Kun äitiä vähän väsyttää...

Tämä on se hetki, kun saat juoda kahvisi rauhassa. Vauva nukkuu isän kainalossa
päiväunia sohvalla. Isän joka on ollut koko viikon kotona kipeänä.

Tämä on jokaisen äidin unelma. Teetä ja hyvää luettavaa.

Todellisuudessa kuitenkin unelmaasi liittyy hyvin
nopeasti yksi pieni seuralainen. Mutta tällä kertaa hän jaksoi
inhimillisyydestä kertovaa teosta kuunnella yhden luvun verran.
Ei se mitään, kirjassa käskettiin edetä hitaasti ja se oli hyvä. Muistan nyt
 ainakin, että täytyy olla itselleen inhimillinen. Aina ei tarvitse suorittaa.
Ja olen just hyvä näin.

Ylipirteys ilme päälle. Todellisuudessa ei ois sitten yhtään hymyilyttänyt.
Tähän kuvaan mennessä, vauvan neljän (4) kuukauden kehityskausi on kestänyt jo kolme (3)viikkoa.
Tarkoittaa siis sitä, että olet liimautuneena häneen kiinni yöt ja päivät läpeensä.
Yössä ei tule nukuttuja tunteja montaa, ja ne nukutut tunnit ovat jaettu korkeintaan tunnin
pätkiin. Siitä sitten aamulla silmät ristissä siivoamaan edellisillan ruokia pöydän alta imurin kanssa
ja kuuden (6) kilon verran liikkuvaa painolastia keikkuu etumuksessa kiinni hymyilen. Hymyillen,
koska äiti kantaa ja lapsi rakastaa sitä, että äiti jaksaa kantaa ja hoivata, koska hänellä
on mieletön kehityksen tarmo meneillään. Kyllä minä jaksan. Vaikka väsynyt olenkin. Siskoni ja yhden laulun
sanoin ; väliaikaista kaikki vain on. Ja koska minä rakastan.

Tässä nukutaan tissillä. Koska se on parasta tällä hetkellä vauvan elämässä. Tuo lohtua ja turvaa.
Sitäpaitsi samaan aikaan tämän kehitysvaiheen kanssa yrittää 4 hammasta puhjeta samaan aikaan
alariviin ja se tekee  kuumettakin. Hän on sinnikäs pieni. Hän  tarvitsee rinnan
tuoman turvallisuuden tunteen. Silläkin kustannuksella, että minä en kyllä lepää edes päivällä. 

Pienen pienin kätösin vedetään vaikka vaunuverhoja silmien edestä
pois, ettei päiväunia tarvisi nukkua. Unet ovat lyhyitä, niinkuin veljellänsäkin aikoinaan.
Toivottavasti vielä muuttuvat parempaan suuntaan. Herkkäuninenkin on, vaikka olen, samoin kuin veljensä, opettanut nukahtamaan meluun. Siihen kyllä nukahtaa, mutta eri asia on pysyykö unessa.
Yleensä kun nukahtaa vaunuihin ja kun kotitöiltä kerkeän istumaan, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että
jos edes harkitsenkaan pientä lepohetkeä itselle, on vauvan silmät lautasen kokoiset ja hän tahtoo
leikkiä ja seurustella. 

Pyry tutkii muurahaista. Taisi sen litistää.
Tämän pojan kanssa on elämä yhtä tahtojen taistelua ja jumittamista.
Yleensä ottaen olen melko väsynyt taistelija tässä sodassa. Romahdan hyvin nopeasti kun
ei mene käskyt missään muodossa perille tälle nuorelle herralle. Kumpa joku ulkopuolinen sen näkisi
(päiväkodin hoitajien ja mummin ja vaarin lisäksi), sillä se ei ole verrattavissa
edes uhmaan.  Ei ole kyse siitä, etteikö hän haluaisi, vaan siitä, että
käskyt ei vain mene perille ja ymmärrys ei riitä toimimaan. Ymmärrys
 ei riitä yhtä asiaa pitemmälle. Vaikka luvattaisiin kuu ja tähdet taivaalta kun on
ensin suorittanut jonkun pakollisen asian. Ei se toimi. Koska hän ei
näe sitä asioiden jatkumoa. Sitä, että kun toimii ja antaa asioiden tapahtua, on olemassa se hyvä
päätös asioille. Eli aina tulee vastaan loppupeleissä se omaakin mieltä miellyttävä asia.

Näitä tämmöisiä kuvia me piirrämme Pyrylle jatkuvasti. Nämä kertoo
 Pyrylle, että mitä seuraavaksi tehdään ja mitä sen jälkeen taas tehdään.
Nämä toimii. Mutta ei tosiaankaan aina. Joskus hän on päättänyt, että mikään
ei toimi. Sillon meillä onkin varsinainen sotatanner vastassa. Joka loppupeleissä
päätyy aina siihen, että suukotellaan ja halaillaan.


Tämä äiti on siis hyvin väsynyt. Sen takia minusta ei täällä ole kuulunut. Päivät menee Kuun kanssa touhuten. Illat kodin paikkoja järjestellen ja aikaisin lepäämään  mennen. Eri asia tuleeko uni. Yleensä se tulee silleen, että siitä tunnin päästä Kuu jo herää ensimmäisen kerran. Siitä seurava herätys on max. tunnin päästä ja aina aamuun asti mennään näin.
Sen jälkeen laitanki aamupalat ja taistelen Pyryn wc:hen, vaatteiden laittoon, syömään, pukemaan ulkovaatteet, autoon, autosta pois päiväkotiin ja sinne jäämään. Nämä kaikki asiat menee vaikeimman kautta.
Ja samat toistuu käänteisessä järjestyksessä eskarin jälkeen ja siihen asti kunnes on poika klo 20 yöunilla.
Yleensä sen jälkeen en jaksa enää muutako järjestellä keittiön, tehdä iltapalan ja  katsoa jonkun ohjelman ja mennä
nukkumaan.  Yleensä kämppä on jatkuvassa kaaoksessa. Muista edes milloin viimeksi olen tehnyt viikko siivousta,
mutta henki vielä näyttää pihisevän liasta huolimatta! Tähän kaupan päälle Kuun maito- ja muna-allergia, sekä kaikki
muut yliherkkyydet mitä on tullut esiin kiinteiden aloittelun jälkeen. Herkkämahainen pieni tyttö. Tämän kaiken kruunannut tällä viikolla miehen kipeäksi tulo ja olen hoitanut lähes kaiken yksin. Onneksi on jo toipumaan päin. Ja onneksi perhetyöstä tänään soitettiin ja tehtiin diiliä siitä, että saisin välillä Kuulle hoitajan kotiin.Siinäkin vain pikkupikku projekti ennen ku onnistuu kun heillä hoitajapula ja joutuu yksityisiltä ostaa tämänkin palvelun.

Nyt kulautan viinitilkan kurkusta alas, teen iltapalan, avaan tv:n, katson ohjelman ja menen nukkumaan.
Toivon taas, niinkuin muinakin iltoina, edes kolmen tunnin unipätkiä yöhön muutaman.

Palaan taas kun saan läppärin avattua seuraavan kerran. Toivottavasti silloin on jo hampaat
tullut ikenien läpi ja neljän kuukauden kehitysvaihe ohi.

Hyvää yötä.