Viime viikolla torstaina piti olla se päivä kun Pyry saa kipsin, mutta se tosiaan tapahtui jo keskiviikkona.
Keskiviikkona lähdettiin Kuun kanssa käymään lääkärissä allergiaoireiden vuoksi ja
Pyry jäi vaarin kanssa kotiin. Siinä välissä oli isompi hätä yllättänyt Pyryn ja kipsi oli entinen. (Harvoin näin nykyään käy mut joskus se voi yllättää kenet vaan).
Kun saavuimme kotiin takaisin, minä soittelin ensin lastenklinikalle ja he kertoivat, että meillä olisi kaksi tuntia aikaa saapua sinne, sillä ilta kahdeksaan asti kipsimestari olisi vain paikalla. Ei kuin kiireetöntä ambulanssia järjestämään, koska Pyry ei autolla matkustamiseen kipsin kanssa laisinkaan pystynyt. Pienten mutkien kautta saimme kuin saimmekin lanssin hakemaan poikaa ja I:n ja vaarin saattelemana hän lähti kipsin poistoon sairaalaan ja kerkesivät juuri ajoissa.
Kipsi kun oli poistettu niin ei enää kumpikaan jalka hetkeen toiminut, koska olihan tunne varmasti todella outo. Lääkettä nassuun ja pääsivät kuin pääsivätkin kotia siitä sitten saman illan aikana omalla autolla tulemaan. Iltamyöhällä istuttiin suihkussa pitkään, kuukauden tauon jälkeen.
Seuraavana päivänä onnellinen poika heräsi ilman kipsiä. "ei ipsi, JEEE!!" Ja muutamia pusuja jalalle.
Nyt on 6 päivää opeteltu uusiksi kävelyä. Surkastuneiden lihasten takia se ei vielä ota ihan kunnolla toimiakseen mutta kokoajan paremmin! Pääosin vielä peppukiitoa, seinistä ja toisen ihmisen käsistä pitäen.
Pyry palasi eilen päiväkotiin Eskariin ja tänään on jo toinen päivä. Hän nauttii valtavasti kun arki palasi. Mutta niin nautin minäkin! Kenelle tuo kuukauden kipsiaika sitten olikaan pahinta? Ehkä minulle. Myönnän. Mulla jatkuvasti seinät meinasi kaatua päälle. Oli ahdistava olo siitä, että kenelläkään ei täysin normaalia arkea ollut, eikä normaalit aikataulut onnistuneet laisin.
Melkoista säätämistä oli kuukausi. Sanoisin. Puoli-istuvassa asennossa olo kipsin takia esti aika tosi monia asioita tekemästä Pyryn kanssa. Pääosin aika meni siis tabletilla pelaillen ja elokuvia katsellen. Viikkoja rytmitti kuitenkin kivasti terapiat ja ystävät ja ulkoilut kärryn avulla.
Kuusta oli Pyrylle kyllä iso apu viikkoihin. Tärkeintä oli saada joka aamu pikkusisko kainaloon pusuteltavaksi. Muutenkin jos Pyryä harmitti, oli aina saatava kuu halittavaksi. Päiväkotiin palaamisessa vaikeinta varmasti on se, että Kuu jää äidin kanssa kotiin. Niin tärkeä siskosta on tullut. Ja tietysti toisin päinkin.
Heti ensimmäinen viikonloppu kipsinpoiston jälkeen mentiin menojamme. Naamiaissynttäreillä käytiin ja hyvien ystävien luona Porvoossa. Pyry on kyllä nauttinut kipsittömyydestä mielettömästi.
Onni on arki. Ja kipsitön jalka. Ja sisaruspäivä joka on tänään ja jonka nämä kaksi ihanuutta saa yhdessä viettää nyt ja jatkossa.
ps. Pyry tuli juuri kotiin ja käveli mun luo, ilman tukea. Kuu heräsi unilta. Mentävä on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä rohkeasti kommenttisi. Se lämmittää mieltäni :)