sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Pyry ja sisko

Oon miettinyt, että missä kohtaa mulla on päivissä aikaa kirjoitella tänne kuulumisia. No nyt sen keksin. Päivällä kun nukun vauvan kanssa arkisin univelkoja pois, siivoan, teen ruokaa, käyn ulkoilemassa, otan Pyryn vastaan eskarista ja iltarumban jälkeen alkaa mun ja vauvan yörumba. Sillon yörumban aikaan kun typy syö lohtutissiä mahakipuihin ja itsensä on pidettävä hereillä, silloin mulla on toisella kädellä aikaa yrittää hitaasti mutta varmasti tänne kirjoittaa.


Mitenkäs Pyryllä on mennyt siskon kanssa?



Kuvakin hieman sitä kertonee. Siskoa on silitettävä vaikka oman lempiohjelman aikana.
Pussailla haluaisi häntä kovasti ja sylissäkin haluaa pitää.

On sisko hieman pelottavakin. Silloin kun hän päästelee itkuääniä. Sillon vauva on vietävä heti kauemmaksi. Sillon saattaa Pyryllä mieli nipistää vauvaa, mutta sitä ei ole vielä tehnyt. Tietää sen, että sen jälkeen itse kullekin tässä talossa tulisi suuri suru.



Äidille ja isälle kovasti osoitetaan mieltä. Yrittää kovasti meitä määräillä. Hänen täytyisi itse saada päättää kaikki. Milloin syödään, milloin katsotaan tvtä ja milloin tabletilta omia ohjelmia. Jos homma ei pelitä kuten hän itse haluaa, tulee siitä kovaa huutoa, nipistelyä ja loppuviimein itku. Näin kirjoitettuna kuulostaa kovin tyypilliseltä uhmalta ja pieniltä vastaan hankaamisilta, mutta sitä se ei tosiaan ole. Nykyään useammin on meillä vanhemmilla olo, että miten me pärjätään tämän pojan kanssa. Välillä tuntuu ettei pärjää ja sen takia olemme nyt hakeneet apua ammattilaisilta. Vinkkejä siis tilanteista selviytymiseen tarvitaan. Arvata vain saatatte minkälaisia uhmakohtaukset on jos ei pysty puheella tuomaan omaa suuttumustansa esiin. Mutta ehkäpä nämä tästä?

Taantumaa. Sitäkin on tullut. Vaippaan tehdään taas kaikki tuotokset. Se on vähän harmillista. Pyry kun osasi jo hienosti isommat asiat tehdä vessassa ja useammin myös pienemmätki tarpeet pyydettäessä hoiti vessassa. Nyt ne ovat nykyään taas housuissa, koska sinne vesssan ei poikaa saa muutako joskus  lahjomalla ja silloinkin on yleensä  vessamatkalla kerennyt  tarpeet tehdä vaippaan. Mutta eiköhän se taas tästä. 
Lasitkaan ei oikein pysy hyppysissä juodessaan, niissäkin siirryttiin takaisin muovisiin väliaikaisesti.



Pyrylle on tullut myös jännä suhtautuminen n.1v lapsiin. Hän kokee ne hyvin pelottavina. Heidän kanssa ei voi syödä samassa pöydässä, saati oikein leikkiäkään. Hermot meinaa mennä jos ne puhuu, syö tai kävelee liian vauhdikkaasti.  Kiivetään  mun syliin turvaan ja laitetaan silmät kiinni ettei nähdä heitä. Olen yrittänyt kysyä, että pelottaako Pyryä, että niitä pieniä lapsia tulisi meille lisää nyt jatkuvasti kun siskokin nyt on tullut jäädäkseen. Hän vastaa joo, mutta tiedä sitten. Vai ovatko kenties liian pieniä ja ehtiväisiä nämä 1vuotiaat pyryn silmissä ja se vauhti vain pelottaa?

En olisi voinut kuvitellakaan näin ihanaa suhtautumista vauvaan Pyryltä. Hän rakastaa vauvaa ihan mielettömästi. Kiltisti hoivaa, tuo harsoa vauvalle ja pupua kainaloon.  Aina ennen pvkotiin lähtöä pitää saada siskoa pitää sylissä ja pusutella. Juurikin aivan mahtava isoveli.

Ovat kyllä yhdessä niin liikuttava näky.

