lääkkeetöntä menoa. Kätilöiltä toivon sitä rauhallisuutta mun vierellä ja sitä, että mulle kerrotaan jokainen tilanne niin, että tiedän missä mennään.
Kuka tulee mukaan synnytykseen? Tietenkin mies ja olen päättänyt miehen lisäksi ottaa mukaan hyvän ystävän, kätilön, doulan. Eli doula tullaan näkemään tällä kertaa, jos kaikki tulee menemään meillä niin, että hän pääsee paikalle. Miksi doula? Koska haluan, että vierellä on se, joka osaa tehdä päätöksiä syntymän edetessä, jos en itse osaa järkevästi kipujen keskellä toimia, enkä ymmärrä vauvan ja itseni parasta. Hän tietää mitä minä haluan synnytykseltä ja mitä haluan missäkin vaiheessa tapahtuvan jos en osaa enää itseäni niin hyvin siinä tilanteessa ilmaista kuin pitäisi tai olisi tarkoitus. Olemme keskutelleet läpi asioita, mutta vielä on paljon keskusteltavaa.
Mua myös mahdottomasti rentouttaa tieto, että siinä on se ammattilainen kokoajan vierellä, tietäen sen, että mikä tilanne täällä on synnytyssairaaloissa siihen aikaan vuodesta  (kätilöopisto on silloin juuri suljettu ja naistenklinikallakin on kosteusongelmia). Tietenkin I on se joka antaa sen ison tuen olemalla vierellä, silittelemällä ja kuuntelemalla mun äkäilyt, hehhe, mutta sitten päätöksiä ja sitä henkistä tukea siihen, että osaan homman niin tulee Doulalta. 

Miten pystyn itseäni tässä vaiheessa auttamaan sen suhteen, että kaikki menisi hyvin? Ajattelemalla synnytystä positiivisesti. Minä osaan, minä pystyn siihen. Tekemällä tietoisen läsnäolon harjoitteita, eli harjoitan mindfulnessia aina kun siihen kerkeän, päivittäin. Luen positiivisia synnytyskokemuksia. Luon itselle mielikuvan siitä miten synnytys voisi kohdallani mennä. Tämä on iso työ, sillä pelko on kovaa, mutta pelot on tehty voitettavaksi. 
Välillä paniikki nostaa tosissaan päätään ja sitten ei auta kuin rauhoittaa omaa mieltä. Onneksi osaan sen taidon vielä. Nyt kun harva se hetki mulla tulee harjoitussupistuksia niin ne on ehkä paras tapa harjoittaa sitä rauhallista hengitystä, eli keskittyä kivun sijasta siihen hengitykseen. On niillä harkkasupistuksillakin tehtävänsä raskauden aikana, mulla ne ainakin valmistelee mua siihen synnytykseen ja sen supistuksen sietokykyyn.

Tässäpä tämän hetkinen masukuva.


Kyl se on jo melkonen pallo! Ja sen pallon sisällä on ehkä maailman söpöin tyttö.
Mulle tulee jatkuvasti semmosia kamalia hellyyden puuskia, etten oikeasti meinaa kestää sitä ajatusta, että millainen ihana pikkuinen siellä sisällä potkii jatkuvasti. Siellä pikkunen möhmö vaan on ja potkii pienillä 4 sentin räpylöillä ja maiskuttelee niitä välillä suussa. Leikkii napanuoralla ja harjoittelee hengittelyä hikkailemalla. Jotenkin vähä liiankin söpöä. 

Vauvakuplasta pois ja käsitellään vielä Pyryn lonkkaleikkausta:

Tosiaan, kerroin jo facessa ortopedin soitosta. Eli Pyryn lonkkaleikkaus tulee olemaan ehkä noin puolen vuoden päästä. MRI ja TT kuvausten tulokset oli sitä luokkaa, ettei vain kiristysleikkauksella pärjätty tässä asiassa. Välillä sitä miettii, että pitääkö aina asiat tapahtua vaikeimman kautta? Tyhmää yleistämistä, ei se niin meillä tosiaankaan aina mene, mutta aina kun tämmösiä uutisia kuulee niin siltä se just sillon tuntuu.

