tiistai 31. lokakuuta 2017

Pyry Robinin keikalla.

Pyryn unelma toteutui viikonloppuna. Hän pääsi vihdoin katsomaan Robinia. 
Hän ei millään meinannut pysyä penkissään, taputti sen verran kovaa jatkuvasti ja huusi obia.
Hän oli maailma onnellisimman näköinen.






Boom kah vei ylivoimaisesti voiton kaikista biiseistä. Sen Pyry jorasi ihan kunnolla.




Keikka kesti n. 2h, joista pyry jaksoi paikoillaan olla hienosti ensimmäisen tunnin ajan. Sitten alkoi tulla jano, nälkä ja väsy. Mutta loppuun asti sinniteltiin parin pienen "happihyppelyn" voimin.


Keikan lopussa vielä jätski oli saatava. Sen jälkeen oli ilo lähteä yöunille. 


Yksi muisto Pyrylle lisää matkansa varrelle. Täydellinen muisto sellainen.



maanantai 30. lokakuuta 2017

Vauvasuihkut x2


Mun ympärillä on joukko aivan maailman rakkaimpia ystäviä.

Aloitetaanpa siitä,että kun kävin siellä Kokkolassa ni mun kaksi ihanaa niistä ystävistä järjesti mulle aivan ihanan illan. Sinnehän siis lähdin tosi pienellä varoitusajalla ja silti ne oli loihtinut niin kaunista pöytään yhdeksi illaksi. Nämä olivat siis mun ensimmäiset vauvasuihkut ikinä ja aivan täydelliset pienessä joukossa. Ikimuistoiset. Te tiedätte sen. Kiitos. Kiitos. Kiitos.




Ja toiset suihkut tuli sitten eilen. Meidän kotona. 



Minähän siis odotin kuin hullu, että joku päivä mut yllätetään ja aivan kyllästymiseen asti I sai kuulla mun vinkunaa, että "ihan varmaan mä en saa niitä isoja showereita nytkään", "voitko kertoo mulle jos tiiät jotai", "mä en kestä jos kukaan ei järkkää mulle mitään", mäkämäkämäkä. Ja jatkuvalla syötöllä raivostuttavasti yritin arvuutella, että jokojokojoko. Nytkö ne tulee tänne meille ku me mennään tuonne ja blaablaa. Voitte varmaan arvata, että rakastan ylläreitä sekä itselle, että tehä niitä myös muille. 


Eilen mentiin siis perheen kesken syömään. I varasi pöydän ravintolasta viime viikolla ja mä silloin jo sille epäilyksiä heitin, koska eihän se nyt yllättäin mua vie vaa syömään:D. Ajattelin, että ne ois järjestetty siellä raflassa. Jouduin hieman pettymään, että ei vieläkään. Perhana.


No sit sieltä lähdettiin kotia. Tarkoituksena tulla lepäilee ennen Pyryn hoploppiin viemistä. Autossa en jaksanut sitten alkaa mitään epäilyksiä enää heittelee, mut kelasin I:n mentyä eri reittiä kotia kuin yleensä, et pitäiskö kysyy et onko siel jotain kavereiden autoja parkissa ku tollee reittejä muuttelet. Mut en sit viittinyt, ku hermot sillä oli jo menny mun raivostuttavaan tyyliin puhua niistä kokoaja. Ja olin jo luovuttanut sen päivän suhteen, koska oltiinhan me menossa hoploppiin.


Sit astuin meidän sisälle kotiin ja aloin haistelemaan, että mikä ihme täällä haisee ku mä just ennen lähtöä kyl piparminttuöljyä tänne höyryyttelin ja nyt sen tuoksun tilalla oli ruoan tuoksu. Mut en kerennyt avata suutani kun joukko ystäviä huutaa kurkku suorana YLLÄTYS!



Ja se todenteolla olikin yllätys. Iso sellainen. Vaikka jatkuvasti loin itselleni mielikuvia suihkuista ni en mä silti osannut odottaa mitään tällaista. Sillä ne oli vaan mun unelmia ja nyt ne unelmat kävi toteen. Eihän nyt sellaista yleensä käy. Eihän ;). 