Kirjoittelen pian taas lisää. :)

torstai 11. tammikuuta 2018

Synnytyskertomus


Tästä tulee pitkä kertomus. Jota on erittäin paljon tiivistetty. Sillä kestoa tälle synnytykselle tuli 38tuntia. Josta 38 tuntia oli täyttä kipua. Joista kuitenkin ensimmäisenä puolikkaan selvisin luonnon omin kivunlievitys keinoin. Ja nyt tämän kokemuksen läpi käyneenä voin sanoa olevan melkoisen rautainen mimmi.

Mulla käynnistettiin synnytys 28.11.2017. Olin ollut edeltävän viikonlopun kokonaan sairaalassa, koska perjantaina en tuntenut vauvan liikkeitä. Liikkeitä ei myöskään tullut käyrillä maatessa, eikä ultrassa lääkärikään vauvaa saanut liikkeelle, joten sinne jäin seurattavaksi. Ultrassa myös katsottiin lapsivettä olevan liian vähän ja tätä lapsiveden vähyyttä oli jo tarkkailtu viikoilta 32 lähtien. Silloin kun se ekan kerran huomattiin niin täytyi mun olla tarkkana kotona liikkeiden suhteen ja sen suhteen, että huomaanko lapsivettä tihkuttavan. Sitä en huomannut. Eli mysteeriksi jäi sen osalta, että mistä lie johtui.


Käynnistys sovittiin sitten viikonlopun sairaalassa olon jälkeen mun huolen takia ja sen lapsiveden niukkuuden takia. Käynnistyspäivänä viikkoja oli tasan 38+0.







Mä pidin mun läheisille kavereille Whatsappissa synnytysryhmää, minne ahkerasti päivitin tilannetta. Sitten kun mä en ihan kaikkea itse pystynyt enää kirjoittelee niin I piti huolen, että synnytys tuli kerrottua tarkkaan lähipiirille. Musta se oli ihan tosi hyvä idea, sillä mä en muistais mitään muuten enää synnytyksestä. Sieltä ryhmästä näkee lähes kellon tarkkuudella mitä on milloinkin tapahtunut.

Putkeenhan ei synnytys mennyt alkuunkaan.

28.11 tiistaina synnytys käynnistettiin ballongilla. 

Klo: 11.29 minä: nyt on ballonki paikoillaan ja ai vietävä mikä olo.


Ja se tosiaan oli aika kamalaa. Supistukset oli tosi voimakkaita. Kuusi tuntia se pysyy paikallaan ja sitten tarkastettiin klo 19 tilanne. Olin varma et saan hyviä uutisia ja kalvot puhki.

Klo: 19.00 minä: paikat vetäytynyt takas kii tai jotain sellaista. Siis kohdun sisäsuu. Ni nyt sit otettiin cytotec suun kautta ja katsotaan mitä tapahtuu. En meinannut suostua sitä ottaa, meinas iskeä katumus päälle, mut kätilö sai puhuttua ympäri. Nyt sit jännätään kuin käy. Jos ei tuosta murusesta ole apua niin aamulla sit uusi ballonki ehkä ensisijaisesti.  Ai että on kurja fiilis. Hirveät kivut 6h eikä mitään apua.

29.11 klo: 4.19 minä: supistuksia on tullut 4 minuutin välein koko yön lääkearsenaaleista huolimatta. Mut nukahtamislääkkeen ansiosta olen aina ne parin minuutin välitkin torkahtanut. Puolilta öin oli tilannekatsaus alakertaan ja mitään ei ollut tapahtunut. Aika samaa kaavaa siis mennään kuin Pyrystä aikoinaan.

Pyrystä sentään oli mennyt vedet jo tuossa vaiheessa aikoja sitten ja olin jo salissa saamassa kunnon kipulääkkeitä.


Klo 9.33 minä: vauvan sykkeet kokoaja 160-185. Eniten heilui 175-185 väliä. Kävivät juottaa äsken hirveän määrän vettä jos siitä on kyse ja otetaan lisää käyrää.

Klo 9.40 minä:  kohta onneksi lääkäri tsekkaa.


 Klo 10.05 minä: Nyt o reilu 3cm auki ja kalvot puhki. Puhkaistiin sydänäänien takia Et saa jatkuvan seurannan sydänäänille

Klo: 10.11 minä: mulle laitetaan nyt tippa et lähtis nuo sydänäänet laskuun. Nyt 190. Jatkuvasti.





Klo 10.55  Pelastus
Saliin pääsin koska vauva takygardinen. Mulla leukosyytit koholla.
Crb oli jotain 84. 