Eli Pyryn lonkkamalja on vääränmuotoinen sille, että reisiluu menisi sinne maljaan kivasti paikoilleen. Tämä sitten on tehnyt sen, että siellä on tulehdusnestettä lonkassa myös, joka ei varmasti kivuton asia ole pienellä miehellä. Mutta kun ei hän  oikein valita, pyytää vain välillä ulkona päästä syliin. Se on se hänen valittamista. Toisessakin lonkassa samaa vikaa, mut ei lähellekään niin pahaa, niin sitä ei ehkä nyt lähetä operoimaan. 
Ortopedi sanoi leikkauksen olevan hyvin haasteellinen, koska lonkkamalja pitää katkaista ja asetella sitten uuteen asentoon ja kiinnittää uusiksi sen jälkeen niin, että se reisiluu sinne sitten solahtaa mukavasti jatkossa. 
Hän ihanasti pyytää meidät vielä sinne polille juttelemaan leikkauksesta ja sen tuomista haasteista, näyttää kuvat ja kertoo kaiken mitä me vain halutaan tietää. Lieventää myös ehkä meidän pelkoa tulevaa leikkausta kohtaa.

Sen puhelun jälkeen purskahdin itkuun. Sen jälkeen mua on välillä niin kovasti puristanut sydämestä ja oon miettinyt, että voisko sitä leikkausta siirtää? Mutta onko siinä järkeä? Nyt kun kasvuvauhti on Pyryllä nopeinta, on silloin paras hoitaa pois tämmöinen asia alta. Paraneminenkin on nopeampaa näin pienillä ja ehkä sitä leikkauksen tuomaa kipua ei vanhempana niin hyvin enää muista? 
Tulee vaan niin elävästi mieleen se kun Pyryn sydän leikattiin ja kuinka rikki siitä menin. Kun pitää olla vahva ja olla itkemättä Pyryn nähden ja pitää pystyä olla tukena kun toinen on hyvin kipeä, kun pitää vain niellä ne omat tunteet siinä kohtaa.
Ja kun se ei parane ihan viikossa eikä kahdessa. Tulee olemaan ainakin 5vkoa kokoalavartalokipsaus. Se tulee olemaan ihan varmasti todella rankkaa aikaa, itse kullekin, eniten varmasti menevälle pienelle miehelle.

Mutta nyt voin taas kääntää ajatukset siitä pois ja keskittyä just vaan tähän hetkeen. Nyt en aio jäädä tuota murehtimaan päivittäin. Sillä murehtimalla en voita tässä mitään. Onneksi Pyry ei tiedä tulevasta mitään. Tai tietää, mut ei sitä ymmärrä niin, että pelkäisi tulevaa itse.




Ps. mä yllätin mun miehen viime viikoilla SUOMI LOVEssa. hih. Se tulee ulos sitten tuossa syssymällä/jouluna. Saapas nähdä moniko teistä sen sieltä sitten pongaa. 




torstai 10. elokuuta 2017

Pyryn lonkkakuvauspäivä


Kello 10  startattiin auto ja lähdettiin lastenklinikalle. 



Näin hyvillä mielin oli aamusta poika vaikka ei aamupalaa edes tarjottu. 

Klo 12.15 piti olla kuvausten ja nukutuksen aika, mutta ne venyi 13.30.  Sillon sitten saateltiin Pyry kuvaushuoneeseen nukutettavaksi ja ite lähdimme käymään syömässä. 

Kävin aamulla itse siellä neuvolalääkärissä jossa todettiin et kohdunsuu on hiukan auki supistusten takia. Laittoi lähetteen polille, mut he soittivatkin sitten meidän syömässä käynnin ohella, että samantien päivystykseen kattoo tilanne. Noh, mä menin sinne siitä sitten ja otettiin bakteeriviljelyt ja tarkastettiin tilanne. Kaikki oli oikein ok (vielä ei kyl viljelyjen tuloksia tullut)  ja kohdunsuun tilanne ei haittaa, mut täytyy olla valppaana supistusten kanssa, koska tilanne voi olla ihan eri jo viikon päästä taas.  Vauvakin kasvanut puolenkilon painoiseksi ja oli oikein virkeä, niinkuin aina. 

Mun polilla käynnin aikana sit Pyry olikin valmis nukutuksesta. Siellä hän reippaana sitten oli mun sinne saapuessa. 


Nukutus oli mennyt tosi hyvin.  Ei mitään ongelmaa. Hoitaja sit kertoi, että lääkäri soittelee meille ensi viikolla kuvien tuloksia ja kertonee tulevaa leikkaus ajankohtaa. Sepäs seuraava jännitettävä juttu. 

