tiistai 25. heinäkuuta 2017

Raskauden puoliväli ylitetty. Mikä on mun vointi?


360 gramman verran rakkautta. Hyörinää, pyörinää, kuperkeikkoja. Kovasti siellä tutki varpaitansa sormilla ja välillä sormiakin imeskeli. Samanlainen touhuaja ku isoveljensä tässä vaiheessa raskautta. Ei edes kunnon kuvia saatu tytöstä. Hän oli söpö kuin mikäkin. Tulipas olosta hyvin malttamaton. Tule jo joulukuu. 

Mä oon voinu henkisesti tosi hyvin tähän asti. Rauhallinen ja seesteinen olo. Mutta on niitä päiviä kun mieliala vaihtelee tuhat kertaa laidasta laitaan. Itketään ja itseinhossa eletään. Miestä sekä poikaa vihataan ja seuraavassa kerrassa niitä tunteita vihataan ja itketään sitä, että miks taas tollee kimpaannuin ja sit pyydetään anteeksi ja taas vuorostaan nauretaan ja rakastetaan eniten. Välillä kadutaan koko raskautta ja välillä nautitaan niin mahottomasti jopa kaikista vaivoista. 

Sitten vähän synkempiä juttuja. Mutta näitä on hyvä purkaa itseltä omasta päästä ulos ja ehkä joku saa tästä myös vertaistukea. 

Mullahan on se ocd. Eli pakko-oireinen häiriö, joka pääasiassa on pakkoajatuksiin taipuva muoto. Jään siis jumiin ajatuksiin ja pidän niitä totuutena ja sen jälkeen iskee paniikki ja ahdistus, että nyt sekoan. Vähintään menen psykoosiin. Pelko kun on sitä kohtaan valtava. 
Noh, tämä häiriö on ollut aika hiljaiseloa viettävä raskauden aikana, joka on oikein loistava juttu. 
Nyt tässä muutaman lähiviikon aikana olen muutamana päivänä taas joutunut tekee kovasti töitä siihen, etten jumitu niihin ajatuksiin ja ne on saanut mua ahdistumaan. Mutta sitten ne on taas lievittynyt positiivisen ajattelun voimin. 
Avaanpa hiukan, että miten ne on nyt tullut esiin. Olen siis alkanut ihan hirveästi joku hetki ajattelemaan vauvaa mahassa, että mun on nyt pakko saada nähdä se ihan oikeasti. Pelkään jopa että sekoan niin, että teen jotain sellaista, että se lapsi tulee ulos. En vain tiedä mikä se sellainen tekeminen olisi edes.  Ja olen ahdistunut siitä ajatuksesta, että se ei ole mahdollista vielä moneen kuukauteen ja sen jälkeen olenkin varma, että sekoan ennen joulukuuta sen takia, että olen niin malttamaton odotuksen suhteen. Sitten tämä asia pyörii mun päässä monta tuntia, enkä voi muuhun keskittyä ja oon ihan jo paniikin partaalla. Sitten saan sen aina aikani ahdistuttua katkeamaan. Mutta se tulee taas kummittelemaan hetken päästä mieleen. Semmoinen kehä joka pyörii ympyrää. 

Tuo on siis sitä pakkoajatushäiriötä. Joka saa mut välillä hulluuden partaalle vaikka sitä se ei ole ja sinne se ei mua saa. Se on vain se mun pelko. Se on vain mun häiriö. Ei mulle mitään tapahdu ja kaikki menee hyvin. Sen tiedän. 

Toinen mun pelko on synnytys. Pelkään sitä ihan hirveästi ja muutaman viikon päästä mulla onkin aika synnytyspelkopolille. Mä sain viime synnytyksessä paljon paniikkikohtauksia ja en oikein hallinnut sitä synnytystä niin pelkään, että mulle käy taas samoin. Pelkään myös, että lapsi vammautuu synnytyksestä. Tai kuolee. Pelkään, että taas joudun salista äkkiä nukutukseen runsaan verenvuodon takia ja etten selviä siitä tällä toisella kertaa. Pelkään sitä ponnistamista. Sitä kipua  mikä siitä tulee. 

Nämä on siis niitä asioita mitä mietin sillon jos voin huonosti, mutta onneksi niitä on tosi vähän ollut tähän mennessä ja teen kaikkeni ettei niitä lisää tulisikaan. 