 Aloin olee jo niin kipee.

klo 12.26 I: Nyt kipulääkettä ja epiduraalikatetri valmiiksi. edelleen vaan 3cm  auki 

 klo 12.35 I: Nyt ainakin pahin kipu vähän helpottaa. Kutisee.. Etenkin perseestä
Ja on kuulemma muutenkin perseestä.

Ai kamala :D en viittiny tosiaankaan siis kaikkea kirjoittamaa julkaista;)

 klo 14.01 minä; Sama tilanne alakerrassa
 Perse soikoo 
painovoima käyttöön

Ja tämän viestin laitettiin oksitosiinitippa edistämään tilannetta. 

Klo 15.25 I: 5-6cm auki

Klo 15:34 minä: nyt on kuume noussut ja siinä samalla vauvan syke taas. Nyt aloitetaan antibiootit oikeasti.

Klo 15.52 minä; jotain infektiota pukkaa. Vauvalla kaikki hyvin paitsi syke 200-210.

Klo 15.56 minä: kuulemma tumma muutaman millin tukka. Kyselin siis sisätutkimuksen yhteydessä et onko tytöllä tukkaa. Hah.

 klo 16.06 minä: Nyt menee kaikki mahdollinen litku ku kuume vain nousee ja syke vauvalla siinä samalla.
38.2 kuume.

Klo 16.57 minä: ei oo tilanne muuttunut. Edelleen 6cm. Laitettiin taas lisää epiä.

Klo 18.53 I: 9cm. Aivan pehmeät reunat mutta vauva korkealla vielä.

Klo19.06 I:  Kätilö sanoi et 8cm. Kuulin omiani ehkä aiemmin.

Klo 19.22 I: vauvan sykkeet ei oo laskenu vieläkään. 170-200.

Klo 19.48 I: 9cm auki. Niin että edessä vähän reunaa.

Vauvan tarjontaa ultrailtiin ja maitohappoarvoja otettiin pään kautta verikokeilla. 
Tarjonta ultran mukaan hyvä, mutta silti vauva ei laskeutunut ollenkaan ja kuume nousi 39.2 lääkkeistä huolimatta ja mun olotila kävi kestosupistuksien vuoksi erittäin epämukavaksi ja toivoin loppu illan sektiota. Itkin ja huusin ja anelin sektiota koska se kestosupistus kipu oli ihan järkyttävää ja siihen ei auttanut edes epin paikan vaihto.
Sitä kipua ei voi sanoin kuvailla. Ikinä halua kokea sitä samaa. Olin varma että kuolen. Toivoin jopa että kuolen, kunhan se kipu vietäisiin pois. 


Klo 20.41 I: lääkäri varoitteli jo plan beestä. Tiedän vain että hanksi pettyy pahasti jos menee sektioon. Mutta kyllä hanksi sitä leikkausta jo toivoo koska niin poikki.

Klo 22.28 I: täysin auki.

Tässä vaiheessa sitten muutama lääkäri pohti siinä mitä tekevät ja koitettiin ponnistusta, että laskeutuuko vauva, mutta siellä ei tapahtunut mitään. Ei siis meinannutkaan laskeutua.

Klo 23.19 I: mennään saliin
Muistan tän ku sanottiin et leikataan. Se oli niin suuri helpotus. Mutta muistan myös sen kivun siinä kun huusin kovasta kivusta kun piti vaihtaa sänkyä ja kukaan ei siinä auttanut. Mut valtasi joka kerta ihan koko kroppaa järisyttävä kipu kun liikautin vähäkää itteä. Siinä ei ollut enää mitään järkeä.

Salissa mua ei meinattu saada puutumaan ja kesken leikkauksen jouduttiin lisää puudutusta kun aloin tuntemaan sen kivun.
Verenpaineet oli luokkaa 70/30. Kohtutulehdus oli tosi kovana ja kuume lähemmäs 40.

Vauva syntyi 23.57. näytettiin nopeasti mulle ja vietiin sit tehohoitoon, koska hengitys työläs ja vauvalla pistemäistä ihottumaa. Isä meni vauvan luokse. Minä jäin moneksi tunniksi kursittavaksi. 

Leikkauksen aikana mun virtsarakkoon tuli viilto, joka piti kursia hyvin ja sen takia leikkaus veny todella pitkäksi. Sen ansiosta kuljin 2viikkoa virtsakatetrin ja virtsapussin kanssa.