Mutta kaikki täällä siis hyvin. :) 

keskiviikko 9. elokuuta 2017

RV23 ja neuvolakuulumiset

Eilen pyörähti käyntiin 23 raskausviikko. Tänään siis on 22+1. 18vkoa ja typy voi jo  olla sylissä. :) 

Neuvolassa kuunneltiin sydänäänet ja ne oli oikein mallikkaat. Totesi vain täti, että pitäis tää lonkka saada kuntoon ennen kun tyttö saa jalat alleen, sillä niin mahdoton meininki oli taas sydänääniä kuunnellessa. 
Hän siellä pötkötti mahassa poikittain. Pää vasemmalle ja peppu oikealle päin ja monotti ylöspäin. Näin on tykännyt siellä kokoajan olla. Vielä on tilaa onneksi kääntyillä kuin vain, vaikka pituutta alkaa olee jo lähemmäs 30cm. Painoakin jo puolenkilon verran. 


Sf-mitta, eli kohdunpohjankorkeus kuuluisi olla näillä viikoilla välillä 16-21cm. Mulla se oli 23cm. Hieman mennään käyrien yläpuolella ja onhan tuo jo valtava mahakin, mut ei syytä huoleen vielä näillä viikoilla kuulemma. 

Huomiseksi on aamulle varattu ylimääräinen neuvolalääkäri, sillä neuvolatäti oli huolissaan mun supistuksista, joita tulee ihan levossa, öisinkin ja jotka tuntuvat selässä. Tarkastamme siis tilanteen, ettei vain "paikat" kypsy liian aikaisin. 
Jos ei siellä mitään ihmeellistä tunnu ja näy, ni sitten on vain todettava, että olen herkkä aistimaan kipua. Kipua jota ei vielä pitäisi tuntua. 


Potkuja satelee ihan huimat määrät, joka hetki. I tunsi ne viikko sitten eka kerran ulospäin. Se on jotain ihan uskomattoman tuntuista. Näillä viikoilla hyvinkin ihania hetkiä. Niistä on aina kiitollinen. Sitten kun niitä ei tunne ni ollaankin jo huolissaan. Näin se vain menee. Tärkeimpiä asioita tällä hetkellä päivissä. 

Si-nivel oikuttelee kovin. Ei anna nukkua öisin kun pakottaa ihan lonkasta polveen asti. Kävely osittain tosi hankalaa. Päivän lenkin jälkeen on kipu vielä pahempaa. Hieronnat ei oikein tahdo tehota, tämä on vain kestettävä. 
Refluksin oireetkin ovat tosi kovia. Saa olla tosi tarkkana mitä suuhun pistää ja sekään ei auta kuin pahimpiin oireisiin.
Väsymys on edelleen kovaa, mut johtunee öisistä heräilystä. Suonenvedotkin tekee pohkeisiin kramppimaista kipua. 
Mut kaikista tärkeintä on psyyke, joka on mulla pysynyt tosi hyvänä. Tietty niitä hetkiä tulee ku suututtaa kaikki jne. Mut aika harvoin kuitenkin. Oon tällä hetkellä melko lauhkea kaveri :D. 

Malttamattomuus on läsnä päivittäin. Ei jotenkin jaksais odottaa sitä syntymän hetkeä. Eikä sitä kun Pyry saa leikkikaverin. Heistä tulee varmasti ihan loistava parivaljakko. 
Pyry aamuisin antaa kovasti hellyyttä masulle. Pusuja, haleja ja silityksiä. Kovasti höpöttääkin vauvalle omaa kieltään.
 Ihana <3

Huomenna onkin se Pyryn nukutus kun lonkka kuvataan. Mua jännittää se kovasti! Hyvin se varmasti menee, mut aina on se oma pieni jännitys matkassa. 
Kerron siis huomenna lisää uutisia, jokaisen asian suhteen. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Hei, me mentiin naimisiin.

  Päätettiin se muutama kuukausi sitten jo ja haluttiin tehdä se salassa, vain molempien vanhemmat olivat paikalla. 

Maistraatti, valokuvaus, syömään ja viikonlopuksi kylpylään. Juurikin oikein ihana hääviikonlippu näin raskaudenkin kannalta. 



Tässä mun kukkakimppu. Kävin sen suunnittelemassa Malmin Vihertalo-kukkakaupassa. Yksinkertainen ja kaunis. Tuota valkoista harsokukkaa tuli mun kampaukseenkin. 


Meidät vihittiin Helsingin maistraatissa. 4.8.2017. 