Mä oon kyllä niin täynnä rakkautta mun läheisiä ja ystäviä kohtaan, että ei tosikaan. Rakastan teitä jokaista, jotka täällä olitte ja myös teitä jotka ette paikalle asti päässytkään syystä tai toisesta. Ootte mun syrämessä. Tiätte sen.



Ja sitten vielä mä sain jalkahoidon ja kynsien lakkauksen. Mainitsivat vielä, että nää kynsilakathan on sitten siellä synnärille vielä iskussa, sillä sen aikaa ne pysyy vielä täydellisesti varpaissa. Nii. Eli niin lähellä se synnytys tosiaan on. Hullua. Jännittävää. Kutkuttavaa. Eli matkaa on vain jäljellä kynsien lakkojen verran. Hyvin vähän.
Huomenna starttaa siis jo raskausviikko 35. 

Nyt on vauva sitten toivotettu tervetulleeksi maailmaan ja näillä yllätyksillä jaksaa odotella vielä sen reippaan kuukauden enintään. 

Te ette usko kuinka onnekas oon. Kuinka onnellinen oon näistä kaikista ihmisistä mun ympärillä. Näitten tyyppien takia en saanut millään unta eilen. Ja vieläkin koristeluja täällä ihastelen.

Kiitos.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Viimeinen reissu



Aloitetaan Pyryn kuulumisilla. Pyrystä tulee kokoajan isompi poika ja kovasti ottaa oppia päiväkotikavereiden toiminnoista ja juurikin ehkä niistä pienistä pahoista jutuista. Mitä ei siis välttämättä tarvis edes oppia.. 
Päiväunet ovat jääneet pojalta kokonaan pois ja se tietty verottaa ihanasti meidän illoista. Ne ovat liiankin usein kaaosta, sekasortoa ja itkua. Olen jopa tullut siihen pisteeseen, että ihan koko perheen hyvinvoinnin tähden olisi päästävä juttelemaan kehitysvammapuolen psykologin kanssa, että miten toimia tilanteissa kun ne tuppaa riistäytymään iltaa kohden käsistä. 
Haastavampiahan näistä meidän hetkistä tekee se, että kun Pyry ei puhu, eikä osaa ilmaista mielipiteitään sanoin, eikä viittominkaan vielä. Vaikka viittomia tulee kokoaja enenevissä määrin. Siitä tulee se turhautuminen ja käytös muuttuu radikaalisti. 
Monta päivää sitä itse aikuisena jaksaa kärsivällisyyden kanssa kulkea käsitysten, mutta sitten tulee se loppu sillekin. Sille ei vain oikein mahda mitään tällä hetkellä, mutta sille pitäis jotain mahtaa koska se, että kun itse alkaa kirkua ja käyttäytyä kuin itse uhmaikäinen on kaukana vanhemmanroolista. Sitä tunnetilaa on erityislapsen vielä vaikeampi ymmärtää kuin taviksen, sillä tällä meidän erityiselläkin on tunnetilojen säätelyssä ja niiden ymmärtämisessä erittäin paljon vaikeuksia. Esimerkkinä se, että jos minä tai vaikka joku muu nauraa vähänkään liian pitkään tai kovaan, saa tämä pieni herra siitä raivarin, koska hänellä ei siihen ymmärrys riitä jossain vaiheessa enää laisinkaan.  

Tämäkin varmana tästä jossain vaiheessa rauhoittuu. Toivottavasti. Onneksi meillä on apua saatavilla kuitenkin jos vain sitä itse hakee. 



Hän on siis edelleenkin niin ihana aurinkoinen poika. Kiitollinen kaikista pienimmistäkin asioista. Kiitos -sanaa kuulen päivässä noin miljoona kertaa valehtelematta. Arjessa on vain tällä hetkellä isoja haasteita sen väsyneen käytöksen kanssa ja ei oikein hirveästi asialle voi unien osalta tehdä mitään, sillä ei häntä voi pakottaa nukkumaan päiväunia, eikä me olla vieläkään keksitty keinoa miten hän nukkuisi yöt heräilemättä kymmentä kertaa. Mutta kyllä me näistäkin selvitään. Kaikesta ollaan tähänkin mennessä selvitty. 