Pääsin vauvaa moikkaamaan leikkauksen jälkeen teholle joskus klo 4 aamuyöstä. Sen jälkeen menin nukkumaan.



Seuraavana aamuna meinasi käydä jo pahasti mun virtsarakolle, sillä kätilön mielestä ei ollut aihetta tarkistaa virtsakatetrista onko tukkeutunut kun ei ollut muutamiin tunteihin sinne tullut virtsaa. Vasta kun huusin ja itkin kivusta hän pyysi lääkäriä ultraa rakon, joka oli täynnä virtsaa. Näin nopeasti leikkauksen jälkeen virtsarakko olisi voinut repeytyä uusiksi venymisen takia. Onni onnettomuudessa se saatiin tyhjennettyä ja rakko pysyi ehjänä.

Olimme vauvan kanssa 5 päivää sairaalassa. Elämäni kamalimmat päivät. Valehtelematta. Sillä osastolla huomasi hoitajien kiireen. He ihan päin naamaa välillä ilkkuivat kaikesta. Liikaa soittelevat potilaat kelloa, heillä kun on 40 muutakin potilasta. Jouduin jopa antamaan vauvan vieruskaverin hoitoon, että pääsin suihkuttaa haavan, koska käsky siihen kävi ja heillä ei ollut aikaa kansliaan hetkeksi vauvaa ottaa.  Laitoshuoltajatkin kettuilivat päin naamaa. Että näin kivoja terveisiä osastolle 52 naistenklinikalle! Ja kyllä. Potilasasiamieheen aion vielä ottaa yhteyttä.

Onneksi siellä oli muutama kultainen hoitaja joukossa ja hattua nostan myös jokaiselle naistenklinikan lääkärille. Heiltä ei empatiaa puuttunut ja he hoitivat hommansa täydellisesti. Ja tietysti kaikilla muilla osastoilla hoitajat olivat täyttä kultaa. En tiedä mikä tätä osasto 52 piinasi? Huonokuntoiset potilaat? Huono työilmapiiri? En tiedä, mut noin se homma ei oikein toimi.

Vauvan sain osastolla syntymästä seuraavana päivänä n. Klo 15 aikaan. Aamulla piti tuoda mut oli ollut kiirettä. Ei oltu keretty. Tämäkin oli kyl yks iso haistakaa paska juttu. Äitihän tarvii sen vauvan ja vauva äidin!




Vaikka kohtutulehdus iski kesken synnytyksen ja kaikki mun synnytyssuunnitelmat meni pieleen, leikkauksessa tapahtui äksidentti ja puudutuskaan ei oikein toiminut, niin sain silti maailman täydellisimmän lahjan. Oman ihanan pienen tytön.

Kotona lähes 2 viikkoa virtsapussin ja leikkaushaavan kanssa tapellessa oli paskinta aikaa sitten ikinä. Oikeasti se virtsakatetri oli niin kipeä ja sen tuoma jatkuva virtsaamisen tunne oli piinaavaa. Olihan se nyt muutenkin erittäin epämiellyttävää kuljettaa omaa virtsaa päivästä toiseen ulkopuolella omasta kehosta, jossain hemmetin pussissa. Hyi. Mutta se tunne kun sain sen pois! Sen jälkeen loppui mun itkemiset ja baby bluesit. Huhhuh. Ei paljon tällä synnytyskertomuksella kehuskella ympäriinsä.

Tästäkään en olisi selvinnyt ilman mun miestä. Kiitos rakas. 

Mutta tässä on mun elämä nyt. Parhaat kaksi lasta ikinä. Kaksi ikimuistoista synnytystä takanapäin. Kaksi mahtavaa tulevaisuutta seurattavana. Tältä näyttää rakkaus kuvana.




Tästä meidän elämä jatkuu ja Toivottavasti pääsemme jatkossa helpommalla.
Vaikka kauhulla odotan 7.3. 2018, silloin olisi Pyryn lonkkaleikkaus..


Jäikö kertomus jotenkin raa'aksi? Jäikö kysymyksiä? Kysy. Minä vastaan.

Ps. Suomilovessa näkee mun yllätyksen miehelle tulevana lauantaina. Ups. Mies ehkä kuristaa mut kun tämän tänne kirjoitin! :D  ja joo. Kyllähän muaki nyt jännittää! Ei oo heleppoo nähä itteä tvssä. 

Tähän loppuun vielä 6 viikkoisen tytön valloittava hymy.