Tässä mä sainkin jo sormuksen. Se itse vihkiminen kestikin huimat pari minuuttia! Sieltä ei mitään edustavia kuvia tullut räpsittyä, mutta muutamia omaksi muistoksi. 

Maistraatista suuntasimme talvipuutarhalle kuvauksiin. Halusin, että kerrankin meistä otetaan kunnon kuvia muistoksi. Veikkaan, että kuvat tulee olemaan ihan mahtavia. Tässä alla pari kuvaa, jotka mun isä räpsäsi kuvauksien yhteydessä. Jos nämä jo näyttää näin kivoilta niin mitä ne kuvat on mitä tullaan vielä kuvaajalta samaan? En malta odottaa! 



Pyryn ilme on aivan huikea tuossa kuvassa! En vain voi olla ihastelematta tätä kuvaa! 


Ja tästä mä tykkään. Rakkautta täynnä kuva. Me kaksi, jo 10 vuotta yhteistä taivalta takana ja loppuelämä edessä. Se kaikki kiteytyy kuvaan. Oon sanaton ja suunnattoman onnellinen. 

Kuvauksen jälkeen lähdettiin syömään Herttoniemen Wanhaan Myllyyn. Meille oli varattu sieltä kabinetti ja meistä huolehdittiin todella hyvin. Kaikki ruoat oli ihan mielettömän hyviä. Suosittelen kokeilemaan, jos et ole siellä käynyt. 



Kahvitteluun he valmistelivat meille vadelmakakun. Mielettömän hyvää oli. Kruunasi koko ruokailun. 

Sieltä sitten mahat pullollaan lähetettiin Pyry mummin ja vaarin matkaan kahdeksi yöksi ja me vastanaineet suuntasimme Kirkkonummelle Långvik kylpylään rentoutumaan. 





Viikonloppu oli täydellinen. Saimme tosissaan rentoutua siellä. Juurikin sopivan rauhallinen hääviikonloppu meille kummallekin. Olimme sen ansainneet. 

Olen niin onnellinen just nyt. Nyt olemme virallisestikin yhtä suurta perhettä. Tästä on hyvä taivaltaa yhteistä matkaa.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Mökkiloma taakse jäi..


Muumimaailmareissu piti olla viimeinen reissu tälle kesälle, mut muhun iski mökkikaipuu. 
Joten meillä kävi tuuri kun ystävät otti meidät mukaan mökille! Siellä oli kaikki mitä vielä tarvittiin tähän loman loppuun. Tärkeimpinä: ystävät, ruoka, aurinko, vesi ja sauna. Rauhaakin oli aina välillä, sillon kun lapset ei ottanut yhteen 😉.  




Siellä oli niin nättiä ja täällä kaupungissa kuuluvat melut ei sinne asti ylety. Se oli kans se juttu mitä vielä lomaan kaipasin. 



Aivan maailman parhaimpia  metsämansikoitakin päästiin syömään. 




Ja tietty löytyi luontopolku/laavureissulta myös mustikoita suuhun asti. 


Me nautittiin kyllä reissusta kovasti, vaikka minun "kisakunto" ei meinannut oikein riittää. Nimittäin yöt on ollut mulla tosi tuskaisia lonkka/reisikivun takia ja viimeisenä yönä sitten sen kivun lisäksi valvoin  lähes neljä tuntia pitäen mahasta kii, hyvin kipeitä vatsanväänteitä kun  tuli. Huomenna onneksi on hoito lonkan kipuihin varattu. Toivottavasti auttaisi, että saisin hyvät yöunet takaisin. 

Tässä vielä mun oma mutrusuu. <3






Niin hauska kaveri. 

Vielä on loppuviikkoon tulossa jännittäviä hetkiä. Ikimuistoisia sellaisia, voin vannoa. Kertoilen niistä sitten lisää myöhemmin. :) 

Ps. Nyt on alkanut jo Rv22 ja tänään I tunsi vauvan liikkeet aamulla mahan läpi. Nää on niitä mielettömiä juttuja aina. Pysäyttäviä. Ihana kun niitä tuntuu enenevissä määrin, vaikka istukka edessä onkin. 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Raskauden puoliväli ylitetty. Mikä on mun vointi?


360 gramman verran rakkautta. Hyörinää, pyörinää, kuperkeikkoja. Kovasti siellä tutki varpaitansa sormilla ja välillä sormiakin imeskeli. Samanlainen touhuaja ku isoveljensä tässä vaiheessa raskautta. Ei edes kunnon kuvia saatu tytöstä. Hän oli söpö kuin mikäkin. Tulipas olosta hyvin malttamaton. Tule jo joulukuu. 

