joutenoloa.

Meni muutamia päiviä kun olin oikeastaan kellon ympäri Pyryn kanssa. Lukuunottamatta mun tunnin sauvakävelylenkkejä.
Voin käsis ydämellä kertoa että tää viikko on ottanut oikein kovasti ohimoon!
Pieni lapsi, joka ei vielä ole kolmea hammasta enempää tehnyt, huutaa päivät pitkät kuumottavia ikeniään ja sen lisäksi kestoista ärtynyttä pyllyä. Pörisyttää ruuat suusta, viskoo lautaset ja lusikat seinille, huutaa ja parkuu, itkee ja ulvoo. Ei nuku puoltaa tuntia pitempiä päikkäreitä. Herää öisin ainakin sen kerran tunnissa. Nenä tukkoisena. Kun yrität oloa helpottaa nenäimurilla ni saa itkupotkuraivarit. Näiden lisäksi puree äitiä, repii hiuksista äitiä. Kun kiellät, saat vastaan taas kuuluisat itkupotkuraivarit ja asiat tehdään uusiksi. Astetta kovemmilla otteilla.
Mun ihana, pieni, iloinen auringonpaisteeni on muuttunut pieneksi riiviöksi muutamassa päivässä.
Mikään ei ole hyvin, mikään ei kelpaa, kaikki on kurjaa, äiti on kurja, ulkoilu on kurjaa, kiikkuminen on ihan pyllystä, hiekassa on ihan kiva leikkiä siihen asti kunnes äiti kieltää syömästä hiekkaa ja kiviä ja tupakantumppeja ja puunoksia ja ja ja. Sitten huudetaan loppumatka vaunuissa kurjuutta.

Tulipas pieni vuodatus! Se teki hyvää.

I vei Pyryn mummin ja vaarin luo hoitoon. (kuulinpas tuossa juoruja jo että siellä se sama kitinä on jatkunut).
Mutta onpas kertakaikkiaan tehny hyvää! Oon levännyt. Levännyt?
No onhan tää melkoista lepäilyä kun siivoaa kämpän lattiasta kattoon, sen lisäksi Pyryn vanhoja vaatteita viikkailu kellariin ja osan pussiin mistä jokainen saa hakea omansa! :D
Pessyt kestovaippoja ja käynnyt tunnin sauvakävelyllä! Mitäpä muuta sitä osaisikaan nykyään tehdä kun siivota ja lenkkeillä omalla ajalla! Mikäs sen parempaa!Siinä sielu lepää ja hermot palautuu.

Mitenkä te muut rentoudutte?