Sitten on vielä tuo si-nivelen kipu, joka ei Pyryn raskaudesta parantunut ollenkaan ja nyt se on alkanut kipeytymään tosi kovasti. Yöt on varsin hankalia myös sen takia. 

Näistä tulen varmasti jatkossakin höpisemään tänne. 

Pääasiassa voin kyllä mieleltäni vallan mainiosti. Sitä myös edesauttaa se, että on jo tuo yksi ihana lapsi joka pitää päivät touhukkaana. Hän pitää myös huolen siitä, että vauva voi hyvin massussa. Sen verran vauvalle antaa kokoajan pusuja ja kuiskii hälle jo nyt salaisuuksia. Mitä lie juonii vanhempien menoksi. Heh. 







sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Toinen kesälomareissu. Suuntana muumimaailma


Torstaina suuntasimme nokan kohti Turkua. Olimme varanneet huoneen holiday club Caribiasta. 2 yötä hintaan 99e, johon kuului aamupalat ja kylpylän vapaakäyttö. Tälläkin kertaa hotelli oli lomailun arvoinen. Kannatti käyttää postissa tullut alekuponki, sillä muumimaailmakin oli sitten vain 20 minuutin matkan päässä.  





Uimisen lisäksi kävimme Turussa seikkailupuistossa. Pyry nautti kummastakin tekemisestä ihan hirveästi. Nyt olisi hakusessa Pyrylle joku kiipeilykoulu tms. Koska hän on ihan mahdoton kiipeilemään. Mitään muuta ei tekisikään. Hän kokeilee jokaisen tielle tulevan esteen päästä yli, keinolla millä hyvänsä ja sitten hyppää korkealta alas. Huimapää ja äitiä hirvittää. Mutta niin todella hyvää liikuntaa noille yliliikkuville nivelille. 

Lauantaina tosiaan sitten suuntasimme muumimaailmaan. Tämä muumireissu meidän piti tehdä jo juhannuksena, mutta kun enterorokko Pyryä ja mua vaivasi, se jäi välistä pois. Nyt sinne pääsimme, vaikkakaan ei vieläkään täysin terveenä. Pyryllä puhkesi heti tämän reissun alussa paha  silmätulehdus. Onneksi kerran eräs lääkäri oli niin reilu, että kirjoitti silmätippoja monta reseptillistä valmiiksi, tietää Pyryn silmät ongelmallisiksi tässä asiassa. Meidän siis täytyi vain turkuun mentäessä pistäytyä apteekissa. Onneksi käytiin, sillä Muumimaailma aamuna silmät näytti vasta tervehtymisen merkkejä, olemassa oleva yskä vain paheni tulehduksen myötä ja on kyllä inhottavan kuuloinen. 

Mutta niin.. Päästiin muumien tykö ja sää suosi meitä. Päästiin parkkeeraamaan autokin ihan sillan lähelle, siinä kun on invapaikkoja ja meillä nykyään tuo pysäköintilupa on, Pyryn holtittoman sinkoilevan käytöksen ja sijoiltaan menevän lonkan takia, häntä ei siis saa pakottaa kävelemään omaa tahtoaan pitempään.

Heti ensimmäiseksi päästiin katsomaan pikku myyn synttäreitä! Ja sekös oli kummallista ja huippua Pyryn mielestä! 




Muumipappa oli seuraava kohde. Pääsi hän papan syliinkin. 




Noin. Ja niin hän taas pussaili pappaa mahottomasti. 







Pappa lähti taluttaen mukana myös sisälle. Pyryn menemistä on hauska seurata, mutta toppuutella saa paljon, sillä hän ei päästäisi hahmoista ollenkaan irti! 


"haisuwi"  sanoo Pyry. Hahmoista ihan lemppari tällä hetkellä. En tiedä onko enää, sillä haisulihan ei tunnetusti halaa. Se oli outoa käytöstä Pyryn ilmeiden perusteella. 


Mammakin käytiin tervehtimässä. 

Juoksua riitti. Ruokakin välillä maistui ja koko päivä siellä vierähtikin. Sitten paikan kiinni mentäessä suunnattiin auton keula kohti kotia ja Pyry nukkuikin koko automatkan. Väsyttävä mutta paljon antava reissu takana. 

Nyt nautitaan kesäilmoista kotoa käsin suurimmaksi osaksi. 