Mä oon voinu henkisesti tosi hyvin tähän asti. Rauhallinen ja seesteinen olo. Mutta on niitä päiviä kun mieliala vaihtelee tuhat kertaa laidasta laitaan. Itketään ja itseinhossa eletään. Miestä sekä poikaa vihataan ja seuraavassa kerrassa niitä tunteita vihataan ja itketään sitä, että miks taas tollee kimpaannuin ja sit pyydetään anteeksi ja taas vuorostaan nauretaan ja rakastetaan eniten. Välillä kadutaan koko raskautta ja välillä nautitaan niin mahottomasti jopa kaikista vaivoista. 

Sitten vähän synkempiä juttuja. Mutta näitä on hyvä purkaa itseltä omasta päästä ulos ja ehkä joku saa tästä myös vertaistukea. 

Mullahan on se ocd. Eli pakko-oireinen häiriö, joka pääasiassa on pakkoajatuksiin taipuva muoto. Jään siis jumiin ajatuksiin ja pidän niitä totuutena ja sen jälkeen iskee paniikki ja ahdistus, että nyt sekoan. Vähintään menen psykoosiin. Pelko kun on sitä kohtaan valtava. 
Noh, tämä häiriö on ollut aika hiljaiseloa viettävä raskauden aikana, joka on oikein loistava juttu. 
Nyt tässä muutaman lähiviikon aikana olen muutamana päivänä taas joutunut tekee kovasti töitä siihen, etten jumitu niihin ajatuksiin ja ne on saanut mua ahdistumaan. Mutta sitten ne on taas lievittynyt positiivisen ajattelun voimin. 
Avaanpa hiukan, että miten ne on nyt tullut esiin. Olen siis alkanut ihan hirveästi joku hetki ajattelemaan vauvaa mahassa, että mun on nyt pakko saada nähdä se ihan oikeasti. Pelkään jopa että sekoan niin, että teen jotain sellaista, että se lapsi tulee ulos. En vain tiedä mikä se sellainen tekeminen olisi edes.  Ja olen ahdistunut siitä ajatuksesta, että se ei ole mahdollista vielä moneen kuukauteen ja sen jälkeen olenkin varma, että sekoan ennen joulukuuta sen takia, että olen niin malttamaton odotuksen suhteen. Sitten tämä asia pyörii mun päässä monta tuntia, enkä voi muuhun keskittyä ja oon ihan jo paniikin partaalla. Sitten saan sen aina aikani ahdistuttua katkeamaan. Mutta se tulee taas kummittelemaan hetken päästä mieleen. Semmoinen kehä joka pyörii ympyrää. 

Tuo on siis sitä pakkoajatushäiriötä. Joka saa mut välillä hulluuden partaalle vaikka sitä se ei ole ja sinne se ei mua saa. Se on vain se mun pelko. Se on vain mun häiriö. Ei mulle mitään tapahdu ja kaikki menee hyvin. Sen tiedän. 

Toinen mun pelko on synnytys. Pelkään sitä ihan hirveästi ja muutaman viikon päästä mulla onkin aika synnytyspelkopolille. Mä sain viime synnytyksessä paljon paniikkikohtauksia ja en oikein hallinnut sitä synnytystä niin pelkään, että mulle käy taas samoin. Pelkään myös, että lapsi vammautuu synnytyksestä. Tai kuolee. Pelkään, että taas joudun salista äkkiä nukutukseen runsaan verenvuodon takia ja etten selviä siitä tällä toisella kertaa. Pelkään sitä ponnistamista. Sitä kipua  mikä siitä tulee. 

Nämä on siis niitä asioita mitä mietin sillon jos voin huonosti, mutta onneksi niitä on tosi vähän ollut tähän mennessä ja teen kaikkeni ettei niitä lisää tulisikaan. 

Sitten on vielä tuo si-nivelen kipu, joka ei Pyryn raskaudesta parantunut ollenkaan ja nyt se on alkanut kipeytymään tosi kovasti. Yöt on varsin hankalia myös sen takia. 

Näistä tulen varmasti jatkossakin höpisemään tänne. 

