maanantai 31. lokakuuta 2016

Tarina tytöstä jonka itsetunto varastettiin. Kuinkas se sitten korjataan?




Kerronpa tarinan pienestä tytöstä. Hän syntyi lestaadiolaisperheeseen, jossa häntä ennen oli jo 9 muuta. Hänen jälkeensä tuli vielä 4 veljeä.  Heitä yhteensä oli 14. Tämä tyttö oli siis 10. lapsi.

Hänellä oli paljon kavereita ympärillä. Oli ihan parhaita kavereita ja  oli niitä koulukavereita.

Tämä ison perheen lapsena olo näkyi koulussa siinä, että rahaa ei riittänyt esimerkiksi harrastuksiin tai vaikka uusiin vaatteisiin. Lainattiin kavereiden vaatteita tai siskojen vaatteita. Harrasti hän kuitenkin vähäisistä rahoista huolimatta pianonsoittoa ja klarinetinkin soittoa. Hän oli niissä melko hyväkin, jota hän ei silloin tiennyt olevan. 

Tämä pieni tyttö oli usein kateellinen kavereilleen sen takia, että heillä oli enempi kaikkea ja he saivat helpommalla kaikkea itselleen. Koska heitä oli vähemmän. Tietenkään tyttö ei ymmärtänyt sitä, että eipä sillä materiaalilla ole elämässä hirveästi arvoa, mutta kouluiässä sitä olisi tietysti arvostanut. Koska jos olet erilainen, tai vaikka kovasti et olisikaan erilainen vaan luulet niin, sinut otetaan silmätikuksi. Ainakin se monesti siltä tuntui.

Tämä pieni tyttö sai useasti paljon kehuja ja hänestä tykättiinkin kovasti. Mutta se samainen pieni tyttö ei välittänyt kehuista, koska ne pilkkaamiset ja kiusaamiset sattui niin paljon enemmän, että kehut ei häntä enää paljon lämmittänyt. 

Tämä tyttö kätki ne kaikki pahat sanat sisälleen. Hän kätki ne ja taisteli niitä vastaan. Hän yritti saada arvostusta sitten leikkimällä kovempaa kuin olikaan. Hän yritti saada ne koulun kovimmat pojat tykkäämään hänestä sillä tavoin. 



vitun lessu 
reikäleuka
pimppileuka
sul o isot korvat
sul o isot varpaat
sul o isot kädet. tollaset miesten kädet.
tuukko bileisiin? Eiku nii sä oot lessu, et sä saa.
katotteko te telkkarii ? Nii joo, ette te saa ku te ootte lestoi. Mä oon kuullu et ei saa edes olla pesukonetta koska seki on syntiä ku se o vähä niinku telkkari. Sen pyörimistähän voi kattoo.
Sano vittu, sano perkele, sano saatana. Uskallakko? Et varmaan ku joudut helvettiin.
Nii joo mut voit aina pyytää anteeks ku teet syntiä.





Kuulostaahan nämä pieniltä sanoilta. Vai kuulostaako? Ne ei silloin tuntunut hyvältä tästä pienestä tytöstä.  Hän yritti kätkeä sen kivun sisällä olemalla vielä kovempi. Hän yritti jopa kiusaamalla toisia tyydyttää sen tunteen sisällään, että tuntuisi paremmalta ja  hänet hyväksyttäisiin. 

Tämä tyttö meni yläasteelle. Asiat muuttivat muotoaan. Tuli murrosikä ja hyväksynnän tarve kasvoi.
Häntä hävetti kävellä koulun käytävillä. Koska sitä kävelyä katsottiin.

Ne katseet. Sanattomat, mutta niin paljon kertovat katseet. supinat. juorut. hymähtelyt ja hihittelyt.
Ne alkoi sitten yläasteella. Hän ajatteli aina olevansa tosi huono. Hän mietti aina miltä hän näyttää ja mitä muut hänestä ajattelevat. Häntä ei oisi tehnyt mieli mennä kouluun.