Tietysti vaikeaa tästä tekee myös tämä loppuajan raskaus. Olenhan jo viikolla 32 ja väsymystä on nähtävissä. Onneksi tää vauva antaa mun yöt nukkua suhteellisen hyvin. Toisin kuin Pyry aikoinaan mahassa. Toivottavasti tää kertoo hyvää tulevasta vauva-ajasta. 


Käytiin fröbeleiden 30v keikalla.
Pyry opetti heille miten hänen mukaansa
Fröbelit viitotaan. :) 


Ja että näistä arjen vaikeuksista selviäisi on välillä otettava itselleen aikaa. Sitä en olekaan ottanut hetkeen, ainakaan näin matkan merkeissä. 
Tällä hetkellä istun siis junassa, kohti Kokkolaa. Äidin ja isän hoiviin menen. Yksin. 
Päätin tämän reissun yks kaks toissa päivänä.  Olin hyvin turhautunut ja väsynyt ja päätin, että vaikka en siellä sais nukuttua ni nyt mun on otettava se oma hetki. Viimeisen kerran on siihen mahdollisuus ennen vauvaa. 

Hyvää tästä tulee. Ja kaikesta muistakin tulevista päivistä. Välillä täytyy vain ottaa itselleen sitä omaa tilaa. Antaa itselle armoa. Hengittää syvään ja levätä. Arkea on hyvä katsoa välillä vähän kauempaa. Siellä niitä oivalluksia yleensä syntyy. Huomaa taas levättyään, että jaksaa paremmin taas sen pienen rakkaan oikuttelevaa käytöstä.

Näissä merkeissä ihanaa viikonloppua kaikille. 





keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Rv 31 (30+1) ja 4D ultra


Tänään tuli kolmas kerta kun kävin Perhe Artessa 3D/4D Ultrassa. Kahdella aikasemmalla kerralla ei ole saanut vauvan kasvoja näkyviin laisinkaan. Sykkyrällä olo on hänen suosikkiasento. Vasemmalla silmällä vasemman jalan varpaat, oikealla silmällä oikean jalan polvi ja oikean käden nyrkki. Mutta nyt hän siirsi polven ja nyrkin pois tieltä ja saimme kuvia.

Hän on täydellinen. Niin söpö etten kestä. Rakkautta.



Jotenkin tää tuntuu vielä enemmän todelliselta. Häneltä löytyi silmät, nenä ja suu. Niin ihanan näköinen tapaus. Oon jossain taivaissa tällä hetkellä. Haha.

Eilen oli istukkalääkäri. Siis sen takia kun Pyryn aikana kehittyi istukan vajaatoiminta. Kaikki näytti sielläkin oikein hyvältä. Painoa löytyy tytöltä jo 1572g. Vastaa täysin raskausviikkoja ja päiviä. Kasvaa keskikäyrillä edelleen. Jos näin jatkuu niin hänen painonsa ois arvion mukaan syntymässä noin 3,6kg. Mutta nämähän on vain arvioita.


Kaikki siis oikein hyvin vauvan osalta.
Mun osalta asiat vaikeutuu.
Närästys on ihan järkyttävää. Refluksi vaivaa todenteolla nyt. Ei auta vaikka käytän lääkkeitä siihen, silti kaikki ruoka tulee ylös.
 Nivuskivut ja lonkkakivut on melkoisia. Kävely hankaloituu ja näytän ankalta, kohta varmaan kuuluu vaakkumistakin!
Nukkuminen on haastavaa asennosta huolimatta, sillä rintalasta on kivulias ja se säteilee ympäri ylävatsaa. Painajaiset kiusaavat jatkuvasti öitä. Ne on ihan hirveitä!
Harkkasupistuksia tulee päivittäin, tunnettain on ja öisinkin ja ne alkaa olla melko napakoita, mutta onneksi ei ole tehnyt muutoksia mihinkään.
Synnytys lähestyy ja sekin pelottaa hurjasti.
Mutta pääasia kuitenkin on, että mun mieli ja psyyke voi oikein hyvin. Sillä mä tulen pärjäämään loppuun asti. Vauvan potkutkin saa kivut unohtumaan. Kaikki tämä palkitaan kuitenkin jo parissa kuukaudessa.

Uskomatonta.