Pääasiassa voin kyllä mieleltäni vallan mainiosti. Sitä myös edesauttaa se, että on jo tuo yksi ihana lapsi joka pitää päivät touhukkaana. Hän pitää myös huolen siitä, että vauva voi hyvin massussa. Sen verran vauvalle antaa kokoajan pusuja ja kuiskii hälle jo nyt salaisuuksia. Mitä lie juonii vanhempien menoksi. Heh. 







sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Toinen kesälomareissu. Suuntana muumimaailma


Torstaina suuntasimme nokan kohti Turkua. Olimme varanneet huoneen holiday club Caribiasta. 2 yötä hintaan 99e, johon kuului aamupalat ja kylpylän vapaakäyttö. Tälläkin kertaa hotelli oli lomailun arvoinen. Kannatti käyttää postissa tullut alekuponki, sillä muumimaailmakin oli sitten vain 20 minuutin matkan päässä.  





Uimisen lisäksi kävimme Turussa seikkailupuistossa. Pyry nautti kummastakin tekemisestä ihan hirveästi. Nyt olisi hakusessa Pyrylle joku kiipeilykoulu tms. Koska hän on ihan mahdoton kiipeilemään. Mitään muuta ei tekisikään. Hän kokeilee jokaisen tielle tulevan esteen päästä yli, keinolla millä hyvänsä ja sitten hyppää korkealta alas. Huimapää ja äitiä hirvittää. Mutta niin todella hyvää liikuntaa noille yliliikkuville nivelille. 

Lauantaina tosiaan sitten suuntasimme muumimaailmaan. Tämä muumireissu meidän piti tehdä jo juhannuksena, mutta kun enterorokko Pyryä ja mua vaivasi, se jäi välistä pois. Nyt sinne pääsimme, vaikkakaan ei vieläkään täysin terveenä. Pyryllä puhkesi heti tämän reissun alussa paha  silmätulehdus. Onneksi kerran eräs lääkäri oli niin reilu, että kirjoitti silmätippoja monta reseptillistä valmiiksi, tietää Pyryn silmät ongelmallisiksi tässä asiassa. Meidän siis täytyi vain turkuun mentäessä pistäytyä apteekissa. Onneksi käytiin, sillä Muumimaailma aamuna silmät näytti vasta tervehtymisen merkkejä, olemassa oleva yskä vain paheni tulehduksen myötä ja on kyllä inhottavan kuuloinen. 

Mutta niin.. Päästiin muumien tykö ja sää suosi meitä. Päästiin parkkeeraamaan autokin ihan sillan lähelle, siinä kun on invapaikkoja ja meillä nykyään tuo pysäköintilupa on, Pyryn holtittoman sinkoilevan käytöksen ja sijoiltaan menevän lonkan takia, häntä ei siis saa pakottaa kävelemään omaa tahtoaan pitempään.

Heti ensimmäiseksi päästiin katsomaan pikku myyn synttäreitä! Ja sekös oli kummallista ja huippua Pyryn mielestä! 




Muumipappa oli seuraava kohde. Pääsi hän papan syliinkin. 




Noin. Ja niin hän taas pussaili pappaa mahottomasti. 







Pappa lähti taluttaen mukana myös sisälle. Pyryn menemistä on hauska seurata, mutta toppuutella saa paljon, sillä hän ei päästäisi hahmoista ollenkaan irti! 


"haisuwi"  sanoo Pyry. Hahmoista ihan lemppari tällä hetkellä. En tiedä onko enää, sillä haisulihan ei tunnetusti halaa. Se oli outoa käytöstä Pyryn ilmeiden perusteella. 


Mammakin käytiin tervehtimässä. 

Juoksua riitti. Ruokakin välillä maistui ja koko päivä siellä vierähtikin. Sitten paikan kiinni mentäessä suunnattiin auton keula kohti kotia ja Pyry nukkuikin koko automatkan. Väsyttävä mutta paljon antava reissu takana. 

Nyt nautitaan kesäilmoista kotoa käsin suurimmaksi osaksi. 

Tiistaina on vihdoin ja viimein rakenneultra. Innolla odotan pikkutyypin tapaamista. Kertoilen sitten lisää vähän mitä siellä kerrotaan ja muutenkin että miltä tää nyt sitten tuntuu ku puoli välin yli mennään. :) 

Muutaman viikon päästä on muuten edessä Pyryn nukutus. Lonkasta otetaan tt- ja magneettikuvat. Sitten nähdään et mitä sille lonkalle tehdään. Mua hirvittää se nukutusjuttu. Se vaan on jotenkin tosi jännittävää ja pelottavaa. Mutta pian se on onneksi jo ohi. 

Nyt on unille meno aika itselläkin. Pyrykin  kerrankin nukkuu jo nyt..