Samalainen kielenkäyttö jatkui kuin ala-alasteella. Vielä ronskimpana. 
Mutta hän yritti olla vain kova. Hän hakeutui sitten tupakoivien jengiin. Se oli kovaa. Hän poltti, istui jälki-istunnossa. Hän kiusasi. Hän kiusasi jopa opettajia muiden mukana. Hän istui taas jälki-istunnossa ja hän väärensi nimmareita. Koska muutkin teki niin. Häntä kadutti ja häntä itketti. 
Mutta jostain oli kunnioitus saatava. Hän halusi olla vain samalla tasolla muiden kanssa. Ettei häntä
haukuttaisi. Että hänet hyväksyttäisiin, uskonnosta huolimatta, isosta korvista, varpaista, reikäleuasta ja isosta käsistä huolimatta. 

Tämä tyttö kyllä hyväksyttiin. Ihan hyvin hänet hyväksyttiin, kun hän yritti olla kovempi kuin olisi halunnut olla. Mutta hän ei koskaan tuntenut itseään ollenkaan niin hyväksi kuin muut olivat. Niin hän ajatteli. Hänelle jäi ala-asteelta asti traumat. Hän ei saanut itsetuntoaan takaisin. Hän musertui jo ala-asteella, koska häntä haukuttiin. Hänen perhettä haukuttiin. Niin pienillä sanoilla, mutta niin suurilla sanoilla pienen lapsen korville ja  koska hän oli jo silloin tosi tosi tosi herkkä tyttö. 

Hän aina ajatteli parhaitenkin ystävien seurassa olevan heitä paljon huonompi. Hän ei tykännyt itsestään ollenkaan. Hänen mielestään muut vaan olivat paljon nätempiä ja kivempiä kuin hän oli. Mutta ei hän sitä kenellekään kertonut. Piti vain esittää olevansa vieläkin kovempi.



Tämä tyttö sai kyllä myöhemmin vielä kuulla olevansa lutka ja huora ja läski. Tämä tyttö sai kuulla olevansa paljon rumempi ku moni muu nainen. 
Tämä tyttö oli jo silloin täysi-käinen. Se sattui. 

Hän kyllä käyttäytyi täysi-ikäisyyden kynnyksellä typerästi. Niinkuin monet siinä kohtaa käyttäytyvät. Mokaavat. Kokeilevat asioita ja taas mokaavat. Mutta tämä tyttö teki asioita siksi, koska halusi hyväksyntää ja ei oikein tiennyt miten toimia, että toimii oikein. Tämä tyttö kokeili rajoja ronskin ottein. Mutta tämä tyttö oppi niistä paljon. Niin paljon, että tämä tyttö sitten muuttui opittujen asioiden myötä. Tämä tyttö halusi korjata asiat. Mutta tämä tyttö ei oikein osannut silloin korjata asioita. Silloin tuntui, että tyttö vaan rikkoi kaikkea lisää, mitä enemmän yritti korjata. 

Tämä tyttö on nykyään jo aikuinen ja hän on äitikin ja tämä tyttö osaa jo korjata asioita, niitä kaikkea aina rikkomatta uusiksi. Tämä tyttö on minä. Minä teen kovasti töitä, että minä rakastaisin itseäni jatkossa ja että minä saisin heittää hyvästit niille typerille kommenteille ala-asteella ja ylä-asteella. Minä toivon, että vielä joku päivä uusi kumppanini; itsetunto kävelee kanssani käsikynkkää ja heittää yläfemmat ja että en tunne itseäni ulkopuoliseksi muiden seurassa. Eikä aina vertaile itseään muihin ja että arvostaisi itseään, eikä aina miettisi miltä näyttää ja voisi olla avoimin mielin muiden seurassa. Se, että tuntisi itsensä hyväksi ja juuri riittäväksi olisi just hyvä. Ei pitäisi itseään huonompana kuin muut ovat. Eikä söisi sen takia itseänsä ähkyyn herkuilla, että tuntisi edes hetken sen mielihyvän. 

