Patti

Tässä päivä touhuiltu, pyryllä ollut leikkikaveri ja mulla ystävä kylässä.
Ihanaa kerrassaan!
Iltaa käytii istumassa mummin ja vaarin luona, antamassa hyvän matkan toivotukset I:n sedälle, joka lähti matkaamaan takaisin Australiaan, omaan kotiin.
Siellä sitten huomasin että Pyryn leikkaushaavan ympärys on punoittava ja paisunut. Paise tuntuu kovalta. Siltä että se olisi jotenkin pois paikaltaan ja tuntui möykkyjä. Ei aristanut.
Ei ole mielestäni loukannut itseä. Hikka kylläkin kestänyt koko päivän, voiko se tehdä tämän?
Soitin sitten sydänosastolle missä Pyy viikon majaili. Sanoi että kannattaa huomenna mennä se kuvauttaa.
Toivottavasti ei mitään vakavaa, itsestään pois menevää..

Tietenkin tällaisena pelkopotilaana oon täällä itku silmässä ja pelkään pahinta.
Miksei elämä voisi olla välillä tasapaksua? Miksei välillä kaikki voisi mennä vain todella hyvin? Niin ettei tarvisi omasta rakkaasta olla kokoajan huolissaan?
Uni vaikeuksia kun itsellä ollut parisen kuukautta ni ei helpota tilannetta yhtään. No, sainha mä kaks edellistä yötä nukuttua, ni sietäisi välillä valvoakin.

Huomenna tiedän lisää. Huomenna olen viisaampi. Kiitos ja anteeksi.