Tiistaina on vihdoin ja viimein rakenneultra. Innolla odotan pikkutyypin tapaamista. Kertoilen sitten lisää vähän mitä siellä kerrotaan ja muutenkin että miltä tää nyt sitten tuntuu ku puoli välin yli mennään. :) 

Muutaman viikon päästä on muuten edessä Pyryn nukutus. Lonkasta otetaan tt- ja magneettikuvat. Sitten nähdään et mitä sille lonkalle tehdään. Mua hirvittää se nukutusjuttu. Se vaan on jotenkin tosi jännittävää ja pelottavaa. Mutta pian se on onneksi jo ohi. 

Nyt on unille meno aika itselläkin. Pyrykin  kerrankin nukkuu jo nyt.. 

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kesäloman ensimmäinen viikko ja rv 19 loppu.



Heti meidän yhteisen kesäloman alkaessa starttasimme auton mun kotikaupunkiin Kokkolaan. Viikko taas meni hurjaa vauhtia ja tuli nähtyä mieletön määrä ihania tyyppejä. 
Säät ei niin suosinut meitä, mutta onneksi se ei menoa ja meininkiä haitannut. 




Käytiin Kälviällä Toivosen eläinpuistossa mun veljen ja hänen tytön kans. Reissu ei menny ihan niin miten oltii ajateltu, koska Pyry pelkäsi siellä kaikkea. Sylihommiksi meni siis. Paras paikka oli se ilmainen liukumäki siinä ennen sisäänpääsy maksua. Tietty myös ne paikat missä ei eläimiä ollut, oli mieleen.  










Pyry on tosi kiinnostunut koirista ja etsii niitä joka paikasta, joka vieraspaikassakin heti varmistaa viittomalla hauvaa, että mahtaako talosta löytyä, mutta pelko on liian iso niihin tutustua. Haukkuminen saa pojan kauhun valtaan. Harmillista ihan hänen omastakin mielestä tämä hillitön pelkääminen. 





Olihan se pakko ottaa kuva kun rv19 käynnistyi alkuviikosta. Vatsa on tullut jo ihan huomattavasti esiin.  Jotenkin nautin hirveästi tästä olotilasta, vaikka si-nivel oikuttelee ihan tosissaan. Ei tahdo kovin kauaa pystyä olemaan jaloillaan päivässä. Harjoitussupistuksiakin tulee harva se hetki ja refluksin oireet on kovia iltaisin. 
Potkujakin tuntuu, mutta niin harvakseltaan, että monen monta kertaa olen jo ollut varma, että ei siellä mahassa ketään ole. Sitten typy päättääkin aina heittää voltin, varmistakseen mun mielenrauhan. Tämän asian suhteen on nyt jo tämä tyttö erilainen kuin Pyry. Pyry ei näillä viikoilla antanut mun edes enää nukkua ja se jatkuu edelleen. Toivonkin kovasti, että tämä meinaa sitä, että tyttö on saanut äitinsä unenlahjat. Heh.

Huomenna vuorossa aamulla vauvan sydänultra lastenklinikalla. Saatiin tämmöinen ylimääräinen ultra, koska ensimmäisellä lapsella oli sydänvika. Vaikka se todennäköisesti ja melko varmasti johtuikin downin syndroomasta. Mutta onhan se hyvä tutkia. Huomenna siis tutkimaan asiaa! 



Touhutalossakin käytiin sadepäivänä kuluttamassa energiaa Pyryltä. Hän juoksi yhtäsoittoa 3 tuntia! Ihan käsittämättömän menijä. :D



Pyry kerkesi näkemään suuren määrän serkkuja. Hän tulee niin hyvin juttuun kaikkien serkkujen kanssa ikään katsomatta. Pienempien kanssa menee aika oikein mukavasti leikissä kuin leikissä. Isommat serkut on taas hyvin kiinnostuneita Pyrystä tämän downeuden tuoman erilaisuuden takia varsinkin. Kovasti käskevät Pyryä toistamaan sanoja ja käskee Pyryn opettaa myös viittomia heille. 
Mielettömän liikuttavaa katseltavaa. He kaikki pitävät Pyrystä aivan tosi paljon. Kuka hänestä ei pitäisi. Hän on kaikkien halinalle, ystävä ja iloinen leikkikaveri. Ottaa kaikki muut huomioon ja on ystävällinen jokaiselle. Hän näyttää jokaiselle välittämisensä ja he kaikki serkut ottavat niin paljon Pyrystä mallia, niinkuin Pyry ottaa myös heistä. 

Ihan kyllä mahtava reissu takana. Nyt väsy painaa ja oma sänky odottaa nukkujia. 

Palataan taas pian asiaan. :)