Itsetunto on tärkeimpiä asioita elämässä. Kun omistaa itsetunnon,  uskaltaa tehdä asioita. 
Se itsetunnon puutos ohjaa elämän joka asiaa. Jos sitä ei ole, silloin ei pysty tekemään asioita, koska ei luota itseensä. Sitä on vaikea rakentaa uusiksi mutta se on rakennettavissa. Olen jo sitä onneksi hieman rakentanut sillä, että terapiassa sitä käsittelen ja se  varmasti sieltä pikkuhiljaa rakentuu uusiksi. Ja kaikki mitä teen vaikka en itseeni luota, rakentaa sitä pikkuhiljaa kokoajan takaisin.

Esimerkkinä työt. Mulla on aina ollut vaikea tehdä töitä. Se ei ole siitä kiinni, ettenkö haluaisi tehdä töitä, vaan siitä, että pelkään kokoajan epäonnistuvan. Ja jos pienestikään epäonnistun, jään rypemään epäonnistumiseen. Sieltä on hyvin vaikea nousta.
Joka kerta kun nytkin menen töihin, en saa nukuttua, koska mietin, että miten voin siellä epäonnistua. Vastuun kanto mulle on erittäin vaikeaa. Juurikin sen itsetunnon puutoksen takia.



Silloin kun minusta tuli äiti, silloin heräsin pikkuhiljaa tähän itsetunnon puuttumiseen. Tuli pelko erityislapsen myötä, että jos hänelle käy samoin. Hän on kuitenkin erityinen. Hän voi joutua myös helposti toisten jalkoihin. Ja häneltä saattaa puuttua keino puolustaa itseään. Mutta minä kyllä puolustan ja kovasti puolustankin. Mutta toivon, että oon jo alkanut rakentaa oman kokemuksen pohjalta Pyrylle sellaista itsetuntoa, että hän osaa puolustaa itse itseään. Iskostan sen hänelle, että "kerro kerro kiltti,  vaikka viittomin se äitille ja isälle jos kukaan sanoo yhtään mitään pahaa sulle". 

Pidän  varmasti huolen siitä, että Pyryn itsetuntoa ei romuta mikään. Se jos joku on varma. 

Tästä tulikin kovin pitkä teksti ja jatkossa varmasti tulee lisääkin tekstiä tämän asian tiimoilta.

Lopuksi haluan vielä muutaman ihanan lauseen tähän kirjoittaa. Jos ei olisi sisaruksia, ei olisi näitä sanoja, sillä he ovat näitä sanoneet ja ne on kirjoitettu myös ylös. Näitä toistellessa itku tulee silmään ja itsetunnon uudelleen rakentaminen voi alkaa.

Rakas
Avoin
Valoisa
Rohkea
Auttavainen
Ihana
Ymmärtäväinen
Kätevä käsistään
Hyvä kuuntelija
Luotettava
Kaunis
Aito
Hyväsydäminen persoona
Rauhoittava



Aika tosi paljon ihania asioita minusta. Aito ja avoin en ole ollut aina. Nykyään olen niitä kumpaakin.
Ainakin pyrin siihen kokoajan. Kohta olen varmasti noita muitakin, myös omasta mielestäni.

Olisiko tätä päälle päin uskonut? Ehkä se on ollut nähtävissä jossakin teksteissä, mutta ei näin syvästi. Mutta sitä on helppo piilotella. Näinkin monta vuotta onnistuin siinä.

Avoimin ja rohkein mielin eteenpäin. Rakentaminen alkakoon! 









6 kommenttia:

  1. Rohkea, kaunis, raadollinen, rehellinen. Siinä sanat, mitä saan itsestäni ulos luettuani tämän postauksen. Arvostan sinua, ihana olet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Selina! Kiitos tuhannesti!

      Poista
  2. Iloinen, positiivinen, empaattinen, kaunis, rohkea, loistava äiti, hyvä kuuntelija, ajatteleva, avulias, aito oma itsensä, hauska. Olet ihana niin kuin olen monta kertaa sanonut. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot rakas! ������ kiitos!

      Poista
  3. Tosi hyvä! Niin samoja kokemuksia kuin minulla. Liikutuin.

    VastaaPoista

Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)